Eilen yövahdissa näkyi vihdoin tähtitaivasta enemmän kuin yksittäisiä tujuja pilvien rakosista. Kuunsirppi lymyää jossain pilvien takana, ei ole vielä näyttäytynyt. Ilma on viilentynyt mukavasti ja öisin tarvitsee taas pitkät lahkeet ja hihat. Käsittämätön 31-asteinen merivesi on pudonnut 27-28-asteeseen.
Kolmisen päivää on puhaltanut 20-25 solmun tuuli kääntyi eilen hieman itään ja olemme pystyneet löysäämään purjeita ja ajamaan lähes sivutuulessa. Kryssikulma avomerellä ei ole helppo. Vene tempoilee ja kallistelee, joskin Mantan 14 tonnista on hyötyä: liikkeet ovat rauhallisia ja ennakoitavissa. Välillä joku isompi aalto kallistaa kunnolla ja on pidettävä tavallista kovemmin kiinni. Lihakset treenaantuvat jatkuvassa liikkeessä.
Tähänkin olotilaan tottuu ja kaikenlaista pystyy tekemään joko yhdellä kädellä tai tukemalla itsensä lujasti. Tavanomaisen ruoanlaiton lisäksi leivoin toissapäivänä sämpylöitä ja pähkinäkakun, eilen pesin tukan istuen saunan alimmalla lauteella vati jalkojen välissä. Tänään onkin sitten vain pidelty kiinni. Keli on estänyt kalastuksen, perkaaminen ei huvita. Ruokalistalla on ollut makkarakeittoa, intialaista kormakastiketta, kaalipataa, pasta carbonaraa, munakkaita. Yleensä teen illallista kahden päivän tarpeisiin. Tuoremuona alkaa olla vähissä: tomaatti, 2 appelsiinia, omena ja pala kaalia, perunoita ja munia.
Keikkumisen lisäksi ilmassa lentävä merivesi on purjehduksen ikäviä puolia. Sisällä on kuumaa, tunkkaista ja kosteaa, home tuoksahtelee siellä täällä. Dorateventtiilit eivät riitä ilmanvaihtoon, luukut on pidettävä tiukasti kiinni. Avotila on jatkuvasti märkä, onneksi tuulisuojan takaa löytyy yhden istuttava kuivahko paikka. Pahinta on kuitenkin hienojakoinen ilmassa leijuva suolavesisumu. Se kulkeutuu sisään avotilan luukusta ja takahytin ikkunasta. (Se onkin ainoa, jota voi välillä pitää auki.) Vaatteet ja tekstiilit veneen sisällä ovat kosteita. Suola on tahmeaa nestettä, joka tartttuu käsiin ja jalkoihin ja kulkeutuu sisään. Se ei tee hyvää tietokoneelle eikä muille laitteille. Kaiken kukkuraksi Hanskin juuri huolella tiivistämät kattoluukut vuotavat, pahiten vessassa. Ilmeisesti runko elää niin, että luukun reunaan tulee pieni rako, josta vesi pääsee sisään.
Huomenna olemme olleet kaksi viikkoa merellä. Aika hämärtyy ja menettää merkityksensä, jonain päivänä olemme perillä jossain. Ilman almanakkaa ja lokikirjaa olisi vaikea sanoa, onko ollut merellä viikon, kaksi vai kolme. Rannikon lähestyminen on saanut meidät kuitenkin pohtimaan rantautumista. Ensimmäinen mahdollisuus, Fernando do Noronhan saari, jäi jo taakse. Seuraavana vuorossa ovat port of entry -satamat Recife, Salvador, Ilheus ja Vitória. Recife on turhan lähellä (ja kaukana Riosta), Salvadoriin on 500 mpk ja parin päivän päästä tehdään siitä päätös. Takana on 1800 mpk nyt lauantai-iltana. Pienistä hankaluuksista huolimatta mieliala on hyvä ja kaikki kunnossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti