Viimeisiä valmisteluja

Jorma ja laukullinen tilattuja (mm. lokianturi) ja tilaamattomia (kahvia, ruisleipää ja seitsemän suklaalevyä!) tavaroita saapuivat ajallaan Ushuaiaan maanantaina. Keskiviikkona purjehdimme Puerto Williamsiin ja tänään aloitimme rivakasti viimeiset valmistelut Etelämannerta varten. Meillä on täällä varasto, johon jätetään painavaa, tarpeetonta tavaraa, kuten noin 500 merikarttaa, iso perämoottori, kanootti, kahvinkeitin ja pölynimuri. Pyrimme keventämään Mantaa mahdollisimman paljon, sillä mukaan otetaan ylimääräistä polttoainetta.

Kupilka-kuppeja, suklaata, Sindbadin viiri....

Haimme autolla 300 litraa dieseliä Ushuaiassa, vaikka argentiinalaisen biodieselin laatu hieman arveluttaa. Oli kuitenkin helppo ajaa itse laina-autolla (kiitos Kati!) kolme keikkaa bensa-asemalle, kun Puerto Williamsissa on saatava joku kuljettamaan kanisterit. Polttoainetta ei kummassakaan paikassa saa suoraan tankkiin. Juuri nyt yhdeksän kanisteria odottaa laiturilla kuljetusta, jonka piti tulla neljä tuntia sitten. Ushuaiassa kallein eurodiesellitra maksoi noin 0,70 €, Puerto Williamsissa hinta on noin euron litra.

Ruokaostokset teimme Ushuaiassa ja jännitimme maahantuloa, sillä huhut kertoivat, ettei Chileen saisi tuoda lihaa, vihanneksia eikä hedelmiä, ja että tammikuun alusta kaikki veneet tarkistettaisiin. Käytäntö on edelleen hieman epäselvä. Voimassa on jo useita vuosia ollut laki, joka edellyttää ruoka-aineiden ja varsinkin mainittujen tuoretavaroiden ilmoittamisen, jonka jälkeen maatalousviranomainen päättää niiden käytöstä. Kun edellisen kerran saavuimme Puerto Willliamsiin paatti täynnä Ushuaiasta ostettua muonaa, virkailija kysyi liha-, hedelmä- ja vihannesmäärät ja sitten vain kehotti meitä syömään ne veneessä. Tälläkin kertaa ruksimme lomakkeeseen "kyllä" muonakohtaan. Virkailija lähti toimistolta mukaan veneeseen tarkistamaan ruokatarvikkeet. Asia oli sillä selvä, mutta hänen mukaansa vuoden alun jälkeen mitään tuoretta ei saa tuoda Argentiinasta. Se kuulostaa kummalliselta, mutta pian näemme mikä on käytäntö.

Puuhaa riittää vielä joiksikin päiviksi. Edessä on kattoluukkujen ja luukuntallin tiivistys sekä veneen laittaminen avomerikuntoon. Meillä ei ennen ole ollut polttoainetta irtokanistereissa ja parhaan paikan löytäminen niille aiheuttaa päänvaivaa. Kannelle emme haluaisi kovin montaa kanisteria. Aalloilla on valtava voima.

Sääseuranta on alkanut eikä hyvältä näytä. Onneksi sääennuste muuttuu päivittäin, joten toivotaan ettei kärsivällisyyttä tarvitse venyttää kovin pitkälle, vaan matalapaineiden välistä löytyy Mantan mentävä rako.

Ennuste tammikuun 5. päivälle. Ei hyvä.

Sitä odotellessa voi fiilistellä katsomalla Palmerin aseman nettikamerakuvaa.

