Kap Hornin kierto

Perjantaiaamu (23.10.) oli kylmä ja Puerto Williamsin talojen yllä leijui savuhuntu, kun ajoimme ulos Micalvin nukkuvasta satamasta. Olimme olleet ranskalaisveneen kyljessä, joka myös oli samana päivänä lähdössä kohti Kap Hornia, mutta ei näköjään kello 6.30 kuten me. Aamupäivän kuluessa lämpötila nousi ja länsituuli voimistui. Purjehdimme myötäiseen pitkin Beaglen kanavan rantaa. Ensimmäisen päivän määränpää oli Puerto Toro 28 meripeninkulman päässä. Kiire ei ollut, sillä ennusteen mukaan paras sää Hornin kiertoon olisi kahden päivän päästä. Poikkesimme matkan varrella katsomassa ankkuripaikkoja ja ajoimme Holger-saariston läpi pitkin kapeaa ja mutkittelevaa reittiä. Plotterin reittiviivan avulla pääsisimme helposti jonain päivänä suojaan.

Puerto Toron laiturissa oli viisi kalapaattia. Kiinnityimme yhden kylkeen. Kannella oli tynnyri täynnä isoja, haisevia kalanpäitä, rapumertojen syöttejä. Hanski ei ollut saanut vielä riisuttua purjehdushaalaria, kun paikalle pelmahti seitsemän lasta ja kaksi koiraa. Kutsuin lapset veneeseen, koirat tulivat mukana. He olivat kuin varpusparvi, hetkessä joka kolkka oli tutkittu ja esitetty liuta kysymyksiä, joihin en ehtinyt vastata. Yhtä nopeasti kuin olivat tulleet, he lehahtivat koirineen pois, tökkivät vähän mennessään kalanpäitä tikulla.
Olimme käyneet Puerto Torossa, maailman eteläisimmässä vakinaisesti asutussa kylässä viime syksynä Yaghan-lautalla. Torossa asuu parikymmentä ihmistä, joista viisi on poliiseja ja yksi laivaston mies. Taisimme juuri tavata kaikki kylän lapset.

Söimme, otimme nokoset ja lähdimme kävelylle. Mukaan lähti nuori susikoirauros. Muistelimme "meidän" susikoiraamme Puerto Williamsissa sekä virolaista Carinaa, jonka puoli vuotta aikaisemmin ruutupaperille piirtämä kartta opasti kulkua. Vähän kävelty polku mutkitteli laajan turvesuon ja pienen metsän halki järvelle. Tunnin kuluttua tulimme Caleta Rees -lahteen, josta avautui näkymä etelään Wollastonsaarille. Huomenna olisimme tuolla.

Ranskalaisvene oli mennyt yöksi Lennox-saarelle, joka sijaitsee Torosta kaakkoon. Heillä olisi 15 meripeninkulmaa lyhyempi matka seuraavana päivänä, mutta huonompi nousukulma vasten ennustettua lounaistuulta.

Navarinon ja Lennoxin sekä "Hornin saariston" eli Wollastonin välissä on Bahía Nassau, jossa olosuhteet saattavat purjehdusoppaan mukaan yltyä menemättömäksi jopa isoille veneille. Syytä ei sanota, mutta alueella on virtaa, mikä yhdistettynä kovaan tuuleen saattaa nostattaa sekavan ja vaikean merenkäynnin. Nyt, lauantaiaamuna, ei ollut tuollainen tilanne, päinvastoin. Pääsimme nousemaan sopivassa tuulessa suoraan Paso Bravon suulle, joka on kapea salmi Wollastonin ja Freycinet saarten välissä. Se johtaa suoraan Caleta Martialiin, yhteen saariston kolmesta ankkurilahdesta. Ranskalaiset olivat jostain syystä paukuttaneet vasten tuulta koneella kauas länteen ja käyttäneet kiellettyä Canal Washingtonia. He jäivät yöksi Caleta Maxwelliin Hermite-saarelle.

Wollastonin saari. Sen kupeessa on Paso Bravo.

Täällä ei pysty liikkumaan salaa, Wollastonin ja Hornin kontrolliasemat pitävät siitä huolen. Kullakin asemalla asuu laivaston virkailija perheineen vuoden verran. Asemalla ei ole omaa alusta, ei edes soutuvenettä, joten sieltä ei pääse pois - eikä myöskään auttamaan muita. VHF on tärkein valvontaväline. Järjestelmä on osaksi rajavalvontaa, osaksi merenkulkijoiden - varsinkin lukuisten kalastajien - turvaksi. Asemapaikat ovat hyvin erilaisia: karuin lienee Diego Ramirez 60 mpk lounaaseen Kap Hornista. Toki Hornin saarikin on karu, mutta kesäkaudella asemanvartija saa toimia miltei turistioppaana. Saarelle saa rantautua, minkä ranskalaiset aikoivatkin tehdä. Toisessa ääripäässä on Puerto Toron kyläasema.

Mutta me olimme vasta saapumassa ensimmäiseen ankkuripaikkaamme, Caleta Martialiin. Delfiiniparvi tuli pyörimään Mantan ympärille ja peloton kihu istui vieressä odottamassa herkkupaloja. Ehkä se haistoi uunissa muhivan juurespadan ja makkarat. Paikassa oli maagista tunnelmaa, kuten ääripaikoissa yleensäkin. Illalla lämmitimme saunan ja Hanski uskaltautui löylyistä viisiasteiseen veteen.

Martial on laaja, hitaasti mataloituva neliönmuotoinen hiekkalahti, erinomainen ankkuripaikka siis. Se on auki itään, ja yöksi oli luvassa heikkoa itätuulta. Nukuimme huonosti sääennusteen vuoksi, emme osanneet luottaa siihen, että suoraan lahteen puhaltava tuuli pysyisi ennustetussa 3 sekuntimetrissä. Kävimme kummatkin vähän väliä kurkkimassa vaaleaan yöhön. Ihan turhaa, olimme turvassa. Sääennuste piti paikkansa.

Sunnuntaiaamu valkeni poutaisena. Tänään oli SE päivä, Kap Hornin kierron päivä. En voi sanoa unelmoineeni tästä. Kap Horn ei kuulu purjehduskohteiden haavelistaani lainkaan, mutta kun kerran olimme näin lähellä, niin tottakai halusin nähdä kuuluisan saaren ja kiertää sen. Tällainen hallittu, suojasta tehty kierros ei oikeuttaisi kaphornareiden järjestön jäsenyyteen, johon tarvittiin kolmen tuhannen meripeninkulman yhtämittainen purjehdus kierron osana. Mutta ei näillä vesillä pientäkään reissua kannattanut aliarvioida. Ja oli lokiin sentään kertynyt 11 600 meripeninkulmaa Norjasta, joten Kap Horn oli tärkeä merkkipaalu.

Ajoimme Paso Mar de Suriin ja kohti avomerta. Pian kulman takaa alkoi näkyä saaren siluetti. Se tuli vähitellen kokonaan näkyviin. Siinä se nyt oli, Isla Hornos. Saari oli suurempi ja vihreämpi kuin olin kuvitellut. Emme nähneet vielä kuuluisaa kiviseinämää, Kap Hornin "hammasta", jonka edessä veneitä kuvataan. Kaakkoiskärjessä, vihreän nurmen peittämällä kukkulalla oli lipputanko, punavalkoinen majakkarakennus, pieni ruskea talo (kappeli) sekä taustalla merimiesten muistomerkki, albatrossia esittävä taideteos. Vaikka tuuli oli heikko, valtava maininki nosti ja laski Mantaa. Purjehdimme etelään majakan ohi ja käännyimme länteen. Fokka alkoi lepattaa avotuulessa ja rullasimme sen sisään. Joudimme muutaman kerran jiippaamaan isopurjeen. Ranskalaisvene tuli vastaan vähän ennen niemenkärkeä ja otimme heistä kuvia, kuten oli puolin ja toisin sovittu.

Ranskalainen Manara kiertämässä Hornia lännestä itään.
Seuraavalla kerralla pitää mennä kauemmas, että tulee koko "kivi" kuvaan....

Yritimme saada itsemme, osan Mantaa sekä Kap Hornin samaan kuvaan, mikä ei ollut helppoa veneestä käsin. Hetken elämisen ja mieleenpainamisen sijaan kohkasimme kameroiden kanssa: esillä oli digijärkkäri, pokkari, GoPro, iPad ja puhelin. Niemenkärjen huippu oli hötöisen pilven peitossa ja olimme liian lähellä kuvaamista ajatellen. Kello 10.25 olimme paikassa 55° 59.750' S 067° 18.632' W, jonka laitoin illalla SSB-puhelimella winlinkin sijaintikarttaan. Kun niemenkärki jäi taakse, rauhoituimme ihailemaan maisemia. Nyt oli täysin pilvetöntä, huipun hattarakin oli kadonnut. Maininki hajosi valkoiseksi kuohuksi vasten kareja ja rantakivikkoa, auringonvalossa näkyi kuohujen nostattama vesisumu.

Auringosta huolimatta oli viileää, n 5-8 C.

Hornin suojassa tuuli loppui ja käynnistimme koneen. Olisimme seuraavan yön Caleta Maxwelissa, jonne pääsi pitkin Paso Orientalia ja Paso Suria. Valitsimme lyhyemmän reitin pitkin kapeaa Paso Suria, jossa koimme pari jännityksen hetkeä, kun navigoimme myötävirrassa luodon ja vedenalaisen kiven välistä. Vettä piti opaskirjan mukaan olla 15 metriä, mutta kaiku näytti kuutta.

Caleta Maxwell oli heti kulman takana. Maxwell on pieni, pohjoisesta luotojen suojaama potero. Yhdellä luodolla makasi merilejonauros kolmen naaraan ympäröimänä. Se huuteli välillä niin, että lahti kaikui. Eläinten pistävä mädän kalan lemu kulkeutui veneelle saakka. Ranta on isoa kivikkoa ja maasto näyttää hankalakulkuiselta. Kalastajat olivat vetäneet köyden lahden pohjukan poikki, ja illalla siihen kiinnittyi kalapaatti. Lahti on suojainen vallitsevilla etelä-lounais-länsituulilla, mutta luvassa oli pohjoistuulta, joten ankkuroiduimme keula pohjoiseen ja vedimme perästä köyden maihin. Lokin mukaan päivän saldo oli 29 meripeninkulmaa. Joimme Kap Hornin kunniaksi rommit ja oluet kannella auringon lämmössä. Vielä ei ollut juhlimisen aika, sillä saaristosta oli päästävä poiskin. Myöhemmin illalla lahteen tuli argentiinalainen charter-vene, joka oli menossa Hornille seuraavana päivänä. Ranskalaiset viettivät yön Martialissa.

Maanantaina ankkuri nousi kello 7.30. Heikko pohjoistuuli ja puolen solmun myötävirta työnsivät meidät Bahía Nassaun yli Lennoxin saarelle, jossa olimme kaksi yötä. Eilen moottoroimme Beaglen kanavan varrelle suojaiseen ja kauniiseen lahteen. Manta on ankkurin lisäksi kiinni neljällä köydellä, mikä sai meidät vihdoin rentoutumaan ja juhlistamaan Kap Hornin kiertoa lammaspaistilla ja punaviinillä. Puerto Williamsista matkaa kertyi 184 meripeninkulmaa. Aiomme olla täällä toista viikkoa.

Kiitos satelliittipuhelimeen tulleista viesteistä! Tämä päivitys on lähetetty sat.puhelimella, joten kuvat tulevat myöhemmin. Emme pysty lukemaan tavallisia sähköposteja emmekä blogia ja sen mahdollisia kommentteja ennen kuin olemme palanneet Pto Williamsiin netin ääreen.

Viesti Kap Hornilta

Kap Horn kierretty idästä länteen! Miehistö voi hyvin ja alus kesti koitoksen.

Kohti Kap Hornia

Tulimme eilen takaisin Puerto Williamsiin ja haimme tänään laivaston esikunnasta zarpen eli purjehdusluvan Kap Hornille. Meillä on lupa ankkuroitua vain tietyissä paikoissa, joita on matkan varrella. kahdeksan. Wollaston ja Hermite saaristoissa luvallisia paikkoja on neljä, yksi niistä Isla Hornoksen Caleta León. Huonon kelin tai hätätapauksen vuoksi voi mennä muuallekin.
Päivittäin on ilmoitettava laivastolle sijainti. Puerto Williamsin ja Kap Hornin välisellä alueella on seitsemän laivaston asemapaikkaa, joten VHF:llä pitäisi pärjätä - toisin kuin tullessamme Punta Arenasista tänne etelään. Silloin ilmoitimme sijainnit sähköpostilla, joko satelliittipuhelimen tai SSB-radion kautta.
Matkaa Puerto Williamsista Hornille on noin 80 merimailia. Viikonlopuksi näyttää tulevan tyyntä, joten suuntaamme huomenna yhden pysähdyksen taktiikalla (Puerto Toro) Hornille. Maihin tuskin pääsee, mutta kunhan nyt päästään kiertämään. Jännittävää....

Jäämme pariksi viikoksi saaristoon ja päivitän jossain vaiheessa blogin ilman kuvia.
Meille voi laittaa viestiä satelliittipuhelimeen netissä osoitteessa

messaging.iridium.com

puhelinno.  +8816 414 00 123

Viikonloppureissun  merikortti.

Kuukaudeksi saaristoon

Viime päivinä olen tuntenut itseni kuormajuhdaksi. Joka päivä muutama painava repullinen ruokaa ja juomaa on kannettu veneeseen sen lisäksi, että kävimme pari viikkoa sitten Katin autolla suurostoksilla: kaksi täyttä kärryllistä tavaraa. Tänään ajoimme taksilla 500 metrin matkan kaupalta satamaan. Juurekset, vihannekset ja hedelmät painoivat liikaa kannettavaksi. Kun reput ja laukut oli tyhjennetty, lähdimme uudelle hankintamatkalle lihakauppaan. Lihaa saa marketeistakin, mutta olimme nähneet erikoiskaupan yläkaupungissa. Ostimme 1,7 kiloa sisäfilettä (pakastamatonta) 10 euroa/kg sekä puolentoistakilon lampaanviulun 7,50 e/kg. Ne tyhjiöpakattiin itse. Ruoholahden citymarketista ostetulle vakuumilaitteelle on vihdoin alkanut olla käyttöä. Aiemmin olin ostanut tyhjiöpakatun paistin, joten lihaa piisaa. Harmi, että kalatarjonta on olematonta, mutta olemme varautuneet tekemään vaihtokauppaa kuningasrapukalastajien kanssa. Valuuttana viini.

Ushuaiassa on vierähtänyt kuukausi. Kohta takaisin
Puerto Williamsin mutaisille teille.

Jotenkin jouluinen tunnelma näin kevään korvalla... ai mutta jouluhan on
kahden kuukauden kuluttua.

Kuvat ovat keskustan turistikadulta. Ushuaiasta on löytynyt kaikki
tarvittava kumisaappaista sähköjohtoon.

Emme ole lähdössä kauas, vaan tutkimaan Beaglen kanavan itäosaa sekä Navarinon eteläpuolella sijaitsevia saaria: Isla Wollaston, Isla Hermite, Isla Herschel ja Isla Hornos. Ne sijaitsevat Chilen alueella, joten ensin purjehtimme takaisin Puerto Williamsiin, kirjaudumme maahan ja haemme laivastolta purjehdusluvan. Kuukauden kuluttua pitää olla takaisin Ushuaiassa vastassa ystäväämme Päiviä, joka tulee Mantalle parin viikon lomalle.

Ruokahankintojen lomassa ehdimme viime sunnuntaina kiivetä läheiselle kukkulalle, Cerro Martialille, jossa on jäätikkö ja laskettelurinne. Jäätikköä ei lumen alta näkynyt, mutta maisemat olivat hienot. Kausi loppui lokakuun alussa, ja hissikyydin sijaan oli käveltävä lumen peittämää rinnettä ylös. Ushuaian alueella on 5-6 hiihtokeskusta, joista suurin ja tunnetuin on Cerro Castor. Glaciar Martial on lähimpänä kaupunkia, vain 7 km keskustasta. Kun iltapäivällä palasimme veneelle, alkoi tuulla. Puuskissa 24 m/s. Tänään on satanut räntää ja lunta. Keskiviikko on suunniteltu lähtöpäivä.

Lunta oli 600 metrin korkeudessa vielä reilusti. Muutama lautailija
ja laskettelija näkyi kiipeämässä ylös rinnettä.

Rinteen keskipaikkeilta näkyi AFASyN. Taustalla Isla Navarino.

Aurinkoinen sunnuntaiaamupäivä muuttui myräkäksi.

Liikaa sinkkejä?

Manta laskettiin aikaisin aamulla veteen (herätys kello 5). Potkurinakselin laakeri ei päässyt tällä kertaa päivityksen pääosaan, sillä uusi kumilaakeri on sievästi paikoillaan. Hanski vaihtoi myös akselin stefan.

Viikon takainen päivitys pohjamaalin kuplista herätti mielenkiintoisen keskustelun, jonka lopputuloksena vähensimme sinkkien määrän yhdeksästä viiteen (potkurinakselin sinkki on kuudes). Yksi uusi kaksikiloinen ja kolme vanhaa sinkkianodia otettiin pois. Liika anodimäärä oli meistä järkeenkäyvin selitys maalikuplille. Sähkövuoto on ollut syytettyjen penkillä,  mutta mitään siihen viittaavaa ei ole löytynyt.

Viikko ylhäällä, tänään takaisin kellumaan.

Kuten Timo Vesalainen kommenteissa totesi: "Kuplat johtuvat anodien liiasta jännitteestä ja aiheuttavat emäksisyyttä, mikä tekee vetykuplia maalin alle. Epoksi lohkeaa ja vety korvautuu merivedellä. Mutta runko ei ruostu."

Hanski ruuvasi puukalikan suojaksi poistetun sinkin paikalle.

Lukeminen kannattaa lopettaa tähän, ellei ole kiinnostunut yksityiskohdista.

Kommenteissa mainittu Teknoksen Korroosionestomaalauksen käsikirja kertoo, miksi rauta ruostuu: "Metallin korroosio johtuu siitä, että pinnalle muodostuu sähkökemiallisia paikallispareja, anodeja ja katodeja. Anodilla liukenee positiivisia metalli-ioneja liuokseen. Tällöin metallihilaan syntyy negatiivisia elektroneja, jotka vaeltavat metallissa katodille. Katodilla elektronit kuluvat. Happamissa liuoksissa syntyy vetykaasua, neutraaleissa hydroksini-ioneja. Anodin ja katodin välillä oleva sähköä johtava elektrolyytti sulkee virtapiirin. Anodikohta on metallipinnan epäjalompi kohta tai se kohta, jossa on korkeampi pintaenergia."

Anodi- ja/tai katodireaktio on siis estettävä, yleisin tapa on maalaus. Teknoksen käsikirja mainitsee kuplimisen syyksi katodisuojauksen epäonnistumisen, mutta ei kunnollista ratkaisua tähän.


Anodimateriaalina käytetään yleensä sinkkiä, myös magnesium ja alumiini toimivat. Kuten Puerto Williamsissa talvella totesimme, alumiiniveneet eivät tulleet mielellään meidän kylkeemme.


Kommenteissa esiin tuotu boatdesign.net keskustelusivun englanninkielinen teksti sanoo samaa kuin Timo: "By applying too high a protective current the paint may peel or blister due to the production of hydrogen gas on the cathode (hull), this will happen in the areas of thinner, damaged or pin-holed paint, and is due to too large a surface area of anode material providing too high a current.
The resultant patches of bare steel will not corrode while the anodes continue to function but the local anode will dissipate faster and the hull will definitely corrode once the anode has expired."

Samassa paperissa puututaan myös sähkövuotoon, elektrolyysiin, jota ei pidä sekoittaa galvaaniseen korroosioon: "Elektrolysis is caused by stray electric currents from a source such as the boats electrical system or leakage currents from shore power connections. This current forces one metal to become an anode and one a cathode irrespective of their position in the galvanic series. This can result in the wasting away of more noble metals (such as your stainless prop shaft) as they act as forced sacrificial anodes to your zinc blocks."

Merkkipäivä

Lokakuun 12. päivänä vuonna 1492 espanjalainen merimies Rodrigo de Triana näki maata. Hän oli purjehtinut kaksi kuukautta La Pintalla Kristoffer Kolumbuksen miehistössä. Espanjalaiset olivat päätyneet Atlantin yli Bahamalle. Päivä on nimetty Kolumbuksen päiväksi.

Etelä-Amerikassa Kolumbuksen päivänä nostetaan esiin kuitenkin alkuperäiskansat ja suvaitsevaisuus. Lokakuun 12:tta kutsutaan siten Rodun päiväksi (Día de la Raza) tai Monikulttuurisuuden kunnioituksen päiväksi (Día del Respeto a la Diversidad Cultural) maasta riippuen.

Ushuaiassa puolestaan vietetään Ushuaia-päivää. Vuonna 1884, lokakuun 12:na, Argentiinan kansallislippu nousi täällä ensimmäisen kerran salkoon prefecturan perustamisen merkiksi. Argentiinalaiset olivat saapuneet lahdelle neljän laivan ja 200 miehen voimin. He olivat saaneet määräyksen perustaa Tulimaahan prefecturan alaosasto sekä rakentaa majakka ja vankila.
He eivät olleet ensimmäiset valkoihoiset, vaan englantilaiset olivat monen yrityksen jälkeen onnistuneet perustamaan Ushuaiaan kirkon lähetysaseman vuonna 1869. Argentiinalaisten sotilaiden saapuessa kylässä oli 330 asukasta ja kahdeksan korttelia pieniä taloja.

Englantilaiset säilyttivät yamana-intiaanien lahdelle antaman nimen, Alacushuaia, joka muuttui muotoon Ushuaia. Se tarkoittaa "lahti, joka on suljettu lännessä". Yamanat olivat asuneet Ushuaiassa ja Tulimaan rannoilla 7 000 vuotta.

Nykyään Ushuaiassa on 57 000 asukasta. Yamana-intiaaneja on elossa yksi.

Lähde: Yamana-museo Ushuaia.

Maailman eteläisin telakka

Manta hilattiin hissukseen kuivalle maalle eilen torstaina. Hanski totesi, ettei koskaan ole matkustanut yhtä hitaasti: 50 metrin matka kesti reilut kaksi tuntia. Vetokelkassa on moninkertainen köysivälitys ja siksi hidas vauhti, mikä on ihan hyvä. Tälläkin etanamatelulla tuli muutama nykäisy ja heiluttiin jonkin verran.

Vatkaustyyppinen heiluminen jatkui kuivalla maalla, sillä eilisestä saakka on tuullut 15 m/s, puuskissa 18 m/s. Manta lepää kölillään, tuettuna sivulta köysillä, jotka päästävät veneen tutisemaan tuulessa.

Nostokorvat ja -liinat käytössä. Hitaasti kohti kuivaa maata.

Maailman eteläisimmän telakan maisema.

Pohja oli puhdas levästä, mutta meriveden täyttämiä maalikuplia oli aika paljon – samoin kuin edellisellä nostokerralla Barloventossa tammikuussa 2014. Kuplien aiheuttaja on edelleen mysteeri. Niiden alta paljastui hiekkapuhalluspintainen puhdas teräs. Tällä kertaa paikkamaalaamme pohjamaalilla nämä kohdat, mutta jossain vaiheessa pohja on ilmeisesti hiekkapuhallettava. Sinkit olivat kohtalaisessa kunnossa, kaksi yhdeksästä on uusittava (lisäys myöhemmin: päädyimme poistamaan sinkkejä, katso päivitys 15.10.).

 

Miksi maali kuplii? Sininen ja punainen ovat kumpikin antifouling-maalia,
sininen maalattu Sindbadissa 2011, punainen Tromssassa 2013.

Hanski irrotti potkurin ja akselin kumilaakerin, tuon koko nosto-operaation perimmäisen syyn. Sukeltaja vaihtoi laakerin helmikuussa Deseadossa (katso blogipäivitys).

Laakeri kutistui, kun se prässättiin paikoilleen, mikä puolestaan aiheutti kumin palamisen ja vesiurien tukkeutumisen. Hanski avasi vesiurat ja ne olivat edelleen olemassa, mutta kumi oli irti holkin kummastakin päästä. Vaihto on tarpeen.Tällä hetkellä uusi laakeri ja pidike ovat paikallisessa pajassa. Huomenna nähdään, miten tällä kertaa käy.

Akselin kumilaakeri.

Kun ryhdyimme laakerin vaihtoon Deseadossa, emme tienneet että Ushuaiassa on mahdollisuus saada vene telakalle. Tosin pian AFASyN ei ole enää maailman eteläisin telakka, sillä Puerto Williamsiin uudessa satamassa odottaa tuliterä 35 tonnin lukkinosturi. Tulevaisuus näyttää koska, miten ja millä hinnalla se alkaa nostaa matkaveneitä.

AFASyN – Asociación Civil Fueguina de Actividades Subacuáticas y Náuticas – tuo mieleen kotiseura Sindbadin, vaikka paikalliset veneet ovat paljon pienempiä ja laitureitakin on vain yksi. Mutta täällä saa korjata ja kunnostaa, ihmiset tarjoavat apua. AFASyN ei ole pelkkä veneilykerho, vaan täällä harrastetaan myös sukellusta, melomista ja purjelautailua. Kerholla on kolme työntekijää, kaksi telakalla ja yksi toimistossa. Vielä vuosi sitten toimistossa olisi saanut suomenkielistä palvelua, sillä siellä työskenteli lapsena Suomesta Argentiinaan muuttanut Kati Pohjola. Kati on ollut hyvä kontakti ja apu, vaikka työpaikka onkin nyt muualla.

AFASyN:in laituri on tyhjä sesongin ulkopuolella, vaikka
hinnoittelussa sesonki alkoi lokakuun alussa. Laituripaikka maksaa nyt meille
10 euroa, kun se syyskuussa oli 5 euroa.

Suurin osa veneistä on poijussa, se on täällä turvallisempi kuin laituripaikka.
Nostopäivänä tuuli puuskaili 18 m/s.

Isla Redonde

Moottoroimme eilen vastauulessa kaksi tuntia takaisin Ushuaiaan. Itätuuli on täällä todella harvinainen, mutta kuluneella viikolla on kaksi kertaa tuullut idästä. Ushuaian satama on auki itään ja heikkokin tuuli nostattaa epämukavan, pahimmillaan vaarallisen aallokon. Laiturin kupeessa ei ole hyvä silloin keikkua. Odotimme ankkurissa tunnin verran tuulen laantumista. Sääennusteen mukaan piti tuulla pohjoisesta.

Isla Redonde ja AFASYN-regatta viikko sitten sunnuntaina.

Viime viikolla siirryimme villihevosten Cucharitasta Redonden saarelle, jossa on prefecturan asema ja rykelmä pikkuisia mökkejä. Saari ei kuulu luonnonpuistoon. Se oli paljon rehevämpi kuin Cucharita, mutta kävelemään pääsi pitkin polkuja. Kävimme moikkaamassa prefecturan miehiä, joita oli asemalla kolme. He päivystävät saarella kuukauden. Ilman venettä. Iltojen ajanvietteeksi olohuoneessa nökötti valtava TV ja kalliolla satelliittilautanen.

Redonden ankkurilahti, jossa on rykelmä mökkejä. Yhdessä on makuusijat
11 hengelle, yksi on grillaustila pöytinen, yksi postitoimisto kesäturisteja varten.

Saarella asuu kaksi kulkukoiraa, toinen prefecturan asemalla, toinen ankkurilahdessa. Ne olivat lihavimmat kulkukoirat, mitä olen koskaan nähnyt, ja syykin selvisi prefecturan asemalla, missä koirilla oli ruoantähteitä pursuavat kupit.

Lahdessa asuva koira lähti mielellään mukaan kävelylle ja kaipasi  myös rapsutusta.