lauantai 20. joulukuuta 2014

Piriapolis

Kaupunki on saanut nimensä herra Fransisco Pirian mukaan, joka rakennutti hiekkarannan edustalle hulppean hotellin 1930-luvulla. Hotel Argentino oli suunnattu varakkaille argentiinalaisturisteille. Piriapolis on edelleen lomakaupunki ja herra Pirian hotelli toiminnassa. Ei tullut otettua siitä kuvaa, kun pyöräilimme eilen keskustassa. Täällä pyörät ovat omiaan, liikennettä on vähän ja kadut leveitä, rantaraitilla on pyörätie.

Piriapoliksen maisema on mukavan vaihteleva muuten hyvin tasaisessa maassa.

Olemme järjestelleet Mantan ylösnostoa potkurin vaihtoa varten, mutta se on aivan oma tarinansa ja kerron siitä myöhemmin. Nyt asia on vielä kesken.
Muuten aika on mennyt arkipuuhissa: pyykit käytettiin pesulassa (valtava kasa maksoi vain 12,50 euroa) ja kaupungin tarjontaa on käyty läpi. Venetarvikeliikkeitä on vain yksi, South Atlantic Marine Service (SAMS) lähellä marinaa, ja se on todella hyvä. Hanski on Irlannista saakka haeskellut Perkinsin öljysuodattimia, täältä löytyi hyllystä samoin kuin aktiivihiilivesisuodattimia. Hankintalistalla on lisäksi uudet akut keulapotkurille ja ankkurivinssille sekä uusi perämoottori vanhan kaksiheppaisen tilalle. Liikkeen omistaja lupasi jopa hoitaa kaasupullojemme täytön. Maanantaina lähdemme bussilla Montevideoon hakemaan Imraylta tilatut purjehdusoppaat sekä ostamaan muutaman puuttuvan Chilen kartan ja vuorovesitaulukot.


Hanskilla oli jo tänään joulu: suodattimia ja uusi tehokas käsivalaisin.

Tänään ehdimme olla turistinakin, matkasimme "ilmatuolilla" (esp. aerosilla) kukkulan huipulle. Kun maan korkein huippu on 500 metriä, niin pitäähän 300 metrin huipulle olla tuolihissi.

Lunta odotellessa: musta rinne.
Lopuksi tietovisa: mitä nämä ovat? Oikein vastanneiden kesken arvomme etelänristeilyn.

8 kommenttia:

  1. Pillejä vähän parempaan drinkkiin?

    t. s/y Frida

    VastaaPoista
  2. Ehdottaisin Bombaa (por).

    Tsemppiä sinne etelään ja kiitoksia mukavasta blogista!

    t, lukija

    VastaaPoista
  3. Kuva esittää mate tai matee piippuja.

    Mate on juoma, jota pääasiassa kulutetaan Argentiinassa, Brasiliassa, Paraguayssa ja Uruguayssa. Mate on verrattavissa meidän teehen tai kahviin, eli se liittyy sosiaaliseen kanssakäyntiin. Maultaan mate ei kuitenkaan muistuta laisin mustaa teetä saati kahvia. Sitä voisi verrata vihreään teehen, mutta varsinaiset maten ystävät eivät moista rinnastusta kuitenkaan hyväksy.

    A.Närhi

    VastaaPoista
  4. Auli ja Hannu, kiitos mailista sieltä Uruguaista. Ja hieno kuva Riosta, minun entinen
    "kotikaupunki" 1970 luvulla. On ihan haikeeta katsella kuvia sieltä, tuo paljon hyviä muistoja mieleen !
    Hyvää Joulua ja Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta !

    A. Närhi

    VastaaPoista
  5. Joo selvä mate-pilli. Argentiinalaisten paras tuntomerkki (puheen lisäksi). Nehän ei lähde edes kaupassa käymään ilman että on muki kainalossa. Vois olla merellä aika kätevä peli?

    Hyvää joulua ja uuttavuotta!

    terv. Julius

    VastaaPoista
  6. Mate oli meidän kokemuksella Uruquayssa vieläkin yleisempää kuin Argentiinassa.
    http://www.rinnekasi.fi/mate.html

    VastaaPoista
  7. Hyviä vastauksia! Etelä-Amerikan kävijät tunnistivat heti eikä "paremman drinkin pillikään" kaukana ole :-) . Serkkuni arvaus tuli sähköpostilla: "lusikka, jolla syödään eläimen putkiluun kypsennetty luudin, esim. osso bucosta". Voisi varmaan käyttää tähänkin. Meillä on tarkoitus ostaa kupit ja pillit ja maistaa juomaa, kunhan ehditään. Ostin eilen kaupasta pienimmän pakkauksen matéa, puoli kiloa! Arvonnan suorittaa joulupukki, voittaja selviää siis joulun jälkeen...

    VastaaPoista
  8. Matee on hyvä juoma. Pääsin sen makuun Brasilian matkallani v. 1999. Paraguayssa Iguazun kaupungissa pyydettiin paikalliseen matee rinkiin, istuessani puiston penkille. vähän arvelutti hörppiä pillistä joka kiersi suusta toiseen, mutta niin se näytti tapa olevan sielläpäin. Pikkuserkku Leila lähetti myöhemmin pari kiloa mateeta. Säännöllisen epäsäännöllisesti nautin sitä iltajuomana. Laitan toisinaan joukkoon tilkan maitoa ja teen muutaman leivän siihen tykö. Olen myös kehittänyt tavan valmistaa juoma litran lasikannussa. Pohjalle pari ruokalusikallista mateeta ja kiehuvaa vettä päälle. Kaadan juoman kuppiin tiheän siivilän läpi ja kippaan porot siivilästä takaisin kannuun. Kannun pidän kuumana myssyn alla. Hyvää on ja virkistää, mutta eri tavalla kuin musta tee, jota juon enemmän.
    Pekka, s/y Meri-Lurkki,, Albin Vega, SSP.
    Hyvää matkaa Hornille ja eteenpäin, mieli tekee tulla perässä!

    VastaaPoista