Etelämantereen ankkuripaikat

Etelämantereelle ei ole purjehdusopasta ankkuripaikoista, joten purjehtijoden keskuudessa liikkuu pinkka aanelosia, joissa on vuosien – tai oikeammin vuosikymmenten – varrella kerättyä tietoa. Saimme kopioida nivaskan jo huhtikuussa ja siihen on nyt huolella tutustuttu. Mekinnät ovat joskus kuin lapsen piirroksia, joskus samasta paikasta on viisikin paperia eikä kaikista meinaa saada selvää. Osa teksteistä on englanninksi, osa ranskaksi.

Enterprise-lahdessa on hylky, jonka kylkeen voi kiinnittyä.

Paradise-lahdessa on Chilen tutkimusasema Videla. Säätiedot löytyvät norjalaisilta.

Lisäksi Royal Cruising Clubin sivulta voi ladata muutaman purjehduskertomuksen, joissa on samanlaista tietoa.

Lähes poikkeuksetta alukset purjehtivat Eteläisille Shetlandsaarille ja Antarktiksen niemimaalle, jossa on suojaisia ankkuripaikkoja. Niin mekin aiomme tehdä. Kap Hornilta on noin 500 merimailia Eteläisille Shetlandsaarille. Gerlache salmen varrella on useita ankkuripaikkoja sekä Lockroyn asema, josta saa ostaa(!) matkamuistoja.

Keltaisella yleisimmät purjehdusalueet. Välimatkat eivät ole pitkiä,
päivämatkat 20-100 merimailia.

Etelämantereen pinta-ala on 17 miljoonaa neliökilometriä, kaksi kertaa Australia. Niemimaa on 1300 km pitkä, mutta jää estää monelta pääsyn etelään, edes napapiiriä (66,5°) ei moni tavoita. Muutama chartervene on jo tehnyt kauden ensimmäisen reissunsa joulukuussa, ja jäätilanne oli paha. Siitä ei kuitenkaan voi päätellä, minkälaiseksi etelän kesä kehittyy.

LeMaire kanava on usein jään tukkima. Esimerkiksi ruotsalainen
Arianna ei päässyt sen läpi viime tammikuussa.

Purjehduskausi kestää marraskuun lopulta helmikuun loppuun. Joulukuussa voi olla paljon jäätä, helmikuussa alkavat päivät lyhentyä. Siksi me valitsimme ajankohdaksi tammikuun, jolloin etelässä on kesä korkeimmillaan. Lämpötila on päivisin +5-10 C astetta, öisin pakkasella.

Niin saavuttamaton kuin Etelämanner onkin, siellä ei tarvitse olla yksin. Viime kautena Antarktiksella kävi 36686 turistia, suurin osa laivalla tai veneellä. Tilastoja kerää IAATO, Etelämanner-matkanjärjestäjien organisaatio. IAATO:n sivulta löytyy paljon hyödyllistä tietoa purjehtijoille. Valtaosa charterveneistä on IAATO:n jäseniä.

Ensimmäinen pursi Etelämantereella oli englantilainen kiipeilijä-purjehtija Bill Tilmanin Mischief vuonna 1967. Ensimmäinen suomalaispursi oli Pertti Dunckerin Merivuokko vuonna 1992.

Juhannusjoulu

Vihdoin Tulimaan kesä tuntuu kesältä! Pipo ja pitkät kalsarit on jätetty pois. Kaivoin ryppyiset shortsit kaapin perältä esiin. Ehdin pitää niitä pari tuntia, kunnes tuli vilu. Harkitsin sandaaleja, mutta toistaiseksi  vaelluskenkien vaihtaminen lenkkareihin ja hiihtosukkien vaihtaminen ohuisiin puuvullasukkiin on riittänyt. Aurinko on kuuma ja kirkas, mutta tuuli kylmä. Lämpötila vaihtelee kymmenestä pariinkymmeneen asteeseen riippuen tuulensuojasta ja pilvipeiton paksuudesta.

