Kun Itajaíssa aamulla kuuden aikoihin katsoin ulos lahdelle, sojottivat mastot 45 astetta vinoon, mikä mihinkin suuntaan. Poijuissa olevat veneet olivat kiinni pohjassa, osa kallellaan. Mekin makasimme pohjassa, ja mieleen tuli kauhukuva jumiutumisesta tähän haisevaan mutalahteen, kunnes vuorovesi joskus viikon kuluttua vapauttaisi meidät. Kymmeneltä veneet kuitenkin taas kelluivat ja me jätimme halukkaasti epäystävällisen kaupungin taaksemme.
Ankkuroiduimme 75 merimailin päässä olevaan isoon Pinheiran lahteen. Oli jo pimeää, mutta kuunvalossa näimme lahden kymmenet poijut - simpukka- ja/tai osteriviljelmät. Tuuli navakasti, mutta ankkuri piti hyvin matalassa hiekkalahdessa eikä maininki tullut sisään, vaikka lahti on itään auki avomerelle. Nukuimme hyvin tuulen ujelluksessa, siihen pitää alkaa nyt tottua. Aamu paljasti belgialaisen matkaveneen hieman edempänä. Se on viides ulkomainen vene, jonka olemme Brasiliassa kahden kuukauden aikana nähneet.
Huomenna keskiviikkona aiomme purjehtia 22 merimailin päässä olevaan Imbitubaan, jossa odottelemme pahimman etelätuulen ajan. Yritämme ajoittaa Imbitubassa olon pelkkään etelätuuleen, sillä satama on avoin pohjoiseen. Se on kuitenkin suojaisempi etelätuulella kuin tämä lahti. Haluamme lisäksi käyttää tuon 22 mailiakin hyödyksi jo nyt, sillä seuraava kylmä rintama vastatuulineen saapuu Rio Grandeen jo maanantaina. Siellä on oltava sunnuntaina, mikä tarkoittaa että torstai-iltana on lähdettävä taittamaan 330 mpk:n osuutta. Sääikkunat jäävät lyhyiksi, kun menemme huonoa säätä vastaan. Rio Grande do Sul on viimeinen Brasilian satamamme.
(Lähetetty radiopuhelimella, ei siis kuvia.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti