Suomessa on uutisoitu Kanariansaarten myrskystä. Sitä ei ainakaan täällä Teneriffalla ole ollut. (TARKENNUS myöhemmin: siis ei ainakaan Santa Cruzissa.) Mutta Madeiralla on ollut paha myrsky. Satamat siellä ovat kärsineet vaurioita, veneitä on uponnut. Suomalainen s/y Iiris on Quinta do Lorden satamassa, mutta selvisi hyvin pienin vaurioin. Veneasukit oli evakuoitu hotelliin. Kalastajat ja marinan väki tekivät töitä veneiden pelastamiseksi. Quintan satama kesti myrskyn parhaiten. Kuvia ja tarinaa löytyy Iiriksen sivulta.
Täällä sen sijaan oli annettu kaatosadevaroitus, mutta sade ei ole ollut yhtä rankka kuin Gomeralla ja Teneriffalla reilu viikko sitten. Silti haisee viemäriltä ja kaikenlaista roskaa rotista oksiin ja puunkappaleisiin kelluu vedessä. Lisäys: keskiviikkoiltana alkoi sataa jatkuvasti ja edelleen nyt torstaiaamuna sataa. Eilen myös ukkosti. Sade on täällä ongelma, sillä viemärit eivät vedä. Kadut lainehtivat ja vesivahinkoja tulee.
Sää ja konevika eivät houkuttele meitä merelle, koska tuuli on Fuerteventuran ja Lanzaroten tienoilla aika navakka vielä huomenna. Jäämme odottelemaan.
Tänään Hanski vaihtoi polttoainesuodattimen ja siinä oli vähän mustaa mömmöä, luultavasti levää. Huomenna tarkistetaan polttoainetankki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti