torstai 31. joulukuuta 2015

Viimeisiä valmisteluja

Jorma ja laukullinen tilattuja (mm. lokianturi) ja tilaamattomia (kahvia, ruisleipää ja seitsemän suklaalevyä!) tavaroita saapuivat ajallaan Ushuaiaan maanantaina. Keskiviikkona purjehdimme Puerto Williamsiin ja tänään aloitimme rivakasti viimeiset valmistelut Etelämannerta varten. Meillä on täällä varasto, johon jätetään painavaa, tarpeetonta tavaraa, kuten noin 500 merikarttaa, iso perämoottori, kanootti, kahvinkeitin ja pölynimuri. Pyrimme keventämään Mantaa mahdollisimman paljon, sillä mukaan otetaan ylimääräistä polttoainetta.

Kupilka-kuppeja, suklaata, Sindbadin viiri....
Haimme autolla 300 litraa dieseliä Ushuaiassa, vaikka argentiinalaisen biodieselin laatu hieman arveluttaa. Oli kuitenkin helppo ajaa itse laina-autolla (kiitos Kati!) kolme keikkaa bensa-asemalle, kun Puerto Williamsissa on saatava joku kuljettamaan kanisterit. Polttoainetta ei kummassakaan paikassa saa suoraan tankkiin. Juuri nyt yhdeksän kanisteria odottaa laiturilla kuljetusta, jonka piti tulla neljä tuntia sitten. Ushuaiassa kallein eurodiesellitra maksoi noin 0,70 €, Puerto Williamsissa hinta on noin euron litra.

Ruokaostokset teimme Ushuaiassa ja jännitimme maahantuloa, sillä huhut kertoivat, ettei Chileen saisi tuoda lihaa, vihanneksia eikä hedelmiä, ja että tammikuun alusta kaikki veneet tarkistettaisiin. Käytäntö on edelleen hieman epäselvä. Voimassa on jo useita vuosia ollut laki, joka edellyttää ruoka-aineiden ja varsinkin mainittujen tuoretavaroiden ilmoittamisen, jonka jälkeen maatalousviranomainen päättää niiden käytöstä. Kun edellisen kerran saavuimme Puerto Willliamsiin paatti täynnä Ushuaiasta ostettua muonaa, virkailija kysyi liha-, hedelmä- ja vihannesmäärät ja sitten vain kehotti meitä syömään ne veneessä. Tälläkin kertaa ruksimme lomakkeeseen "kyllä" muonakohtaan. Virkailija lähti toimistolta mukaan veneeseen tarkistamaan ruokatarvikkeet. Asia oli sillä selvä, mutta hänen mukaansa vuoden alun jälkeen mitään tuoretta ei saa tuoda Argentiinasta. Se kuulostaa kummalliselta, mutta pian näemme mikä on käytäntö.

Puuhaa riittää vielä joiksikin päiviksi. Edessä on kattoluukkujen ja luukuntallin tiivistys sekä veneen laittaminen avomerikuntoon. Meillä ei ennen ole ollut polttoainetta irtokanistereissa ja parhaan paikan löytäminen niille aiheuttaa päänvaivaa. Kannelle emme haluaisi kovin montaa kanisteria. Aalloilla on valtava voima.

Sääseuranta on alkanut eikä hyvältä näytä. Onneksi sääennuste muuttuu päivittäin, joten toivotaan ettei kärsivällisyyttä tarvitse venyttää kovin pitkälle, vaan matalapaineiden välistä löytyy Mantan mentävä rako.

Ennuste tammikuun 5. päivälle. Ei hyvä.



Sitä odotellessa voi fiilistellä katsomalla Palmerin aseman nettikamerakuvaa.


3 kommenttia:

  1. Hei,
    onko miehistön TYKY-päivät jo sovittu. Barbadoksen vastaavia muistellen ja Hyvää Uutta Vuotta sekä suotuisia tuulia Aulille, Hanskille ja Jormalle toivottaen

    Ilkka ja Sinikka

    VastaaPoista
  2. ... moiks, on niin toisenlaisia Uuden Vuoden alun valmistelut siellä teillä, että että... kabiinin pöytähän on komia, mutta noi haasteet polttoaineineen, painoineen suhteessa aikaan ja vallitsevaan säätyyppiin lisää paineita koko ajan. Meikäläinen tekee Australian kuvia pitkällä vapaalla koti pöydän äärellä... eilen katselin Sydneyn ilotulistusta vuoden vaihtuessa suorana Ylen välittämän saitin myötä. Aika räiskettä 4,7 milj, e edestä. Sen myötä on hyvä toivoittaa antoisaa Uutta Vuotta Aulille, Hannulle, miehistölle ja suotuisia tuulia s/y Mantalle haasteelliselle matkalle etelään ja takaisin. Varjellusta! t. Paavo M.

    VastaaPoista
  3. Kiitos toivotuksista Ilkka & Sinikka sekä Paavo. Jorma valaisi meitä tuiki tärkeistä tyky-hetkistä. Vanha vuosi lopetettiin ja uusi aloitettiin niissä merkeissä :-)
    Oli iloinen, extempore laiturijuhla Micalvin kannella. Juuri sopiva määrä porukkaa. Monta kansallisuutta. Tänään kolmen tunnin kävely uskomattomassa kesäsäässä, +25 C!! Shortsit ja sandaalit!

    VastaaPoista