Meillä oli pieni kesäloma, kun olimme Piven ja Markun kanssa viime viikolla lähisaaristossa ja lahdissa. Ensin Bahia Lapataiassa, josta pääsee Luonnonpuiston poluille. Mutta ainostaan, jos on ostanut lipun portilta. Sitä emme olleet tehneet, ja innokas puistovahti eväsi rantautumisen. Pettymys. Yritimme keksiä tavan päästä 12 kilometrin päähän portille ostamaan liput, mutta lopulta luovutimme ja ajoimme tutulle Redondan saarelle. Hyvä niin, siellä saimme patikoida, grillata ja nauttia vehmaasta saaresta ilman muita. Pive ja Markku kokeilivat telttailuakin yhden yön. Piven hieno piirretty matkakertomus löytyy Taideväylän sivulta.

Tynnyrigrillissä raakamakkaraa, munakoisoa ja paprikaa. Kesäruokaa!

Ushuaiaan palasimme vajaan viikon päästä merileijonaluodon kautta.

Uros molskahti veteen ja pyrkii nopeasti takaisin haaremiinsa.

Pive tutkii Tulimaan karttaa, minne matkata seuraavaksi?
Ja millä, lautalla vai bussilla?

 

 

Tänään vietämme jouluaattoa yhdessä, mutta pöytä katetaan perinteisten jouluruokien sijaan enemmän juhannuksen tyyliin. Pääasia on hengähtää hetkeksi, nauttia ystävien seurasta ja muistaa kaukana olevia. Sen jälkeen jatkuu taas valmistautuminen Etelämantereelle. Täällä Ushuaiassa se tarkoittaa lähinnä ruokaostoksia. Lähdemme Puerto Williamsiin heti, kun Jorma on tullut, sillä ensi vuoden alusta Chileen ei saa tuoda lihaa, vihanneksia, hedelmiä eikä kananmunia.

Aikomus oli ottaa tunnelmallinen joulukuva iltavalossa, mutta en ole hereillä puolenyön ja kello kolmen välillä jolloin täällä on hämärää. Siispä joulukuva on juhannuskukka.

Chilentulipuu, suomeksi chilenloimunokka.

MAKOISAA JOULUA JA JÄNNITTÄVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Lupa Etelämantereelle

"Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain (28/1998) 5 §:ään ja 18 §:ään viitaten anomme lupaa purjehtia 60. eteläisen leveyspiirin eteläpuolelle."

Näillä sanoilla alkaa kolmisivuinen anomuksemme, jonka jätimme Lapin Ely-keskukselle elokuussa. Jokainen Antarktikselle menevä alus ja retkikunta tarvitsee kansallisen viranomaisen luvan. Merenkulussa se on tarkasti ottaen veneen lippumaan viranomainen. Suomessa lupaviranomainen on Lapin Ely-keskus Rovaniemellä. Saimme vastuuvirkamieheltä hyvät neuvot hakemuksen laatimiseen ja erittäin ystävällistä palvelua.

Olimme ensimmäinen suomalainen alus, joka haki lupaa, joten asia oli uusi viranomaisillekin. Aiemmat luvanhakijat ovat olleet kiipeilijöitä, hiihtäjiä ja tutkijoita. Kaikki retkikunnat tutkimuksesta turismiin ovat samalla viivalla.

Anomuksen käsittely kesti neljä kuukautta, mtä voi pitää nopeana. Joissakin maissa prosessi voi viedä vuoden. Kun anomus on jätetty, se asetetaan julkisesti nähtäville 90 päivän ajaksi. Sen jälkeen viranomainen tekee päätöksen, minkä jälkeen on vielä 30 päivän valitusoikeus.

Lupavaatimus perustuu vuonna 1959 solmitun Etelämannersopimuksen ympäristönsuojelupöytäkirjaan, joka allekirjoitettiin Madridissa vuonna 1991. Ympäristönsuojelupöytäkirja määrittelee Etelämantereen rauhalle ja tieteelle omistetuksi luonnonsuojelualueeksi. Kaikelta toiminnalta vaaditaan ympäristövaikutusarvio. Suomi liittyi Etelämannersopimukseen vuonna 1984. Lisätietoa sopimuksista löytyy Ilmatieteen laitoksen sivulta.

