Lupa Etelämantereelle

"Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain (28/1998) 5 §:ään ja 18 §:ään viitaten anomme lupaa purjehtia 60. eteläisen leveyspiirin eteläpuolelle."

Näillä sanoilla alkaa kolmisivuinen anomuksemme, jonka jätimme Lapin Ely-keskukselle elokuussa. Jokainen Antarktikselle menevä alus ja retkikunta tarvitsee kansallisen viranomaisen luvan. Merenkulussa se on tarkasti ottaen veneen lippumaan viranomainen. Suomessa lupaviranomainen on Lapin Ely-keskus Rovaniemellä. Saimme vastuuvirkamieheltä hyvät neuvot hakemuksen laatimiseen ja erittäin ystävällistä palvelua.

Olimme ensimmäinen suomalainen alus, joka haki lupaa, joten asia oli uusi viranomaisillekin. Aiemmat luvanhakijat ovat olleet kiipeilijöitä, hiihtäjiä ja tutkijoita. Kaikki retkikunnat tutkimuksesta turismiin ovat samalla viivalla.

Anomuksen käsittely kesti neljä kuukautta, mtä voi pitää nopeana. Joissakin maissa prosessi voi viedä vuoden. Kun anomus on jätetty, se asetetaan julkisesti nähtäville 90 päivän ajaksi. Sen jälkeen viranomainen tekee päätöksen, minkä jälkeen on vielä 30 päivän valitusoikeus.

Lupavaatimus perustuu vuonna 1959 solmitun Etelämannersopimuksen ympäristönsuojelupöytäkirjaan, joka allekirjoitettiin Madridissa vuonna 1991. Ympäristönsuojelupöytäkirja määrittelee Etelämantereen rauhalle ja tieteelle omistetuksi luonnonsuojelualueeksi. Kaikelta toiminnalta vaaditaan ympäristövaikutusarvio. Suomi liittyi Etelämannersopimukseen vuonna 1984. Lisätietoa sopimuksista löytyy Ilmatieteen laitoksen sivulta.

Etelämantereen ainutlaatuinen ympäristö on hyvin haavoittuva. Kylmä säilöö eloperäisen aineen tehokkaasti, maatuminen on olematonta. Sen vuoksi 60. leveyspiirin eteläpuolella ei saa heittää eloperäisiäkään jätteitä mereen (tai maihin), roskista nyt puhumattakaan. Ruokajäte voi levittää tauteja.
Toinen vakava uhka ovat vieraslajit. Vaatteet ja jalkineet on puhdistettava ennen maihin menoa.
Alle 10 hengen alus saa laskea käymäläjätteen mereen, mutta septiä käyttämällä pystymme valitsemaan paikan, jossa siitä on mahdollisimman vähän haittaa. Eläimiä ei saa häiritä, ja mm. kauko-ohjattavan kameralennokin käyttö kiellettiin tänä vuonna. Ystävämme Lassen poika Kalle ehti kuvata upean videon ennen kieltoa.

Ympäristövaikutuksen lisäksi keskeistä on turvallisuus. Hakemukseemme sisältyy toimintasuunnitelmat sairastumisen, loukkaantumisen, haverin ja evakuoinnin varalle. Meiltä vaadittiin vakuutukset ympäristöonnettomuuden sekä etsintä- ja pelastustoiminnan (SAR) varalta.

Lupa on kuusisivuinen ja suomenkielinen. Vielä emme tiedä, kuka sen haluaa nähdä. Mutta kun täällä Tulimaassa purjehtijoille kertoo aikomuksesta seilata Etelämantereelle, on yksi ensimmäisiä kysymyksiä "Onko teillä lupa?"

Valmiina Etelämannerta varten

Suomen viranomaisten meille myöntämä lupa purjehtia Etelämantereelle saa 14. joulukuuta lainvoiman. On siis sopiva hetki julkistaa asia blogissa. Purjehdussuunnitelmamme ei ole ollut salaisuus, mutta sen verran valmisteluja ja pohdintaa se on vaatinut, ettemme ole puineet asiaa täällä.

Lupa on yksi osa valmistautumista. Vaikka lupa on oltava, se ei ole tärkein asia. Kaikista tärkeintä on henkinen asennoituminen. Toiseksi tärkeintä on se, että vene ja varusteet ovat kunnossa ja kaikki saatavilla oleva tieto on hankittu. Vuosi sitten emme olisi olleet valmiit purjehtimaan Etelämantereelle eikä aikataulu antanut siihen mahdollisuuttakaan.

Kerron lupaprosessista sekä olosuhteista ja ankkuripaikkoja koskevasta tiedonhankinnasta myöhemmin.

Sarah W. Vorwerkin kippari Henk on käynyt Etelämantereella 99 kertaa.

Kristiinan purjehduksella vuosina 2001–05 mietimme joskus Etelämannerta. Minulla oli selkeä kanta: sinne en halua. Viikko suuntaansa Draken salmessa, ei kiitos. Mielikuvani perustui pitkälti Peran (Duncker) ja Manin (Suanto) matkaan Merivuokolla. Jotain kertoo sekin, että Merivuokko on vielä 24 vuoden jälkeen ainoa Antarktikselle purjehtinut suomalaispursi.
Haaveilin tuolloin Etelä-Georgian saaresta tajuamatta, ettei sinne ole sen helpompi purjehtia kuin Etelämantereelle. Tuossahan South Georgia nyt on melkein vieressä, mutta jätetään seuraavaan kertaan. Vaikka se sitten olisi risteilylaivalla eläkeiässä.

Kun lähdimme kesäkuussa 2013 Tromssasta, lähdimme matkalle kohti Etelämannerta. Sen uskalsi lausua ääneen, koska tavoite oli kaukana tulevaisuudessa. Kun maaliskuussa 2015 saavuimme Tulimaahan, ei tehnyt mieli purjehtia Etelämantereelle, ei edes puhua siitä. Pitkä matka pohjoisesta etelään oli vienyt puhdin.
Puerto Williamsissa Etelämannerta ei voi sivuuttaa. Lähes jokainen on joko tulossa tai menossa sinne. Williams on siten erinomainen paikka saada tietoa ja tehdä havaintoja. Hiljalleen innostus alkoi uudestaan kyteä. Juttelimme ihmisten kanssa. Kyselimme ja kuuntelimme. Kun vertasimme Mantaa ja sen varusteita joihinkin Antarktispursiin, tunsimme itsemme luottavaisiksi.

Etelämantereen eliittiä: Australis, Pelagic ja Pelagic Australis.

Kesä Suomessa ja kiireettömät purjehdukset Tulimaan upeissa maisemissa ovat olleet hyvää henkistä valmistautumista. Nyt olemme valmiit. Ja niin on Mantakin.

Gastimme Jorma Julku saapuu Ushuaiaan 28. joulukuuta. Antarktikselle lähdemme Puerto Williamsista, koska silloin voimme pysähtyä tarvittaessa Chilen ankkurilahdissa. Ajankohta on sitten, kun loppuvalmistelut on tehty ja keli näyttää kelvolliselta. Vuosi ehtii vaihtua ennen sitä.

Club Nautico toisen kerran

Päivin loppuloman päivät kuluivat Ushuaiassa turistina. Itsenäisyyspäivänä saunoimme ja onnistuimme yritysten jälkeen näkemään netin kautta MTV:n lähetyksen linnanjuhlista. Illalla Hanski haki kentältä Piven ja Markun, jotka jaksoivat pitkän lentomatkan jälkeen pistäytyä kylässä. Mantan muonavarasto täydentyi Salmensuun oivalla salamilla, kiitos! Meillä puolestaan oli tarjota kuningasravun jalkoja, jotka oli tällä kertaa ostettu keitettynä ja kuorittuna, ei kuitenkaan kaupasta, vaan tien varresta verkkoaidan läpi paikallisneuvojen mukaan. Kilo maksoi noin 20 euroa ja siitä riitti syömistä. Maukasta!

Öljyä, valkoviiniä, valkosipulia ja kuningasrapua.

Päivi lähti tiistaina ja olemme taas keskittyneet venetöihin. Hanski on kaksi päivää ommellut muovista suojusta avotilan kulkuaukon eteen. Ei helppoa: kankea materiaali, paljon saumoja, kiinnikkeitä ja pitkä vetoketju. Sää suosii sisähommia, aamulla satoi lunta!

Valmisteilla suoja sprayhoodin taakse. "Miniteltta" suojaa myötäisellä.

Olemme taas Club Nauticon laiturissa. Hinta 8 e/vrk + 20 e/kalenterikuukausi.
Toisella puolella kuuluisa saksalainen Dagmar Aaen.

Laukku selässä kohti lentokenttää ja vielä kuva Dagmarista.

Arved Fuchsin uskomattomista retkistä voi lukea täältä.

Jos otsikko tuntuu tutulta, niin olen käyttänyt sitä aiemmin, vaan väärässä paikassa, joten tuo päivitys sai nyt uuden nimen Beaglen kanavan itäosa. Pahoittelut sekaannuksista.

Kuningaspingviini

Päätimme pysyä Argentiinan puolella Päivin loman ajan. Ankkurilahtia on tällä puolella Beaglen salmea vain muutama, mutta ne osoittautuivat mukaviksi, monipuolisiksi ja yksinäisiksi, mikä ei meitä suomalaisia haitannut varsinkaan nyt vilkkaan sesongin alettua.

Päivi toi Suomesta karvahatun ja hanskat. Nyt tarkenee!

Ushuaiasta koukkasimme läheisten merileijonaluotojen kautta kohti itää. Ajoimme kiviä hipoen kapeaa ja matalaa sisäreittiä Isla Gablen ja Gran Tierra del Fuegon välistä ensimmäiseen kohteeseen, Gablen lahteen. Reitti on epävirallinen, turistikatamaraanien käyttämä, ja osa omatekoisista linjatauluista oli kadonnut. Selvisimme kuitenkin kolhuitta läpi.

Isla Gablella ei ole enää laiduntavia eläimiä, joten maasto on kasvanut läpipääsemättömäksi pusikoksi. Kävelimme rannalla ja löysimme merinisäkkään raadon. Hanski tunnisti puolimädän ruhon pallopäävalaaksi, minkä Habertonin valasmuseon tutkija varmisti myöhemmin valokuvasta. Maaliskuussa kolme pallopäävalasta oli rantautunut ja kuollut samalla alueella. Tutkija arveli poikasen joutuneen laskuveden yllättämänä kuiville ja vanhempien yrittäneen pelastaa sitä.
Pallopäävalailla on vahvat sosiaaliset siteet ja yksi rantautumisen syy saattaa olla "kaveria ei jätetä" – jos yksi laumasta joutuu jostain syystä kuiville, toiset yrittävät auttaa sitä. Pallopäävalaat ovat valtamerilaji ja ehkä matala lahti vuorovesineen oli yllättänyt.

Hanski tutkii puolimätää ruhoa.

Hampaat kertovat että laji kuuluu delfiineihin.

Olimme ostaneet etukäteen liput Isla Martillon pingviiniretkelle. Lähtöpaikka oli Haberton, sadan kilometrin päässä Ushuaiasta sijaitseva historiallinen maatila. Harbertonin on perustanut pastori Thomas Bridges vuonna 1886 ja se on Tulimaan vanhin tila. Vuoteen 1995 saakka elanto saatiin lampaista, mutta kun ennätyskylmä talvi oli tappanut 85 % eläimistä, lampaankasvatuksesta luovuttiin.
Alueella on nykyään upea lintu- ja merinisäkäsmuseo, majoitusta sekä ravintola ja kahvila. Pingviinisaari Martillo kuuluu Habertonin 20 hehtaariin ja on yksityinen luonnonsuojelualue. Vain yksi yritys vie turisteja saarelle, muut joutuvat tarkkailemaan pingviinejä veneistä käsin.

Haberton on perustettu 1886.

Museossa on Etelä-Amerikan suurin luurankokoelma.

Valaiden iän voi määrittää niiden kuuloelimestä. Vanhin tunnettu valas oli 206-vuotias.

Jäimme ankkuriin Habertonin länsipuolella olevaan Relegadan lahteen, josta oli viiden minuutin kävelymatka maatilalle. Retkilipun hintaan sisältyi pääsymaksu, jolla saimme usean tunnin opastukset museossa ja maatilalla. Todella kiinnostavaa. Sen päälle nautimme ravintolassa lammaspataa ja raparperipiirakkaa.


Pingviinisaarelle hurautimme isolla katetulla rib-kumiveneellä 20 muun turistin kanssa. Saarella pesii patagonianpingviinejä sekä valkokulmapingviinejä (engl. gentoo, lat. Pygoscelis papua). Edellisiä olimme nähneet jo Deseadon pingviinireissulla.

Isla Martillo, yksityinen luonnonsuojelualue.

Patagonianpingviini on näillä vesillä yleinen näky.

Patagonianpingviini on näistä hieman pienempi (n. 50-70 cm) ja se pesii maakuopassa, kun puolestaan n. 80-senttinen valkokulmapingviini rakentaan kivistä maahan pesän. Pingviinit olivat tähän aikaan vuodesta hautomispuuhissa.

Patagonianpingviini pesii kolossa.

Valkokulmapingviinien yhteisö.

Yllätyksenä saarella oli yksi kuningaspingviini, maailman toiseksi kookkain pingviini samannäköisen keisaripingviinin jälkeen. Kuningaspingviini on noin metrin mittainen. Opas ei tiennyt kertoa, miksi lintu oli jättänyt yhteisönsä ja nökötti yksin serkkujen keskellä. Oli upea nähdä kaunis lintu, vaikka emme päässeet kovin lähelle.

Kuningas valkokulmien keskellä.

Mutta seuraavassa lahdessa meitä odotti vielä suurempi yllätys: toinen yksinäinen kuningaspingviini. Kävimme pari kertaa rannalla, jossa se seisoi lähes liikkumatta, joskus sulkiaan sukien. Se laskeutui vatsalleen ottamalla nokalla maasta tukea. Nokan alle jäi simpukankuori, ehkä tarkoituksella, sillä ranta oli hienoa hiekkaa, johon nokka olisi uponnut. Hallittu laskeutuminen mätkähtämisen sijaan. Eipä tarvinnut mennä Etelämantereelle asti kuningaspingviinejä bongaamaan.

Yksin.

Kaksin.

Pingviinit olivat ehdottomasti hauskin seurantakohde, mutta näimme taas paljon muitakin lintuja, papukaijoista korppikotkiin ja lukuisiin vesilintuihin. Kerran rannalla vastaan jolkotti pieni harmaakettu (Lycalopex culpaeus), kaunis keltajalkainen otus.

Nuori Andien korppikotka oli määritys lintukirjan avulla.

Päivi kiikaroi papukaijoja, jotka viihtyvät metsässä.

Maasto oli helppokulkuista laidun- ja metsämaata ja kävelimme joka päivä paljon. Oli lämmin, pitkät kalsarit saattoi vihdoin jättää jalasta ja kulkea pelkässä t-paidassa. Päivi kävi parina aamuna uimassakin, me Hanskin kanssa pulahdimme vain saunasta.

Leipä tekeillä.

Sää oli koko viikon hieno ja maisemat vaihtelivat.

Upean viikon jälkeen palasimme tänään Ushuaiaan. Kello soi kello neljä aamulla ja ehdimme ennen iltapäivän puhuria satamaan. Huomenna museoon.

Beaglen kanavan itäosa

Viikko vierähti Puerto Williamsissa ensin tekemisien (mm. polttoaineen osto), sitten sään vuoksi. Keskiviikkoiltana tuuli tyyntyi kahden matalapaineen välissä ja pääsimme moottorikryssimään 30 merimailia Ushuaiaan. Olimme perillä klo 22 ja pyysin VHF-ilmoittautumisen yhteydessä prefecturalta lupaa tulla hoitamaan muodollisuudet vasta aamulla - ei onnistunut. Kävelimme 20 minuutin matkan kaupungin halki (ensimmäisen kerran näin myöhään kaupungilla!) ja odotimme toimistossa puoli tuntia, kunnes virkailija tuli sanomaan, että tulkaa aamulla uudestaan. Tulipa tehtyä iltakävely.

Tällä kertaa olemme Club Nauticon laiturissa. Nimi viittaa seuraan, jota ei kuitenkaan enää ole, koska sen rakennukset jäivät joku vuosi sitten rakennetun tien alle. Jäljellä on n. 50 metriä pitkä puulaituri, jonka ulommaisessa päässä on tarpeeksi syvää (2 m alavedellä) yhdelle köliveneelle, tällä hetkellä meille. Tietä rakennettaessa maata valui mereen ja suurin osa laiturin viertä on matalaa vettä ja siis käyttökelvotonta. Pari nostokölivenettä sentään on edessämme. Tarjolla on sähköä, vettä ja wlan, mutta ei suihkua. Pidin enemmän AFASyNistä, mutta sen laituri oli saapuessamme täynnä isoja charterveneitä.

Olemme siivonneet varastoksi muuttunutta keulahyttiä asuttavaan kuntoon Päivin tuloa varten, suunnitelleet kahden viikon ohjelmaa ja hieman täydentäneet varastoja. Ostimme tänään lihakaupasta lampaanviulun. Kaupat marketteja lukuun ottamatta ovat sunnuntaisin kiinni, mutta lihakaupassa kävi kuhina. Sunnuntai on grillauspäivä. Tänään on myös vaalipäivä: Argentiinalle valitaan uusi presidentti.

Ushuaiasta ei ole uusia valokuvia, mutta tässä sekalainen kooste Beaglen kanavan itäosan reissulta. Aiomme Päivin kanssa purjehtia niin ikään itään, mutta Argentiinan puolella. Se on meille uutta aluetta.

Pictonsaaren kontrolliasema (eli alcamar) on rakennettu 2012.
Helikopteri vei polttoainetta saaren toisella puolella olevaan sotilasleiriin.

Jokaisella kontrolliasemalla asuu perhe vuoden kerrallaan. Vuosi lähenee
loppuaan, sillä vaihtoaika on marraskuun lopulla. Pictonin perhe
kutsui meidät kahville ja juttua riitti pari tuntia. Perhe on viihtynyt hyvin,
osaksi ehkä modernin, tilavan ja hyvinvarustetun asunnon ansiosta. Heillä
oli TV, puhelin ja sähköposti, mutta ei nettiä. Kahden kuukauden välein tuli tarviketäydennystä.

Pictonilla ei voi kävellä, sillä saarella on edelleen miinoja 1970-luvulta, jolloin Argentiina uhkasi
valloittaa saaret itselleen.  Jostain syystä miinojen tarkka sijainti ei ole tiedossa, joten käynnissä
oleva etsintä ja eliminointi on hidasta. Vastapäätä oleva pieni Isla Gardiner on turvallinen.
Se on saanut nimensä Allen Gardinerin mukaan. Hän menehtyi  vuonna 1851 ystävineen Puerto Españolissa,
Beaglen kanavan pohjoisrannalla, jonne miehet olivat paenneet Pictonin vihamielisiä intiaaneja.

Saimme taas ostaa kalastajilta kuningasrapujen jalkoja. Tällä kertaa hinnaksi sovittiin hedelmiä ja olutta,
kaupanpäälle miehet pyysivät vielä viiniä. Tyyriimpää kuin viimeksi, mutta herkullista.

Vuonna 1988 uskonnollisen seuran Logos-laiva ajoi karille heti, kun luotsi oli lähtenyt.

Järkytyimme, kun nousimme kukkulan yli ja näimme Punta Eugenian tuulen puoleisen rannan.
Muovia monessa muodossa.... se ei katoa koskaan.

Merimetsojen kerrostalo.

Magellanin tikka. Tämä on naaras, koiraalla on punainen pää.

Kalastajien pesupaikka Margarita-lahdessa. Joesta tuli putki tynnyriin, jonka alle
sai tulet. Kopissa oli suihku.

Oikea cowboy eli huaso! Hän keräsi vapaana juosseet lehmät koirien avulla.

Takaisin Puerto Williamsissa

Kolme viikkoa vierähti Hornin reissulla. Palasimme tänään 12-15 m/s puhaltavassa luoteistuulessa netin ääreen. Kävimme viime viikonloppuna Pictonin saarella, josta palasimme takaisin "meidän" lahteen, suojaiseen ja viehättävään paikkaan kolmen tunnin purjehduksen päässä Williamsista. Toissapäivänä näimme pieniä pääskysiä, kesä tulee tännekin!

 Olen lisäänyt kuvia kahteen edelliseen päivitykseen.

Myrskyn jälkeen

Kun maanantaiaamuna katsoin ulos ikkunasta, lumi lensi ilmassa vaakasuoraan. Tuuli ulvoi rikissä ja puuskat heiluttivat Mantaa, vaikka olimme pienessä poukamassa. Lähes satametriset kiinnitysköydet eivät sentään jaksaneet nousta ylös vedestä – kuin vasta iltapäivällä, jolloin tuuli yltyi entisestään. Myrsky ei meitä yllättänyt, se oli kuultu VHF-sääennusteessa ja nähty grib-kartassa, jonka otimme satelliittipuhelimella päivittäin. Tälle alueelle luvattiin 30-40 solmua (15-20 m/s) ja 50 solmun (25 m/s) puuskat päälle. Vaikka eteläinen tuuli kymentää ilmaa, en ollut osannut odottaa lunta, räntää ja rakeita, olihan nyt pohjoisen touko-kesäkuuta vastaava ajankohta. Seuraavana päivänä lunta oli maassa 10 cm. Eipä olisi nyt menemistä Hornin ympäri.

Tänään torstaina viikon yhtäsoittoa kovaa puhaltanut kova tuuli alkoi vihdoin tyyntyä. Eilen taivas jo kirkastui, mutta etelätuuli nostatti vielä vaahtopäitä Beaglen kanavassa. Sekä Ushuaian että Puerto Williamsin satamat olivat eilen edelleen suljettuja pienveneliikenteeltä (embarcaciones menores), johon luetaan myös parikymmentämetriset Antarktiksella käyvät charter-veneet. Yksi nimittäin joutui kääntymään takaisin yrittäessään päästä jo lähtemään Ushuaiasta. Emme tiedä, onko satama suljettu myös sisään pyrkiviltä, tuskin sentään. Tuuliraja lähtemiselle on 25 solmua.
Tällaista kuulee VHF:n kautta. On hauska seurata liikennettä, kun itse on yksinäisessä lahdessa. Tänään radioliikenne on ollut vilkasta, satamat ovat auki ja alukset liikkeellä. Ainakin muutama vene suuntasi Falklandsaarille.

Olemme käyneet maissa kävelemässä lukuun ottamatta kahta myrskypäivää. Lumi suli yhtä nopeasti kun tuli, ja eilinen aurinkoinen ilma oli oivallinen nuotion tekoon. Ensin paistoimme makkarat, sitten poltimme kahden viikon aikana kertyneet palavat roskat. Täksi illaksi olemme suunnitelleet peräti lihan grillausta rannalla.

Ranta on nurmikentän sekä kaatuneiden puiden ja oksien peittämää. Aurinko saa voikukat avaamaan terälehtensä, calafate ja orapihlaja kukkivat. Rantakaistale tarjoaa syötävää hanhille, meriharakoille, lokeille, haikaroille ja pikkulinnuille, merimetso kalastelee lahdella ja välillä saaren yllä lentelee pieni haukka. Yksi hanhinaaras on pysynyt lumisateessakin tiiviisti muniensa päällä. Lehmät pitävät ruohon lyhyenä ja niiden tallaamia polkuja pääsee myös saaren sisäosiin, muuten maasto on aika läpikulkematonta ryteikköä ja tiheikköä. Lehmät ovat täällä arempia kuin Puerto Williamsin kulmilla, ne pötkivät pakoon heti kun ilmestymme näkyviin. Hevosia emme ole nähneet, mutta yhtenä iltana Hanski huomasi rannalla neljä ruskeaa sikaa. Alkuperästä tai villiydestä ei ole tietoa. Aika pitkäkarvaisilta ja jänteviltä näyttivät. Niitä ei ole sen koommin näkynyt.

Eniten eläinohjelmaa ovat tarjonneet lahdella olevat "höyryankat" (engl. steamer duck, lat. tachyeres pteneres), jotka käyvät reviiritaistelua. Olen ennenkin ihaillut harmaita, kookkaita vesilintuja, joilla on kirkkaan oranssinkeltainen nokka, mutta ihmetellyt englanninkielisen nimen alkuperää. Täällä se selvisi: lentokyvytön lintu vispaa siivillään vauhtia veden pinnalla ja etenee kuin siipiratasalus. Ja pääsee todella kovaan vauhtiin! Mantan lähistöllä on yksinäinen ankka, ilmeisesti uros, jota toinen ankka jahtaa. Vällillä kisaan liittyy pariskunta lahden toiselta reunalta. Ne höyryävät kohti uhria, joka joko antautuu tappeluun tai vispaa itsensä pakoon. Yksinäisellä jahtaajalla on toinen taktiikka: se ui aivan matalana tai sukeltaa ja yrittää tällä tavoin yllättää. Se onnistuikin muutaman kerran puraisemaan räpylästä ennen kuin uhri hokasi kavuta kelppikasan päälle turvaan vedenalaisilta iskuilta. Tappelun ja höyryämisen lisäksi voimia näytetään nostamalla pyrstö korkealle vedestä ja kurkottamalla kaulaa. Tänään on ollut hiljaisempi päivä, ehkä rajat on nyt piirretty lahden veteen. Eilen näytti siltä, että meidän kiinnitysköytemme toimivat jonkinlaisina rajapyykkeinä.

Lintu on suomeksi isoviuhtoja, osuvaa!

Huomenna tai ylihuomenna aiomme purjehtia Pictonin saarelle, joka sijaitsee 20 merimailia itään. Vaikka VHF:stä olemme kuulleet, että Micalvin satamassa alkaa olla tilaa, vietämme mieluummin aikaa saaristossa kuin satamassa.

Meihin saa yhteyttä satelliittipuhelimella. Yksinkertaisinta ja nopeinta on lähettää viesti netin kautta, se tulee suoraan puhelimen näyttöön. Laita oma meiliosoitteesi lomakkeeseen, muuten emme voi vastata.
www.messaging.iridium.com
puhelinnumero +8816 414 00123