Vihdoin Tulimaan kesä tuntuu kesältä! Pipo ja pitkät kalsarit on jätetty pois. Kaivoin ryppyiset shortsit kaapin perältä esiin. Ehdin pitää niitä pari tuntia, kunnes tuli vilu. Harkitsin sandaaleja, mutta toistaiseksi vaelluskenkien vaihtaminen lenkkareihin ja hiihtosukkien vaihtaminen ohuisiin puuvullasukkiin on riittänyt. Aurinko on kuuma ja kirkas, mutta tuuli kylmä. Lämpötila vaihtelee kymmenestä pariinkymmeneen asteeseen riippuen tuulensuojasta ja pilvipeiton paksuudesta.
Meillä oli pieni kesäloma, kun olimme Piven ja Markun kanssa viime viikolla lähisaaristossa ja lahdissa. Ensin Bahia Lapataiassa, josta pääsee
Luonnonpuiston poluille. Mutta ainostaan, jos on ostanut lipun portilta. Sitä emme olleet tehneet, ja innokas puistovahti eväsi rantautumisen. Pettymys. Yritimme keksiä tavan päästä 12 kilometrin päähän portille ostamaan liput, mutta lopulta luovutimme ja ajoimme tutulle Redondan saarelle. Hyvä niin, siellä saimme patikoida, grillata ja nauttia vehmaasta saaresta ilman muita. Pive ja Markku kokeilivat telttailuakin yhden yön. Piven hieno piirretty matkakertomus löytyy
Taideväylän sivulta.
|
Tynnyrigrillissä raakamakkaraa, munakoisoa ja paprikaa. Kesäruokaa! |
|
Ushuaiaan palasimme vajaan viikon päästä merileijonaluodon kautta. |
|
Uros molskahti veteen ja pyrkii nopeasti takaisin haaremiinsa. |
|
Pive tutkii Tulimaan karttaa, minne matkata seuraavaksi? Ja millä, lautalla vai bussilla? | | |
|
|
Tänään vietämme jouluaattoa yhdessä, mutta pöytä katetaan perinteisten jouluruokien sijaan enemmän juhannuksen tyyliin. Pääasia on hengähtää hetkeksi, nauttia ystävien seurasta ja muistaa kaukana olevia. Sen jälkeen jatkuu taas valmistautuminen Etelämantereelle. Täällä Ushuaiassa se tarkoittaa lähinnä ruokaostoksia. Lähdemme Puerto Williamsiin heti, kun Jorma on tullut, sillä ensi vuoden alusta Chileen ei saa tuoda lihaa, vihanneksia, hedelmiä eikä kananmunia.
Aikomus oli ottaa tunnelmallinen joulukuva iltavalossa, mutta en ole hereillä puolenyön ja kello kolmen välillä jolloin täällä on hämärää. Siispä joulukuva on juhannuskukka.
|
Chilentulipuu, suomeksi chilenloimunokka. |
MAKOISAA JOULUA JA JÄNNITTÄVÄÄ UUTTA VUOTTA!
Hyvää Joulua teille sinne etelään! Meillä oli like "serkusto" (Beni &co, Jocke & co, T&H) meillä jouluaattona. Tänään Marinan vanhemmat ja täti Haje (Bibin ex kolleega). Ei vieläkään lunta täällä. Voikaa hyvin. Täällä seurataan blogin kautta.
VastaaPoistaHyvää Joulua ja Uutta Vuotta sinne maailman ääriin.
VastaaPoistaMiksi teidä paikannin ei määrittele liikkeitänne?
T: yksi länsirannikon teitä seuraav
Kiitos toivotuksista! Meillä on käytössä radioamatöörien winlink-paikanninkartta, ja paikkamerkintä laitetaan "käsin" SSB-radiolla. Se ei siis tule automaattisesti, kun vene liikkuu, eikä ole yhtä vaivaton kuin esim. Spot-tyyppiset paikannusjärjestelmät.
VastaaPoistaTäällä on aika huonot radiokelit, joten en ole uusinut positiota. Lisäksi olemme liikkuneet noin 30 meripeninkulman säteellä Puerto Williamsin ja Ushuaian väliä, joten senkin vuoksi positio on jäänyt uusimatta.
Kun lähdemme kohti etelää, pyrin laittamaan paikan kerran vuorokaudessa, mutta sen saaminen on täysin radiosta (ja taidoistani) kiinni. Vaikka radioennusteessa näyttäisi hyvältä, ei yhteyttä aina saa.
Olen pohtinut vaihtoehtoja, koska tiedän position seuraamisen kiinnostavan. En kuitenkaan halunnut vaihtaa systeemiä. Toivotaan, että radiopositio toimii. Yleensä aina avomerellä paremmin kuin kaupungissa. Position saa myös telnet-yhteydellä, mutta sitä meillä ei ole sat.puhelimeen asennettu, vaikka se varmaan olisi mahdollinen. Jos joku osaa neuvoa selkeästi pikaohjeet, niin otan ne mielelläni sähköpostiin vastaan! Auli
Kiitos vastauksesta ja näinhän se on . Nyt sijainti kuitenkin on jo kohdallaan.
VastaaPoistaHyviä tuulia sinne etelämantereelle.
T: Länsirannikolla seuraav ( V-P Stenback)
Juu, positio päivitetty wlanin (telnet) kautta. Näköjään noin yli vuoden vanhat paikkamerkinnät katoavat. Aloitimme kartan, kun lähdimme Kanarialta kohti Brasiliaa ja se pätkä on nyt poissa.
VastaaPoista