Etelämantereen ainutlaatuinen ympäristö on hyvin haavoittuva. Kylmä säilöö eloperäisen aineen tehokkaasti, maatuminen on olematonta. Sen vuoksi 60. leveyspiirin eteläpuolella ei saa heittää eloperäisiäkään jätteitä mereen (tai maihin), roskista nyt puhumattakaan. Ruokajäte voi levittää tauteja.
Toinen vakava uhka ovat vieraslajit. Vaatteet ja jalkineet on puhdistettava ennen maihin menoa.
Alle 10 hengen alus saa laskea käymäläjätteen mereen, mutta septiä käyttämällä pystymme valitsemaan paikan, jossa siitä on mahdollisimman vähän haittaa. Eläimiä ei saa häiritä, ja mm. kauko-ohjattavan kameralennokin käyttö kiellettiin tänä vuonna. Ystävämme Lassen poika Kalle ehti kuvata upean videon ennen kieltoa.

Ympäristövaikutuksen lisäksi keskeistä on turvallisuus. Hakemukseemme sisältyy toimintasuunnitelmat sairastumisen, loukkaantumisen, haverin ja evakuoinnin varalle. Meiltä vaadittiin vakuutukset ympäristöonnettomuuden sekä etsintä- ja pelastustoiminnan (SAR) varalta.

Lupa on kuusisivuinen ja suomenkielinen. Vielä emme tiedä, kuka sen haluaa nähdä. Mutta kun täällä Tulimaassa purjehtijoille kertoo aikomuksesta seilata Etelämantereelle, on yksi ensimmäisiä kysymyksiä "Onko teillä lupa?"

Valmiina Etelämannerta varten

Suomen viranomaisten meille myöntämä lupa purjehtia Etelämantereelle saa 14. joulukuuta lainvoiman. On siis sopiva hetki julkistaa asia blogissa. Purjehdussuunnitelmamme ei ole ollut salaisuus, mutta sen verran valmisteluja ja pohdintaa se on vaatinut, ettemme ole puineet asiaa täällä.

Lupa on yksi osa valmistautumista. Vaikka lupa on oltava, se ei ole tärkein asia. Kaikista tärkeintä on henkinen asennoituminen. Toiseksi tärkeintä on se, että vene ja varusteet ovat kunnossa ja kaikki saatavilla oleva tieto on hankittu. Vuosi sitten emme olisi olleet valmiit purjehtimaan Etelämantereelle eikä aikataulu antanut siihen mahdollisuuttakaan.

Kerron lupaprosessista sekä olosuhteista ja ankkuripaikkoja koskevasta tiedonhankinnasta myöhemmin.

Sarah W. Vorwerkin kippari Henk on käynyt Etelämantereella 99 kertaa.

Kristiinan purjehduksella vuosina 2001–05 mietimme joskus Etelämannerta. Minulla oli selkeä kanta: sinne en halua. Viikko suuntaansa Draken salmessa, ei kiitos. Mielikuvani perustui pitkälti Peran (Duncker) ja Manin (Suanto) matkaan Merivuokolla. Jotain kertoo sekin, että Merivuokko on vielä 24 vuoden jälkeen ainoa Antarktikselle purjehtinut suomalaispursi.
Haaveilin tuolloin Etelä-Georgian saaresta tajuamatta, ettei sinne ole sen helpompi purjehtia kuin Etelämantereelle. Tuossahan South Georgia nyt on melkein vieressä, mutta jätetään seuraavaan kertaan. Vaikka se sitten olisi risteilylaivalla eläkeiässä.

