torstai 2. kesäkuuta 2016

Enttiä tapaamassa

Tänään vuokrasimme auton ja ajoimme 40 kilometrin päässä Puerto Monttista sijaitsevaan Alerce Andinon luonnonpuistoon, jossa kasvaa monenlaisia puita ja kasveja viidakkomaisen tiheästi, mutta olimme kiinnostuneet näkemään patagoniansypressejä (esp. alerce). Sypressi-nimestä huolimatta kyseessä on havupuu, maailman toiseksi vanhimmaksi elävä kasvilaji. Puut elävät tuhansia vuosia, vanhin tunnettu on wikipedian mukaan 3622 vuotta. Ikä karttuu, koska patagoniansypressi kasvaa hyvin hitaasti. Runko levenee sentin 15-20 vuodessa, mutta saavuttaa lopulta 3-6 metrin halkaisijamitan. Pituutta puulla voi olla 50-60 metriä.


Patagoniansypressi elää sekametsässä, tässä muita lajeja.
Patagoniansypressi on nykyään uhanalainen ja suojeltu, sillä sitä on hakattu paljon ja käytetty satoja vuosia rakentamisessa. Se ei uudistu helposti. Puita kasvaa lisää vain vuoristossa tai luonnonmullistusten seurauksena alle 800 metrin korkeudessa.

Entti on ollut täällä ennen valkoihoisia.
Sen latvan yllä on lentänyt lukemattomia lintuja,
kunnes joskus ensimmäinen lentokone hurautti  yli
- puun ajanlaskun mukaan siitä on kulunut vain hetki.


Puuaines on tuoreena punertavaa, kuori hopeanhohtoinen. Se on kestävää, kevyttä, suorasyistä ja helposti työstettävää. Muun muassa tämän alueen tyypilliseen paanu-rakentamiseen käytettiin patagoniansypressiä.

Tyypillinen tyyli täällä, puulajista ei tietoa,
aikoinaan se oli patagoniansypressiä.





Kävelimme yhteensä kolme tuntia luonnonpuistossa ja ihailimme korkeuksiin kohoavaa jättiläistä. Teki hyvää päästä päiväksi pois veneeltä. Nyt on kaksi päivää aikaa pakata, sunnuntaina lähtö.

Evästauko.

3 kommenttia:

  1. Hyvää kotimatkaa. Olen seurannut matkaanne vaikka olenkin enemmän mökkeilijä enkä yleensä aja 50 mkp pidemmälle Turusta.
    T. Satunnainen lukijanne

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kiva kuulla, että blogi kiinnostaa. Kun kotina on vene, elämä on muutakin kuin purjehdusta. Hyvää mökkikesää!

    VastaaPoista
  3. Dear Auli and Hannu, good to see you safely through the Patagonian channels! Beautiful images, make us nostalgic about Chile, thanks for sharing! We are in the Gambier since two months, John and Penny from Aramia (New Zeland) are also here. They told us they met you in Micalvi last December. Hope we see you in Polynesia! Whet's your itinerarty after Pto Montt? Love, Carina and Christophe from L'Envol (www.intothewind.fr)

    VastaaPoista