lauantai 13. syyskuuta 2014

Lähtö siirtyi

Hanskilla oli aamulla vatsataudin oireita. Ne menivät kuitenkin hiilitableteilla ohi, mutta olo oli vetämätön. Aamu venyi ihmetellessä melkein puoleen päivään. Päätimme aloittaa lähtövalmistelut ja katsoa sen jälkeen Hanskin kunto. Dieseliä ei saa sunnuntaina, joten senkin vuoksi oli siirryttävä vähintään polttoainelaituriin.

Ensin kuitenkin tankattiin vettä ja kävin ostamassa leipomosta tuoretta leipää. Olimme edellisenä päivänä ostaneet banaaneja, omenia, päärynöitä, paprikoita, tomaatteja, sipuleita, porkkanoita, munia ja pullon paikallista sokeriruokoviinaa. Liha tai kala ei houkutellut, mieluummin syömme purkitettua tavaraa.

Täällä on tähän mennessä halvin diesel, 80 eurosenttiä litra. Se on verovapaata ja ilmeisesti sen vuoksi sitä ei saa tankata kanistereihin ilman, että vene ajetaan tankkauspisteeseen. Viranomaisia varten piti allekirjoittaa joku paperi, jossa mainittiin veneen nimi. Tankkiin mahtui vain 40 litraa, kanistereihin otettiin 50.

Siirryimme tankkauksen jälkeen ankkuriin ja laittelimme köydet ja fendarit pois kannelta. Hiki valui pitkin selkää, iho oli kaikkialta ihan märkä. Uiminen helpotti, mutta vain hetkeksi. En totisesti haluaisi olla matkalla pallon ympäri näillä leveysasteilla. Lämpö on mukavaa, mutta hiki ei. Mittari näytti +34 C.

Hanski nukkui pari tuntia ja olo alkaa olla normaali. Päätimme kuitenkin siirtää lähdön aamuun. Pyrin laittamaan sijainnin kerran vuorokaudessa kartalle ja päivityksiä silloin tällöin.

Marina Mindelon diesel maksoi 80 eurosenttiä.



1 kommentti:

  1. Vatsan parannus juoma !
    Cachaça,Pinga,caninha tai Aguardente de cana,(rakkaalle joumalla on monta nimeä.Eli sitä mitä te pullolinen ostitte.) tehkää kupillinen caipirinha, siitä Hanskille, niin se tekee vatsalle hyvää !
    Hyvää matkaa sille Doldrumin ylitykseen. Mutta onhan tiellä 700 lit. moottorinestettä! Sillä te pääsette jo ainakin 1000nM !
    uma boa viagem !

    VastaaPoista