torstai 19. joulukuuta 2013

Marina Rubicon, Lanzarote

Täällä on kuin toisessa maassa! Hieno marina keskellä turistialuetta. Jos emme olisi viettäneet kuukautta tavallisissa kaupunkisatamissa, en ehkä viihtyisi, mutta nyt sitä katselee turistielämää kiinnostuneena ja hieman ehkä huvittuneena. Toisaalta tämäkin on aitoa Kanariansaarta, jonka tärkein elinkeino on turismi.

Marinassa on noin 500 paikkaa ja aika vähän enää matkaveneilijöitä. Tänään iltapäivällä oli tapaaminen baarissa, marina tarjosi juomat ja pikkupurtavaa. Paikalla oli ruotsalainen purjehtijapariskunta sekä yksi skotti, jotka kummatkin ovat täällä kolmatta talvea.
Vastaanotto on ollut hyvin ystävällinen, mutta marinan säännöt kieltävät mm. grillauksen, pyykin kuivauksen kannella ja tavaroiden säilyttämisen laiturilla. Kaipa fillarit lukeutuvat "tavaroihin". Käytössä on uima-allas ja tietysti tavanomaiset suihkut ja pesukoneet.
Hinta on kallein tähän mennessä: kahdesta viikosta saa 12% alennuksen ja sillä vuorokausihinnaksi tulee 31 euroa. Vertailuksi: La Palmassa 22 euroa, Gomeralla 16 euroa.

Parin kilometrin päässä olevasta Playa Blancan kylästä löytyi sentään kampaamo, jossa sain hiusten lyhennyksen (5 euroa), sekä kunnollinen ruokakauppa. Marina-alueen kahdessa pienessä marketissa on lähinnä alkoholia, sipsejä, jäätelöä ja mikroruokaa.
Ei ollut päivällä kameraa mukana. Iltanäkymä veneeltä.

Purjehdus Santa Cruzista kesti 33 tuntia ja merimaileja kertyi 165. Ensimmäisen vuorokauden tuuli noin 8-12 m/s idästä, joten luovimme pohjoiskoilliseen. Iiris tuli vastaan Teneriffan rannikolla ja juttelimme hetken VHF:ssä. Heillä oli hajonnut autopilotti melkein heti Madeiralta lähdön jälkeen. Sama on tapahtunut Pantheralle, joten Juha ja Maiju ajavat käsin kohti Kap Verdeä. Ei käy kateeksi. Autopilotti on yksi tärkeimmistä matkaveneen varusteista. Ainakin pienellä miehistöllä.

Manta kryssi hienosti, ei ryskännyt aaltoon niin kuin Kristiina. Aamulla tuuli tyyntyi ja lähdimme suoraan kohteeseen koneella, joka kävi nikottelematta, mutta ylimääräisiä kierroksia ei uskaltanut ottaa. Iltapäivällä alkoi taas tuulla, nyt koillisesta, ja pääsimme purjeilla suoraan kohti Marina Rubiconia.
Jäimme yöksi ankkuriin ja suunnittelimme toistakin ankkuriyötä läheisen hiekkarannan edustalla, mutta aamuyöllä svelli alkoi keikuttaa venettä niin, ettei nukkumisesta tullut mitään. Ilmeisesti vuorovesi pahensi maininkia, koska tullessa sitä ei ollut liikaa. Kun olin pari tuntia rullannut hereillä, älysin mennä salongin punkkaan, jossa oli vielä laitasuoja paikoillaan. Kiilasin itseni tiukkaan ja sain vihdoin unta. Aamulla ankkuriyöt unohdettiin ja ajoimme marinaan. Päivä meni vähän tokkurassa univelkojen vuoksi.

Ei merellä, vaan ankkurissa, kun maininki keikutti.

Tänään pyöräilimme kylään ja hoitelimme muitakin asioita, joten päivä tuli täyteen. Hanskille on ilmeisesti tulossa flunssa, mutta saapahan ainakin sairastaa rauhassa. Huomenna saapuvat äitini ja veljeni perheineen, eivät kuitenkaan majoitu Mantalle, vaan hotelliin.

Keikutuksesta huolimatta oli hieno aamu ankkurissa.

1 kommentti: