Satamassa on tällä hetkellä 25 venettä. Tietääksemme vain yhdessä asuu viisihenkinen perhe läpi talven, muut ovat 3-10 kk tyhjillään. |
Yksi kuuden veneen rivi on jo täynnä, niistä kolme keskikokoisia, noin 50-jalkaisia charterveneitä. Rivin ensimmäinen, 20-metrinen puukuunari, oli täällä jo Merivuokon käynnin aikana vuonna 1992. Silloin se vielä liikkui, nyt vaikuttaa hylätyltä. Peran tammikuussa 1992 ottamassa kuvassa satamassa on kuusi venettä. Nyt 25 venettä plus poijussa kaksi.
Isoimmat charterveneet, kuten Pelagic Australis, Icebird, Australis ja vastaavat, lähtevät joko Falklandsaarille tai Etelä-Afrikkaan.
Manta on keskimmäisessä rivissä, jossa on jo kolme talvehtimaan jäänyttä isoa venettä eli tähän riviin mahtuu enää kolme lisää. Meidän kyljessämme on kahdeksanmetrinen ranskalainen alumiinivene. Pariskunta on ollut täällä kolme vuotta ja suunnitteli myös syyspurjehdusta, mutta tuskin uskaltaa lähteä. Poijupaikkaa ei kukaan tunnu haluavan, mikä sai myös meidät jäämään kyljittäin, vaikka se tietää maalien kulumista ja pahimmillaan lommoja kylkiin.
Charanco eli southern crested caracara. Täällä on valtavasti erilaisia lintuja papukaijoista pingviineihin. Haukkoja, kotkia, vesilintuja, pikkulintuja, tikkoja. |
Koska emme enää purjehdi, tulemme Suomeen jo toukokuun alussa ja palaamme tänne elokuussa. Lippuja ei vielä ole ostettu, sen verran tilanne satamassa on vielä auki. Saimme jo venepaikkalaskun: miljoona ja rapiat päälle elokuun loppuun. Pankkiautomaatista nostettiin eilen pinkka kymppitonneja, vielä pitää hakea parisataatuhatta. Pesoissa on muutama turha nolla. Paikka maksaa kymmenen euroa päivässä eli viisi ja puoli kuukautta maksavat noin 1500 euroa.
Muu maa mustikka... calafate on mustikan tyyppinen, maukas mutta täynnä kovia siemeniä. Sitä kaytetään monen mausteena, mm. oluen. |
Susikoira paimensi myös meitä, pieni musta ajoi tieosuuksilla autoja takaa, vaalea pitkäkarva oli hieman arka. |
Yhdellä reissulla paistoimme makkaraa, yleensä eväänä tee ja leivät. |
Jokia ja järviä on paljon. |
Metsästä löytyi pari vanhaa tykkiä ja miehistönkuljetusvaunu. Piippu sojottaa kohti Ushuaiaa. |
Rantareitti on hieno ja mukavaa vaihtelua metsässä kulkemiselle, missä polut vaativat enemmän jalannostoa ja kuntoa. |
Sattuipa meidän aamu-TV:n "maailman sääkartassa" sopivasti Puerto Williams 8 astetta. On se ilmeisesti merkittävä paikka tai sitten siellä on sääasema :)
VastaaPoistaMerkittävä on! Maailman eteläisin kylä (jos Puerto Toroa ei lasketa). Kahdeksaa näyttää ulkomittari nyt aamulla. Eilen oli auringossa +25 C, oli upea pilvetön tyyni päivä. Tuulettomuus on harvinaista.
VastaaPoista