maanantai 26. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!

Joulumaisema löytyi Lapista. Nautimme lumesta ennen tulevaa hikivuotta (= purjehdusta tropiikissa).





Taustalla Kellostapulin huippu, joka lopulta
valloitettiin pari päivää myöhemmin.
Vaellussuksilla pääsee tunturiin.
Tavallisillakin ollaan sivakoitu.

torstai 17. marraskuuta 2016

Matkapurjehtijan opas


Ostin kustantajalta loput Matkapurjehtijan oppaat ja kirjaa voi ostaa ainoastaan John Nurminen Marinelta, Prosailorista , Navimarelta ja Meredinistä. Kirjakaupoista sitä tuskin enää löytyy.

Matkapurjehtijan opas on ainoa suomalainen käsikirja aiheesta. Oppaan ehdoton suola ovat  purjehtijoiden omat tarinat ja käytännön vinkit.

"Maailman ympäri kuudessa illassa!
Kiitos Auli hienoista lukuelämyksistä, sen verran se kesti. Harmitti kun hyvä kirja loppui.
Sait aikaan todella tietopitoisen kokonaisuuden ja samalla mielenkiintoisen, "matkakertomuksen" usealla veneellä toteutettuna. Ensimmäinen manuaali jonka olen lukenut kannesta kanteen
Myötäisiä tuulia teille!  T: Aki"

Kirja ilmestyi 2013. Sitä ei enää saa kustantajalta.

Olen kerännyt lukijoilta saamiani vinkkejä ja kommentteja, jotka julkaisen nyt tässä blogipostauksessa. Kiitos niistä! Yksi täydennystarve on täysin omaa huolimattomuuttani. Lähteistä on jäänyt pois Heli ja Heikki Ervin matkakirja, vaikka se tekstissä mainitaankin.

s. 22 Reittisuunnittelu
Kun joku reittiosuus tuntuu ylitsepääsemättömältä tai aikataulu mättää, voi veneen laivaus olla ratkaisu.

Kuva: Ilkka Niekka.

s. 33–34 Koko ja mitä siitä seuraa
Pienen veneen miehistöllä halu ja tarve päästä marinaan ankkuroinnin sijaan saattaa olla suurempi kuin ison veneen miehistöllä. Se vaikuttaa budjettiin.
Maailmalla on tällä hetkellä kaksi suomalaista 27-jalkaista venettä, Himene ja Homeless, kumpikin Allegroja.

s. 52 Yksinpurjehdus
Atlantin yksin ylittänyt kemiläinen merimies Olavi Kivikoski jatkoi Hollannin Den Helderistä kotikaupuunkiinsa Kemiin saakka.

Olavi Kivikoskea on pidetty ensimmäisenä suomalaisena Atlantin ylittäneenä yksinpurjehtijana, mutta historian kätköistä on paljastunut toinen tapaus. Yhdysvaltoihin muuttanut turkulainen merikapteeni Adolf Frietsch rakensi veneen, antoi sille nimen Nina ja lähti New Yorkista ylittämään Atlanttia – vuonna 1894!. Hän rantautui 38 vuorokauden purjehduksen jälkeen Irlantiin. Frietschin tavoitteena oli seilata kotimaahan, mutta matka katkesi ilmeisesti haaksirikkoon marraskuiselle Englannin rannikolle. Kirjoitin aiheesta jutun Vene-lehteen (nro 13/2014).

Harry Harkimo osallistui BOC-kisaan vuosina 1986-87 (vuosiluku puuttui).

s. 81 Vesikone
Neljäs pointti laitteen hyödyllisyyteen: kun ollaan kauan paikassa, jossa vettä ei ole helposti saatavilla tai se on kallista, kuten s/y Irene Tuamotuilla. Jos vesikone rikkoutuu, saadaan vettä kuitenkin maista. Näillä leveyksillä usein unohtuu, ettei puhdas juomavesi ole kaikkialla maailmassa itsestäänselvyys.

San Blas, Karibia.

s. 91 Kätevää ja mukavaa
Märkäpuku on hyvä silloin, kun pitää vähänkin viileämmässä vedessä mennä tarkistamaan esimerkiksi potkuri.

s. 133 Terveys ja lääkekaappi
Auringon ultraviolettivalo on vaarallista silmille ja sitä esiintyy myös pilvisinä päivinä. Yksi UV-valon aiheuttama vamma on siipikalvo (pterygium): sidekalvon kasvaminen sarveiskalvon ja jopa näköalueen päälle. Siipikalvo kehittyy vuosien kuluessa ja sen kasvua edistää UV-valon lisäksi kuiva ja pöyinen ilma. Ennaltaehkäisy ja hoito: aurinkolasit ja kosteuttavat (säilöntäaineettomat) silmätipat.

s. 117 Herb Hilgenberg, 
South Bound II, ripusti mikrofoninsa naulaan kesäkuussa 2013. Hän antoi säätietoja purjehtijoille 30 vuoden ajan.

s. 150 Ciru hirmumyrskyssä
Tapasin Timo Timosen Gran Kanarialla ja kuulin uskomattoman selviytymistarinan suoraan häneltä. Siitä syntyi juttu "Kuparikarvan varassa" Vene-lehteen4/2015.

 
Kuvat: Timo Timosen albumi.
 


s. 211 Pallon ympäri
Sivulla 212–213 oleva Pekka Kärkkäisen lista suomalaisista pallonkiertäjistä on päivitetty Vene-lehden verkkosivulle 9.11.2016. Listalla on nyt 66 venettä.

s. 226 Kirjallisuutta ja lähteitä
Heli ja Heikki Ervi: Maailman ympäri vastatuuleen. Tammi 1987.


maanantai 24. lokakuuta 2016

Kuvia Suomesta - Photos from Finland

On meillä(kin) upea ja monimuotoinen luonto! Kesän kohokohtia ovat olleet mökkeily ja retkeily lasten kanssa, purjehdus vitosella (s/y Blåvingen) sekä vaellus Käsivarren erämaassa. Kaksi kuukautta vielä kotomaassa ja sitten vene-elämä jatkuu.

Hangon regatta. Tiiviistä rivistä oli meidänkin lähdettävä.

Barösund navakassa myötäisessä.
Porkkalanselällä sai pidellä pinnaa tosissaan.

Ilman kolhuja laiturissa!

Ylläksen huipulla juhannuksena.

Lämmin kevät ja räkkä.

Padasjoen erämökin aktiviteetteja.



Päijänteen vesi on juotavan kirkasta.
Leiri 760 metrissä.




Pitsusköngäs 17 m.



Kilpisjärvi.

torstai 23. kesäkuuta 2016

Ihana suvi!

Olemme kolmatta viikkoa Suomessa ja aika on hujahtanut niin, ettei blogia ole muistanut. Nyt yritämme elää seitsemän kuukautta suomalaista arkea ja palaamme Chileen vasta tammikuun alussa. Kun matkan päämäärä - purjehdus Chileen - on saavutettu ja unelma Etelämantereesta toteutettu, tuntui siltä, että on hyvä viettää läheisten kanssa hieman pidempi aika. Purjehdus Tyynellemerelle ajoittuu joka tapauksessa tammi-helmikuulle ja halusimme viettää "odotteluajan" Suomessa.

Minulla on työn alla uusi matkakirja, jonka olen ajatellut kirjoittaa seisten. Korkea työpöytä on jo hankittu, mutta ei vielä testattu. Hanskilla ei liene vaikeuksia löytää töitä.

Ensi viikolla ilmestyvässä Vene-lehden heinäkuun numerossa paljastan Antarktis-purjehduksen jännittävimmät hetket, joista ei hiiskuttu blogissa. Kaikki olivat keskellä yötä kannella pelastusliivit päällä ja kävin hytissä pakkaamassa passit vesitiiviiseen pussiin....

Suomen kesä on ihana! Raikas ja vehreä ja kaunis. Kaunista keskikesän juhlaa!


Blogissa on nyt puolen vuoden tauko. Kuulemisiin vuoden lopulla uusien purjehdussuunnitelmien merkeissä.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Enttiä tapaamassa

Tänään vuokrasimme auton ja ajoimme 40 kilometrin päässä Puerto Monttista sijaitsevaan Alerce Andinon luonnonpuistoon, jossa kasvaa monenlaisia puita ja kasveja viidakkomaisen tiheästi, mutta olimme kiinnostuneet näkemään patagoniansypressejä (esp. alerce). Sypressi-nimestä huolimatta kyseessä on havupuu, maailman toiseksi vanhimmaksi elävä kasvilaji. Puut elävät tuhansia vuosia, vanhin tunnettu on wikipedian mukaan 3622 vuotta. Ikä karttuu, koska patagoniansypressi kasvaa hyvin hitaasti. Runko levenee sentin 15-20 vuodessa, mutta saavuttaa lopulta 3-6 metrin halkaisijamitan. Pituutta puulla voi olla 50-60 metriä.


Patagoniansypressi elää sekametsässä, tässä muita lajeja.
Patagoniansypressi on nykyään uhanalainen ja suojeltu, sillä sitä on hakattu paljon ja käytetty satoja vuosia rakentamisessa. Se ei uudistu helposti. Puita kasvaa lisää vain vuoristossa tai luonnonmullistusten seurauksena alle 800 metrin korkeudessa.

Entti on ollut täällä ennen valkoihoisia.
Sen latvan yllä on lentänyt lukemattomia lintuja,
kunnes joskus ensimmäinen lentokone hurautti  yli
- puun ajanlaskun mukaan siitä on kulunut vain hetki.


Puuaines on tuoreena punertavaa, kuori hopeanhohtoinen. Se on kestävää, kevyttä, suorasyistä ja helposti työstettävää. Muun muassa tämän alueen tyypilliseen paanu-rakentamiseen käytettiin patagoniansypressiä.

Tyypillinen tyyli täällä, puulajista ei tietoa,
aikoinaan se oli patagoniansypressiä.





Kävelimme yhteensä kolme tuntia luonnonpuistossa ja ihailimme korkeuksiin kohoavaa jättiläistä. Teki hyvää päästä päiväksi pois veneeltä. Nyt on kaksi päivää aikaa pakata, sunnuntaina lähtö.

Evästauko.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Sinkit ja kuplat

Kun Manta viimeksi oli telakalla, pohjamaali oli täynnä kuplia, ja blogissa käytiin vilkas keskustelu niiden aiheuttajasta. Todennäköisin syy oli liiallinen sinkkien määrä ja poistimme osan jo kiinnitetyistä sinkeistä. Nyt kuplia ei ollut kuin muutama eli käytännössä ei ollenkaan, jos vertaa aiempaan rokkotautiin. Tosin Manta on ollut vedessä vain seitsemän kuukautta.

Nyt sai tussilla merkata muutamat kuplat. Vasemmalla jälkiä vanhasta rokosta.

Sinkkien aiheuttama kupliminen on kuitenkin loogista: iso määrä sinkkiä eli anodeja aiheuttaa liian suuren jännitteen ja tuottaa vetykaasua, johon runko eli katodi reagoi maalin kuplimisella tai irtoamisella. Lokakuun blogiteksti löytyy tästä.

Pohjamaali on hyvässä kunnossa, mutta paapurin puolella edellinen kerros sinistä antifoulingia kuultaa paikoin läpi. Maalatessa paapuuri oli varjon puoli, mikä ehkä selittää eron.

Eniten työtä teettää ankkuriboksin ruosteet. Hanski on pari päivää maannut pää luukussa ja hakkanut ruostetta. Irtoruosteen poiston jäkeen boksi saa oksaalihappokäsittelyn.

Moottorin "säilöminen" seitsemäksi kuukaudeksi on puolestaan vaatinut kekseliäisyyttä. Moottoriin syötettiin 2-tahtiöljyn ja dieselin sekoitusta, joka voitelee ruiskutuspumpun. Samaan aikaan imusarjaan sumutettiin moottoriöljyä ja jäähdytysveteen sekoitettiin glykolia.

Minun hommani ovat helpompia: kaikki veneeseen jäävät vaatteet ja tekstiilit pitää pestä, kuivata ja pakata ilmatiiviisti. Kaikki kaapit ja pinnat on pyyhittävä laimealla kloriitilla. Suurin ongelma sisätiloille on kosteuden aiheuttama homehtuminen. Ilma on kostea, vaikka ei ole satanut - ennen kuin tänään. Sama tuulen suhteen, tänään havahduimme outoon ääneen rikissä, tuulihan se siellä soitteli.






torstai 19. toukokuuta 2016

Koti parkkipaikalla

Vene on siitä hauska koti, että sen voi viedä erilaisiin paikkoihin. Olen kerran nukkunut yön Padasjoen Laivarannan parkkipaikalla ystäväni Päivin pikkupurressa trailerin päällä. Nyt nukumme reilut pari viikkoa Club Nauticon parkkipaikalla. Se ei ole ihan niin eksoottista, sillä metrin päässä aidan takana on telakka-alue muine veneineen.

Pari viikkoa kuivalla maalla on pitkä aika ilman sisävessaa, mutta olemme huojentuneita: Manta on paikoillaan ja me vapaat lähtemään. Täällä kun ei koskaan tiedä mitä sattuu. Kun lukkinosturi ei liikkunut moneen päivään, kuvittelin sen menneen rikki. Kapuan mielelläni tikkaita klubin vessaan, kun tiedän että Manta on kuivilla.

E niin kuin parkkipaikka. Nosto pukkeja vailla valmis.

Kaksi yötä avotilassamme nukkunut pikkukoira on  muutosta eniten ihmeissään. Se alkoi jo ottaa vahtikoiran elkeitä haukkumalla myöhäisiä ohikulkijoita. Koiralla on kaulassa lappu, joka kertoo sen olevan Lojan-nimisestä aluksesta, mutta se on lähtenyt ja laivakoira jäänyt. Tämä hauva on taas yksi, jonka voisi ilomielin adoptoida. Valmiiksi opetettu, fiksu ja kiltti. Ja pienempi kuin susikoira.
 
Aamuvarhaisella: olisi kiva tulla sisään tai ainakin saada aamiaista!
Aamukahviseuralainen.
Huomenna matkaamme bussilla Varasin kaupunkiin juhlistamaan syntymäpäivääni. Halpaa matkustustapaa tasapainotetaan valitsemalla hyvä hotelli, jossa on iso kylpyhuone ja napista huuhtoutuva vessa.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Club Náutico Reloncaví

Puerto Monttissa - tai noin 5 km länteen kaupungista - on kolme marinaa: Club Nautico, Marina Oxxean ja Marina Sur. Olemme ensin mainitussa, joka on edullisin ja jossa on mahdollisuus säilyttää vene kuivalla maalla. Oxxean oli aikoinaan matkaveneilijöiden suosiossa, nyt siellä on kourallinen veneitä ja loput kalastusaluksia. Sur puolestaan on kallis. Kaikki kolme marinaa ovat lähes täynnä, koska myrsky tuhosi osan pohjoisen venesatamista.

Marina Oxxean
Telakkapaikka oli mielessämme ykkössijalla, kun lähestyimme Monttia. Jos sitä ei saisi tai se olisi liian kallis, suunnittelimme jatkavamme Valdiviaan, joenvarren suojaiseen makeanveden marinaan. Tällä kertaa olemme Suomessa perästi seitsemän kuukautta ja tarvitsemme Mantalle parhaan mahdollisen paikan.

Club Náutico Reloncaví.
Vuorovesi on 4-7 metriä ja siksi laitureissa korkeat rakennelmat.
 Club Nauticon toimistossa meidät otti vastaan vain espanjaa puhuva tiukanoloinen rouva toimistonhoitaja. "Telakka on täynnä, ei yhtään paikkaa", oli avaus. Vedessä emme olisi saaneet paikkaa kuin lokakuuhun saakka, jolloin alkaa sesonki. Olimme pettyneitä ja aloin jo mielessäni valmistautua purjehtimaan eteenpäin, kun toimistoon laskeutui pelastava enkeli klubin kommodorin muodossa. Hän kirjaimellisesti laskeutui yläkerrasta, toimistostaan, kertoi nähneensä saapumisemme ja kuulleensa keskustelun. Pienen espanjaksi käydyn neuvonpidon jälkeen meillä oli paikka kuivalla maalla: parkkipaikalla. Tivasin varmuudeksi rouva toimistonjohtajalta, että tämä oli totta, ja aloimme käydä läpi hintoja.

Club Náuticon viihtyisä ympäristö. Vasemmalla sininen 35 tonnin lukkinosturi.
Osoittautui, että maapaikka oli hieman edullisempi (240 e/kk) kuin paikka vedessä (380 e/kk), mutta kun lisätään 75 e/kk pukeista sekä nosto ja lasku, päästään melkein samaan: maapaikka kaikkineen maksaa 375 e/kk eli 12,50 e/vrk. Olemme todella tyytyväisiä onnenkantamoiseen.

Pursiseurassa on noin 80 venettä, joista 30 ulkomaalaisia. Suurin osa matkapurjehtijoista on jo matkustanut, onhan täällä kalenterin mukaan alkutalvi, vaikka sää pysyttelee epätavallisena. On lämmintä ja tyyntä, mutta tälle alueelle tyypillinen kosteus ei ole poissa.  Klubin alue on siisti ja viihtyisä. Ravintola tarjoaa lounasta seitsemän euron hintaan, klubihuoneessa on takka ja muhkeat nojatuolit, jossa vietimme iltaa vielä paikalla olevien ranskalaisten ja saksalaisten kanssa. Ja mikä parasta: täällä on pesukone! Amerikkalaismallinen pikakone, joka jättää nukkaa ja pesuainetahroja vaatteisiin, mutta pesee lämpimällä vedellä. Saan helposti pestyä pyykkivuoren lisäksi fleecet, takit, peitot ja tyynyt.

Piti oikein ottaa kuva suihkusta, kun ei näin hienoa ole ennen ollut.
Lämminvesi oli poikki pari päivää, mutta nyt toimii taas.
Lähellä ei ole palveluja, vaan on matkattava bussilla Monttiin. Matka kestää ruuhkasta riippuen 20-40 minuuttia. Tie on liian kapea ja liikennöity pyöräilemiseen. Puerto Montt on epäviihtyisä, meluinen ja sekava, siellä ei huvita käydä kuin ostoksilla.

Puerto Monttin rantakadun rakastavaiset.

Kirkko keskellä katua.

Sivistyksen merkki?

Väriläiskä muuten ankeassa kaupungissa.

Laittomia myssykaupustelijoita. Tavarat säkkiin, kun poliisi on näkyvillä.
Kaikki myyjät olivat nuoria natiivipoikia.
Kalastajat lakkoilevat ja osoittavat mieltään edelleen. Vaikka keskus on Chiloén saarella, on liikenne lähes päivittäin poikki täälläkin ja lehtien mukaan myös Santiagossa ja Valdiviassa.  Muutama päivä sitten tiet Santiagon kentälle katkaistiin, eivätkä ihmiset päässeet lennoilleen. Keskeinen syy on voimakas tappavan myrkyllinen punaleväkukinto, "punainen vuorovesi", marea roja. Merivesi on neljä astetta normaalia lämpimämpää, mikä saattaa olla leväkukinnan leviämisen yksi syy, mutta ilmiö on useita vuosia vanha.  Kalastajilla on hyvin pienet kiintiöt ja eläminen on aiemminkin ollut tiukkaa, nyt perheen ruokapöytään ei voi tuoda edes simpukoita. Jotenkin soppaan liittyy myös se, että iso osa kassilohesta on kuollut ja rannikko täynnä tyhjiä kalankasvattamoja.


Lohikasvattamon toimisto. Näitä on satoja  pitkin rannikkoa. Suurin osa hylätty.
Mani saapui Biribillä Chiloésta Nauticoon, koska ei päässyt maanteitse autollaan. Hän lähti ystävänsä Aleksandran kanssa reissuun, mutta kävimme ennen sitä Etelä-Amerikan kolmanneksi suurimman järven, Llanquihuen rannalla Puerto Varasin pikkukaupungissa ja Frutillarin kylässä. Pto Varas on viehättävä turistipaikka mukavine kahviloineen ja kauniine taloineen. Frutillar muistutti Hankoa. Kummastakin on upea näkymä Osornon ja Calbucon tulivuorille. Calbuco purkautui vuosi sitten ja jännitimme, estääkö tuhkapilvi lentomme. Tänä vuonna jännitämme liikennettä. Onneksi lähtö on vasta kolmen viikon kuluttua.

Puerto Varas järven rannalla. Paljon hotelleja ja ravintoloita.

Frutillar on saksalaisten siirtolaisten perustama, nykyään kesäkylä.
Osorno.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Isla Aulin

Saavuimme tänään Puerto Monttiin. Matka (1400 mpk) Williamsista kesti 55 päivää. Poikkesimme herra Aulinin omalla saarella. Lisäsin muutamia kuvia Chiloé-päivitykseen.