Huomenna sunnuntaina olemme olleet viikon merellä. Se on mennyt nopeasti, sillä purjehduksen rutiini on löytynyt, asiat selkeitä ja konkreettisia. Laitetaan ruokaa, nukutaan, tähystetään, säädetään purjeita, luetaan. Perille saapumista ei ajattele, ei myöskään merimailien määrää. Niiden pohtiminen alkaa sitten kolmannella viikolla. Olen aina pitänyt pitkän purjehduksen tuomasta eristyneisyydestä ja olennaiseen keskittymisestä.
Kaikki vie paljon aikaa varsinkin nyt, kun ollaan kallellaan. Toisella kädellä on pidettävä kiinni niin kokatessa, hampaita harjatessa kuin ämpäripesulla takakannella. Vei puoli tuntia valmistaa pieni tomaatti-sipuli-oliivi-fetasalaatti. Vartalo on jatkuvassa jännitystilassa tasapainoilun vuoksi. Eilen reisilihakset olivat tosi rasittuneet, hyvä kun pääsi kyykystä ylös.
Tänään pääsimme eroon pohjoisen ja eteläisen pallonpuoliskon vallitsevia tuulia erottavasta konvergenssivyöhykkeestä (ITCZ, Inter Tropical Convergence Zone) eli doldrumeista. Vyöhykkeen paikka vaihtelee vuodenajan ja longitudin mukaan, nyt se oli pohjoislatitudien 10 ja 7 välillä. ITCZ:lle tyypillisiä ovat sateet, ukkoset, tuulen suunnan ja nopeuden vaihtelut.
Olemme kokeneet ITCZ:n kaksi kertaa aiemmin Tyynellämerellä. Varsinkin purjehdus eteläiseltä pallonpuoliskolta pohjoiselle, Tahitilta Havajille oli rankka isojen säävaihteluiden vuoksi. Koko ajan sai olla kannella säätämässä purjeita ja vahtimassa kurssimuutoksia.
Nyt satoi ja yhtenä yönä ukkosti, mutta tuulen suunta pysyi lähes samana ja nopeus vaihteli 10-20 solmun välillä. Yöllä oli yksi tai kaksi reiviä valmiina puuskia varten.
Ukkosyö oli pelottava. Koko taivaanranta leimahteli valkoisena, ensin kauempana, sitten lähellä jyrinän kera. Varsinaisia salamaniskuja ei näkynyt. Ei todellakaan ollut hauska olla valtamerellä odottamassa, tuleeko ukkonen kohdalle. Onneksi se meni menojaan, saimme päälle vain rankkasateen.
Nyt taivas on kirkas ja tuuli (n. 15 kn) etelän puolelta. Pääsemme kurssiin 130-140 astetta. Tuulen pitäisi kääntyä kaakkoon, jolloin otetaan halssinvaihto. Päiväntasaajalle ja varsinaisiin pasaatituuliin on vielä 2-3 päivän matka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti