tiistai 31. maaliskuuta 2015

Maailman eteläisin kylä

Joka kuukauden viimeisenä sunnuntaina Punta Arenasin ja Puerto Williamsin väliä liikennöivä lautta tekee matkan Puerto Toroon. Silloin kylän asukkaat saavat tarvikkeita ja pääsevät liikkumaan muutenkin kuin omilla kalastusveneillään. Toroon menee myös metsätie, jonka armeija raivasi joskus 1970-luvulla, kun naapurimaiden suhteet olivat lähellä sotaa. Jos Argentiinan sotilaat olisivat nousseet maihin, olisivat Toron asukkaat päässeet pakenemaan tietä pitkin. Nykyään tie on patikkareitti. Kävellen matka Puerto Williamsiin kestää kaksi päivää.
Puerto Toro. Lautta käy kerran kuukaudessa.

Laivalla kesti reilut kaksi tuntia ajaa Navarinosaaren itäpuolelle, missä Puerto Toro sijaitsee suojaisessa lahdessa. Purjehdimme ehkä joskus Mantalla tänne. Puerto Toro on Kap Hornin kiertäjien pysähdyspaikka - siis niiden, jotka lähtevät Puerto Williamsista kiertämään maailman kuuluisisimman saaren, jota yleisesti luullaan niemeksi.
Aamu vasta sarasti, kun lautta oli lähdössä kello 8.

Mutta takaisin viime sunnuntaihin. Lauttamatkalle P. Toroon pääsee ilmaiseksi mukaan. Paikan päällä on mahdollisuus osallistua vajaan tunnin opastettuun kävelyyn halki metsän. Näin polku pidetään auki ja vapaaehtoinen maksu kartuttaa kylän yhteistä kassaa. Lähdimme mukaan, vaikka kellon herättäessä kuudelta ajatus ei houkutellut: oli pimeää ja satoi. Kävelimme aution kylän halki lautan lähtöpaikalle. Vähitellen alkoi väkeä kerääntyä, pääosa turisteja ja maailmankiertäjiä. Oli kiinnostavaa tutustua lauttaan, sillä se on meidän tuleva kulkupelimme pois täältä. Matka Punta Arenasiin kestää 30 tuntia.

Hyttejä ei ole, mutta penkit saa käännettyä alas ja jaloille on tuki.
Tässä sitä tullaan keväällä istumaan 30 tuntia... Nyt meillä oli eväät mukana,
mutta Punta Arenasin reitillä hintaan (200 e) sisältyy kolme ateriaa päivässä.
Puerto Torossa on vain parikymmentä asukasta, ei 70 kuten kirjoitin aiemmassa päivityksessä. Asukkaista viisi on poliiseja ja yksi laivaston upseeri, jotka on määrätty asemapaikalleen. Poliisien määrä hämmästytti, mutta ehkä sillä on joku muu merkitys kuin kylän asukkaiden tarpeet. Lapsia on kuusi ja heille on juuri rakennettu uusi, iso koulutalo vanhan viereen. Talot olivat samanlaisia pieniä aaltopeltitaloja kuin Puerto Williamsissa. Jokaisessa oli kamiinan piippu ja valtava satelliittilautanen. Kylässä oli yksi auto ja poliisien mönkkäri. Lautan mukana tullut traktori ajoi polttopuut varastoon ja kantoi kauhassa suurimmat tavarat. Mönkkärin trailerilla kuskattiin kaasupulloja ja jollekin uusi jääkaappi. Kylässä oli myös kappeli ja liikuntasali, mutta ei kauppaa tai kahvilaa.
 
Turisteja tuli lautalla enemmän kuin kylässä on asukkaita. Lautalla ei
ole rakennettua luiskaa, vaan se ajaa rantahietikolle. Toimii hyvin.

Puinen kulkutie pitää kengät kurattomina.

Kuvassa ei näy, mutta kylässä oli katuvalot - tai olisko tievalot oikeampi ilmaisu!

Carina kertoo englanninkieliselle ryhmälle sammalkonferenssista,
joiden osallistujat täyttivät Puerto Williamsin majapaikat. Navarinolla on
valtava määrä erilaisia sammal-, turve- ja jäkäläkasveja. Suomalaisiakin tutkijoita
on ollut täällä.

Asiat Puerto Williamsin satamassa alkavat selkiytyä. Tänne on jäämässä talveksi useita veneitä, jotka järjestetään uudestaan sesongin loputtua, kun liikenne hiljenee. Ilmeisesti on myös mahdollisuus jättää vene poijuun. Charterveneet kulkevat vielä kuukauden. Meidän ei ole tarvinnut siirtyä kuin kerran, eilen, kun ranskalaisvene lähti. Sen sijaan Mantan vapaan kyljen puolella on porukka vaihtunut tiuhaan. Koska nähtävyydet (jäätiköt, Kap Horn) ovat Chilen alueella, täytyy charterveneiden tulla tänne kirjautumaan. Suurin osa pitää Ushuaiaa kotisatamana, siellä on enemmän asiakkaita. Se tarkoittaa pikaista käyntiä Puerto Williamsissa jokaisen charterin alussa ja lopussa. Ja noin 120 turhaa merimailia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti