Rio Grande

Brasilian etelärannikko poikkeaa pohjoisesta. Maisema on matalaa, samoin kuin veden syvyys pitkälle avomerelle saakka. Satamia on harvassa ja ne sijaitsevat jokisuistoissa tai hiekkakannasten takana, mikä tekee niihin kulkemisen kovalla kelillä vaaralliseksi tai jopa mahdottomaksi.
Rio Granden sataman suulle rakennettiin vuosina 1908-15 kaksi valtavaa, kahden kilometrin pituista aallonmurtajaa helpottamaan olosuhteita. Sataman edustalla on vain 15-20 metriä vettä aina 30 merimailin päähän ulkomerelle. Rio Grande on ison järven, Lagoa dos Patos (Ankkajärvi) rannalla. Se on Suomenlahden kokoinen, 134 mpk pitkä ja 35 mpk leveä. 15 merimailia pitkä kanava yhdistää tämän murtovesijärven mereen. Kun tuulee pohjoisesta, järven vesimassa pakkautuu kohti kanavaa, ja kapeikossa virtaa jopa viittä solmua - vastaan sitä, joka pyrkii sisään satamaan.

15 mpk satamaan. Vastavirta laski vauhdin ensin kahteen solmuun,
lopulta päästiin neljää solmua.

Näissä olosuhteissa halusimme saapua Rio Grandeen päivänvalossa ja kohtuulisessa tuulessa. Laskimme tulon kuuden solmun nopeudelle, mutta tuuli yltyi ja vauhti kiihtyi niin, että olimme aamuyön tunteina sataman kohdalla, tosin siellä 30 merimailin päässä ulkona, syvässä (50 m) vedessä. Olimme yrittäneet jarruttaa vauhtia ensin ottamalla isoon kolmosreivin ja lopulta laskemalla purjeen kokonaan. Vain nenäliinan kokoinen kulma genuaa oli ulkona. Silti Manta kulki 4-5 solmua. Aallot olivat isoja ja hitaassa vauhdissa vene heittelehti, mutta perä pysyi tuulessa ja autopilotti ohjasi. Enimmillään tuulta oli lähemmäs 20 m/s, vaikka ennuste oli 25 solmua. Ennustettu tuuli on ollut aina heikompi kuin todellinen.

Ensimmäinen vuorokausi Imbitubasta lähdön jälkeen oli mukavaa menoa.
Toisen päivän - itsenäisyyspäivän - iltana alkoi puhaltaa.

Oli täysikuu ja kokeilin kameraa yöllä. Aallokko on sekavaa ja tulee
reippaasti, isossa kolmosreivi ensimmäistä kertaa koko matkan aikana.

Olimme jo laittamassa Mantaa piihin, kun tuuli heikkeni. Lähdimme hiljalleen ajamaan koneen avustamana kohti satamaa. Päivä valkeni lopulta kauniina, tuuli heräsi sopivaksi ja pääsimme loppumatkan täysillä purjeilla. Aallonmurtajan aukolla oli aluksi noin kolmen-neljän solmun vastavirta, mutta se heikkeni ja pääsimme kone-purje-yhdistelmällä neljää solmua eteenpäin. Kanava on 14 merimailia pitkä, joten saavuimme kaupunkiin vasta iltapäivän puolella.

Rio Grandessa on jahtiklubi, joka osoittautui ystävälliseksi ja hintakin oli siedettävä, 20 euroa/vrk. Emme kuitenkaan menneet sinne, vaan kiinnityimme jahtiklubin vieressä olevan valtamerimuseon laituriin. Olimme kuulleet mm. Lasselta, että laiturissa voi olla ilmaiseksi. Paikka oli loistava! Vankka puulaituri, jossa oli kaksi museon omaa alusta, moottorivene ja katamaraani. Pienemmässä laiturissa oli englantilainen matkavene s/y Kiriwina (Vancouver 28). Museon laituri osoittautui todelliseksi rauhan keitaaksi pölyisen kaupungin laidalla. Vastapäätä on lintusaari ja museon hieno puutarha puolestaan houkuttelee pikkulintuja. Siellä kasvaa mäntyjä ja vaahteroita tavanomaisten tropiikkipuiden lisäksi. Kukat kukkivat ja kilpikonnat paistattelevat auringossa. Laiturin vierestä kulkee puisia put-put avoveneitä kuljettaen ihmisiä ja tavaraa. Vihanneskuormia menee säännöllisesti läheiselle torille. Ihmiset ovat todella ystävällisiä, yhtään ikävää tai epäystävällistä tilannetta ei ole ollut. Laiturilla on vesiletku ja wlan toimii. Olemme todella nauttineet olosta, pelkästään kylkikiinnitys hyvässä laiturissa on harvinainen ylellisyys.

Hanski purki ja putsasi vessan, kun oli siihen sopiva paikka.
Vieressä museon katamaraani.

Kaupunki ei vaikuta vauraalta, mutta satama öljynporauspalveluineen tuo työtä ja rahaa. Talot ja kadut ovat osin rähjäisiä, mutta edes syrjäkaduilla ei ole turvattoman oloista, epämääräistä porukkaa ei ole näkynyt muutamaa kyläjuoppoa lukuun ottamatta. Tämä ei ole turistipaikka, vaan kalastajien ja satamatyöntekijöiden kaupunki. Oletimme löytävämme täältä jotain tarvikkeita kuten vesi- ja öljysuodattimia, mutta vielä ei ole onnistanut. Työkaluja ja kalastajien tarvekauppoja löytyy. Oikeastaan tälläinen "oikea" kaupunki on viihtyisämpi kuin turisteja palveleva "kulissikylä". Olemme viihtyneet - vihdoin ja viimein, juuri kun olemme jättämässä Brasilian. Jääpähän myönteinen muisto.

Kiriwinan Roger ja Hanski tulossa Capitaniasta. Kolkon näköistä
laitakaduilla, mutta turvallista.

Sunnuntaina sää näyttää sopivalta matkan jatkamiseen, ja aloitimme jo tänään torstaina uloskirjautumisprosessin. Immigration (Policia Federal) sujui nopeasti, mutta tullissa ei ollut paikalla ihmistä, jolla olisi valtuus antaa lähtölupa. Tulli sijaitsee satama-alueella 3-4 km päässä keskustasta. Kävelimme pölyistä tietä paikalle vain kuullaksemme, että leimaa ei saa. Ensin näytti siltä, että sitä ei saisi ennen maanantaita, mutta koska olimme jo käyneet immigrationissa, asiaa ei voi venyttää. Menemme iltapäivällä takaisin, jolloin huomiselle jää Capitania. Se on auki vain aamupäivisin.

Uruguayn Punta del Esteen on noin 230 merimailia. Meidän pitäisi olla siellä tiistaina. Mikäli radioyhteys pelaa, laitamme positiomerkintöjä. Jostain syystä viimeisin tuli kuivalle maalle, siellä emme ole, vaan lillumme maitokahvin värisessä järvivedessä. Ja päivitysten tylsät paikannimiotsikot ovat siltä varalta, että joku etsii tietoa Brasilian satamapaikoista.