Kun lähdimme kesäkuussa 2013 Tromssasta, lähdimme matkalle kohti Etelämannerta. Sen uskalsi lausua ääneen, koska tavoite oli kaukana tulevaisuudessa. Kun maaliskuussa 2015 saavuimme Tulimaahan, ei tehnyt mieli purjehtia Etelämantereelle, ei edes puhua siitä. Pitkä matka pohjoisesta etelään oli vienyt puhdin.
Puerto Williamsissa Etelämannerta ei voi sivuuttaa. Lähes jokainen on joko tulossa tai menossa sinne. Williams on siten erinomainen paikka saada tietoa ja tehdä havaintoja. Hiljalleen innostus alkoi uudestaan kyteä. Juttelimme ihmisten kanssa. Kyselimme ja kuuntelimme. Kun vertasimme Mantaa ja sen varusteita joihinkin Antarktispursiin, tunsimme itsemme luottavaisiksi.

Etelämantereen eliittiä: Australis, Pelagic ja Pelagic Australis.

Kesä Suomessa ja kiireettömät purjehdukset Tulimaan upeissa maisemissa ovat olleet hyvää henkistä valmistautumista. Nyt olemme valmiit. Ja niin on Mantakin.

Gastimme Jorma Julku saapuu Ushuaiaan 28. joulukuuta. Antarktikselle lähdemme Puerto Williamsista, koska silloin voimme pysähtyä tarvittaessa Chilen ankkurilahdissa. Ajankohta on sitten, kun loppuvalmistelut on tehty ja keli näyttää kelvolliselta. Vuosi ehtii vaihtua ennen sitä.

Club Nautico toisen kerran

Päivin loppuloman päivät kuluivat Ushuaiassa turistina. Itsenäisyyspäivänä saunoimme ja onnistuimme yritysten jälkeen näkemään netin kautta MTV:n lähetyksen linnanjuhlista. Illalla Hanski haki kentältä Piven ja Markun, jotka jaksoivat pitkän lentomatkan jälkeen pistäytyä kylässä. Mantan muonavarasto täydentyi Salmensuun oivalla salamilla, kiitos! Meillä puolestaan oli tarjota kuningasravun jalkoja, jotka oli tällä kertaa ostettu keitettynä ja kuorittuna, ei kuitenkaan kaupasta, vaan tien varresta verkkoaidan läpi paikallisneuvojen mukaan. Kilo maksoi noin 20 euroa ja siitä riitti syömistä. Maukasta!

Öljyä, valkoviiniä, valkosipulia ja kuningasrapua.

Päivi lähti tiistaina ja olemme taas keskittyneet venetöihin. Hanski on kaksi päivää ommellut muovista suojusta avotilan kulkuaukon eteen. Ei helppoa: kankea materiaali, paljon saumoja, kiinnikkeitä ja pitkä vetoketju. Sää suosii sisähommia, aamulla satoi lunta!

Valmisteilla suoja sprayhoodin taakse. "Miniteltta" suojaa myötäisellä.

Olemme taas Club Nauticon laiturissa. Hinta 8 e/vrk + 20 e/kalenterikuukausi.
Toisella puolella kuuluisa saksalainen Dagmar Aaen.

Laukku selässä kohti lentokenttää ja vielä kuva Dagmarista.

Arved Fuchsin uskomattomista retkistä voi lukea täältä.

Jos otsikko tuntuu tutulta, niin olen käyttänyt sitä aiemmin, vaan väärässä paikassa, joten tuo päivitys sai nyt uuden nimen Beaglen kanavan itäosa. Pahoittelut sekaannuksista.

Kuningaspingviini

Päätimme pysyä Argentiinan puolella Päivin loman ajan. Ankkurilahtia on tällä puolella Beaglen salmea vain muutama, mutta ne osoittautuivat mukaviksi, monipuolisiksi ja yksinäisiksi, mikä ei meitä suomalaisia haitannut varsinkaan nyt vilkkaan sesongin alettua.

Päivi toi Suomesta karvahatun ja hanskat. Nyt tarkenee!

Ushuaiasta koukkasimme läheisten merileijonaluotojen kautta kohti itää. Ajoimme kiviä hipoen kapeaa ja matalaa sisäreittiä Isla Gablen ja Gran Tierra del Fuegon välistä ensimmäiseen kohteeseen, Gablen lahteen. Reitti on epävirallinen, turistikatamaraanien käyttämä, ja osa omatekoisista linjatauluista oli kadonnut. Selvisimme kuitenkin kolhuitta läpi.

Isla Gablella ei ole enää laiduntavia eläimiä, joten maasto on kasvanut läpipääsemättömäksi pusikoksi. Kävelimme rannalla ja löysimme merinisäkkään raadon. Hanski tunnisti puolimädän ruhon pallopäävalaaksi, minkä Habertonin valasmuseon tutkija varmisti myöhemmin valokuvasta. Maaliskuussa kolme pallopäävalasta oli rantautunut ja kuollut samalla alueella. Tutkija arveli poikasen joutuneen laskuveden yllättämänä kuiville ja vanhempien yrittäneen pelastaa sitä.
Pallopäävalailla on vahvat sosiaaliset siteet ja yksi rantautumisen syy saattaa olla "kaveria ei jätetä" – jos yksi laumasta joutuu jostain syystä kuiville, toiset yrittävät auttaa sitä. Pallopäävalaat ovat valtamerilaji ja ehkä matala lahti vuorovesineen oli yllättänyt.

Hanski tutkii puolimätää ruhoa.

Hampaat kertovat että laji kuuluu delfiineihin.

Olimme ostaneet etukäteen liput Isla Martillon pingviiniretkelle. Lähtöpaikka oli Haberton, sadan kilometrin päässä Ushuaiasta sijaitseva historiallinen maatila. Harbertonin on perustanut pastori Thomas Bridges vuonna 1886 ja se on Tulimaan vanhin tila. Vuoteen 1995 saakka elanto saatiin lampaista, mutta kun ennätyskylmä talvi oli tappanut 85 % eläimistä, lampaankasvatuksesta luovuttiin.
Alueella on nykyään upea lintu- ja merinisäkäsmuseo, majoitusta sekä ravintola ja kahvila. Pingviinisaari Martillo kuuluu Habertonin 20 hehtaariin ja on yksityinen luonnonsuojelualue. Vain yksi yritys vie turisteja saarelle, muut joutuvat tarkkailemaan pingviinejä veneistä käsin.

Haberton on perustettu 1886.

Museossa on Etelä-Amerikan suurin luurankokoelma.

Valaiden iän voi määrittää niiden kuuloelimestä. Vanhin tunnettu valas oli 206-vuotias.

Jäimme ankkuriin Habertonin länsipuolella olevaan Relegadan lahteen, josta oli viiden minuutin kävelymatka maatilalle. Retkilipun hintaan sisältyi pääsymaksu, jolla saimme usean tunnin opastukset museossa ja maatilalla. Todella kiinnostavaa. Sen päälle nautimme ravintolassa lammaspataa ja raparperipiirakkaa.


Pingviinisaarelle hurautimme isolla katetulla rib-kumiveneellä 20 muun turistin kanssa. Saarella pesii patagonianpingviinejä sekä valkokulmapingviinejä (engl. gentoo, lat. Pygoscelis papua). Edellisiä olimme nähneet jo Deseadon pingviinireissulla.

Isla Martillo, yksityinen luonnonsuojelualue.

Patagonianpingviini on näillä vesillä yleinen näky.

Patagonianpingviini on näistä hieman pienempi (n. 50-70 cm) ja se pesii maakuopassa, kun puolestaan n. 80-senttinen valkokulmapingviini rakentaan kivistä maahan pesän. Pingviinit olivat tähän aikaan vuodesta hautomispuuhissa.

Patagonianpingviini pesii kolossa.

Valkokulmapingviinien yhteisö.

Yllätyksenä saarella oli yksi kuningaspingviini, maailman toiseksi kookkain pingviini samannäköisen keisaripingviinin jälkeen. Kuningaspingviini on noin metrin mittainen. Opas ei tiennyt kertoa, miksi lintu oli jättänyt yhteisönsä ja nökötti yksin serkkujen keskellä. Oli upea nähdä kaunis lintu, vaikka emme päässeet kovin lähelle.

Kuningas valkokulmien keskellä.

Mutta seuraavassa lahdessa meitä odotti vielä suurempi yllätys: toinen yksinäinen kuningaspingviini. Kävimme pari kertaa rannalla, jossa se seisoi lähes liikkumatta, joskus sulkiaan sukien. Se laskeutui vatsalleen ottamalla nokalla maasta tukea. Nokan alle jäi simpukankuori, ehkä tarkoituksella, sillä ranta oli hienoa hiekkaa, johon nokka olisi uponnut. Hallittu laskeutuminen mätkähtämisen sijaan. Eipä tarvinnut mennä Etelämantereelle asti kuningaspingviinejä bongaamaan.

Yksin.

Kaksin.

Pingviinit olivat ehdottomasti hauskin seurantakohde, mutta näimme taas paljon muitakin lintuja, papukaijoista korppikotkiin ja lukuisiin vesilintuihin. Kerran rannalla vastaan jolkotti pieni harmaakettu (Lycalopex culpaeus), kaunis keltajalkainen otus.

Nuori Andien korppikotka oli määritys lintukirjan avulla.

Päivi kiikaroi papukaijoja, jotka viihtyvät metsässä.

Maasto oli helppokulkuista laidun- ja metsämaata ja kävelimme joka päivä paljon. Oli lämmin, pitkät kalsarit saattoi vihdoin jättää jalasta ja kulkea pelkässä t-paidassa. Päivi kävi parina aamuna uimassakin, me Hanskin kanssa pulahdimme vain saunasta.

Leipä tekeillä.

Sää oli koko viikon hieno ja maisemat vaihtelivat.

Upean viikon jälkeen palasimme tänään Ushuaiaan. Kello soi kello neljä aamulla ja ehdimme ennen iltapäivän puhuria satamaan. Huomenna museoon.

Beaglen kanavan itäosa

Viikko vierähti Puerto Williamsissa ensin tekemisien (mm. polttoaineen osto), sitten sään vuoksi. Keskiviikkoiltana tuuli tyyntyi kahden matalapaineen välissä ja pääsimme moottorikryssimään 30 merimailia Ushuaiaan. Olimme perillä klo 22 ja pyysin VHF-ilmoittautumisen yhteydessä prefecturalta lupaa tulla hoitamaan muodollisuudet vasta aamulla - ei onnistunut. Kävelimme 20 minuutin matkan kaupungin halki (ensimmäisen kerran näin myöhään kaupungilla!) ja odotimme toimistossa puoli tuntia, kunnes virkailija tuli sanomaan, että tulkaa aamulla uudestaan. Tulipa tehtyä iltakävely.

Tällä kertaa olemme Club Nauticon laiturissa. Nimi viittaa seuraan, jota ei kuitenkaan enää ole, koska sen rakennukset jäivät joku vuosi sitten rakennetun tien alle. Jäljellä on n. 50 metriä pitkä puulaituri, jonka ulommaisessa päässä on tarpeeksi syvää (2 m alavedellä) yhdelle köliveneelle, tällä hetkellä meille. Tietä rakennettaessa maata valui mereen ja suurin osa laiturin viertä on matalaa vettä ja siis käyttökelvotonta. Pari nostokölivenettä sentään on edessämme. Tarjolla on sähköä, vettä ja wlan, mutta ei suihkua. Pidin enemmän AFASyNistä, mutta sen laituri oli saapuessamme täynnä isoja charterveneitä.

Olemme siivonneet varastoksi muuttunutta keulahyttiä asuttavaan kuntoon Päivin tuloa varten, suunnitelleet kahden viikon ohjelmaa ja hieman täydentäneet varastoja. Ostimme tänään lihakaupasta lampaanviulun. Kaupat marketteja lukuun ottamatta ovat sunnuntaisin kiinni, mutta lihakaupassa kävi kuhina. Sunnuntai on grillauspäivä. Tänään on myös vaalipäivä: Argentiinalle valitaan uusi presidentti.

Ushuaiasta ei ole uusia valokuvia, mutta tässä sekalainen kooste Beaglen kanavan itäosan reissulta. Aiomme Päivin kanssa purjehtia niin ikään itään, mutta Argentiinan puolella. Se on meille uutta aluetta.

Pictonsaaren kontrolliasema (eli alcamar) on rakennettu 2012.
Helikopteri vei polttoainetta saaren toisella puolella olevaan sotilasleiriin.

Jokaisella kontrolliasemalla asuu perhe vuoden kerrallaan. Vuosi lähenee
loppuaan, sillä vaihtoaika on marraskuun lopulla. Pictonin perhe
kutsui meidät kahville ja juttua riitti pari tuntia. Perhe on viihtynyt hyvin,
osaksi ehkä modernin, tilavan ja hyvinvarustetun asunnon ansiosta. Heillä
oli TV, puhelin ja sähköposti, mutta ei nettiä. Kahden kuukauden välein tuli tarviketäydennystä.

Pictonilla ei voi kävellä, sillä saarella on edelleen miinoja 1970-luvulta, jolloin Argentiina uhkasi
valloittaa saaret itselleen.  Jostain syystä miinojen tarkka sijainti ei ole tiedossa, joten käynnissä
oleva etsintä ja eliminointi on hidasta. Vastapäätä oleva pieni Isla Gardiner on turvallinen.
Se on saanut nimensä Allen Gardinerin mukaan. Hän menehtyi  vuonna 1851 ystävineen Puerto Españolissa,
Beaglen kanavan pohjoisrannalla, jonne miehet olivat paenneet Pictonin vihamielisiä intiaaneja.

Saimme taas ostaa kalastajilta kuningasrapujen jalkoja. Tällä kertaa hinnaksi sovittiin hedelmiä ja olutta,
kaupanpäälle miehet pyysivät vielä viiniä. Tyyriimpää kuin viimeksi, mutta herkullista.

Vuonna 1988 uskonnollisen seuran Logos-laiva ajoi karille heti, kun luotsi oli lähtenyt.

Järkytyimme, kun nousimme kukkulan yli ja näimme Punta Eugenian tuulen puoleisen rannan.
Muovia monessa muodossa.... se ei katoa koskaan.

Merimetsojen kerrostalo.

Magellanin tikka. Tämä on naaras, koiraalla on punainen pää.

Kalastajien pesupaikka Margarita-lahdessa. Joesta tuli putki tynnyriin, jonka alle
sai tulet. Kopissa oli suihku.

Oikea cowboy eli huaso! Hän keräsi vapaana juosseet lehmät koirien avulla.

Takaisin Puerto Williamsissa

Kolme viikkoa vierähti Hornin reissulla. Palasimme tänään 12-15 m/s puhaltavassa luoteistuulessa netin ääreen. Kävimme viime viikonloppuna Pictonin saarella, josta palasimme takaisin "meidän" lahteen, suojaiseen ja viehättävään paikkaan kolmen tunnin purjehduksen päässä Williamsista. Toissapäivänä näimme pieniä pääskysiä, kesä tulee tännekin!

 Olen lisäänyt kuvia kahteen edelliseen päivitykseen.