lauantai 25. huhtikuuta 2015

Tuhka uhkaa

Olemme ostaneet lauttaliput 30 tunnin merimatkalle Punta Arenasiin, varanneet yöksi sieltä hotellin, ostaneet lennon Punta Arenasista Santiagoon (Puerto Monttin kautta), varanneet hostelin kolmeksi yöksi Santiagosta ja ostaneet lennon Helsinkiin. Lähtö on täältä 2.5., Suomessa olemme 8.5. Jos olemme, sillä aktiivinen tulivuori Calbuco sijaitsee matkan varrella, Puerto Monttin lähellä. Sen purkaus on jo nyt estänyt joitakin lentoja laskeutumasta Santiagon kentälle, mutta Punta Arenasin ja Puerto Monttin lentokenttäsivustojen mukaan liikenne sujuu normaalisti.
Tulivuori purkautui viime torstaina 23.4. ja peitti Ensenadan kylän tuhkaan. BBC:n uutisissa varoitettiin mahdollisesta uudesta purkauksesta.
Meillä on mahdollisuus muuttaa Europan lennon ajankohtaa, mutta ei Chilen sisäistä lentoa. Jos kone ei kulje, en tiedä miten taittaa 3000 km matka Punta Arenasista Santiagoon. Puerto Monttista pääsee Santiagoon bussilla, se kestää 14 tuntia. Elämme jännityksessä. Tasan viikko lautan lähtöön.

Vene on nyt lopullisessa paikassaan - toivottavasti. Paikkojen suhteen käytiin pieni laituridebatti, mutta kerrankin satamakapu palautti yksityisjärjestelijät ruotuun ja piti kiinni siitä, mitä aiemmin oli sovittu. Olemme keskirivissä kolmantena veneenä ja samaan riviin tulee kaksi ranskalaista alumiinivenettä, Cachoeira ja Natsiq. Hauska sattuma, että Cachoeiran on suunnitellut ja rakentanut Jean-Franҫoise André, joka talvehti vaimoinsa Sylvien kanssa Alaskassa samaan aikaan kuin me. Kaikki alumiiniveneet eivät siis kaihda teräspaattia. Se oli yksi laituriparlamentin kuumista aiheista. Vaikka me emme ole uskaltaneet poistua satamasta paikan menetyksen pelossa, ovat nuo kaksi ranskalaisvenettä vielä purjehtimassa kanavilla.

Tyhjilleen jäävään veneeseen on palkattava vastuuhenkilö. Asiasta tehdään paperi, joka käydään leimauttamassa kunnantoimiston henkikirjoittajan luona. Tämä on pakollinen menettely, luultavasti laivaston vaatimus. Me päädyimme palkkaamaan jollakoulun opettajan, nuoren argentiinalaismiehen, joka käy satamassa joka päivä. Maksamme hänelle 40 euroa kuussa.

Eilen kukkulan takaa näkyi taivaisiin asti kohoava masto. Laivaston laituriin oli saapunut 66 metriä pitkä Ahimsa. Masto on 86-metrinen. Miehistöä on kymmenen. Alus tuli Atlantilta ja on menossa kanavia pitkin Puerto Monttiin.

Ihmettelimme, kun keulalla ei ollut ankkuria. Se laskeutuu pohjaluukusta.
Navigointi- ja hallintalaitteet ovat ilmeisesti ruorien välissä näkyvässä
mustassa "pöydässä".

Salongissa on maisemaikkunat.

Käsittämättömät mittasuhteet!
Megajahdin miehistö kertoi tulevansa illalla Micalvin baariin - tai oikeammin klubitiloihin, sillä baaritoimintaa täällä ei enää ole. Jääkylmä ja iltaisin synkeä tila ei tavallisesti houkuttele, mutta nyt kamiinassa pidettiin tulta koko päivän ja illalla keräännyimme klubille. Ei täällä tosin ole kuin yksi hollantilaispariskunta, kaksi charterkipparia ja amerikkalaisperhe. Megajahdin porukka oli käväissyt paikalla ja poistunut ennen kun me Hanskin kanssa kahdeksan maissa saavuimme. Mutta meillä oli mukava ilta purjehtijoiden kesken: huimia tarinoita etelän ja pohjoisen hyisiltä vesiltä. Joimme muutaman oluen ja jotkut jakoivat viinipullon. Rauhallista rupattelua. Kymmenen maissa tuli koppalakkinen upseeri paikalle, selvästi tarkastuskäynnille, ja hieman sen jälkeen siviiliasuinen nainen, joka ilmoitti kello 22.45 että tila suljetaan.

Maailman eteläisimmän jahtiklubin baari on värikkäistä lipuista huolimatta
kuollut ja kylmä. Katossa vasemmassa ylänurkassa Fågel Blån seuralippu
(Olli Tikkanen ja Merja Pynnä) ja sohvan vieressä jenkkilipun alla
Tinjan (Timo ja Leena Hopeavuo) viiri.

Kylän kodittomien koirien joukosta ihastuimme pieneen susikoiranarttuun, joka seurasi meitä usein lenkille. Se kaipasi selvästi ihmisen seuraa, totteli käskyjä ja paimensi meitä - kaipasi kai laumaa. Juoksuaikana koira laihtui entisestään jolkottaessaan jatkuvasti pakoon innokkaita kosijoita. Veimme sille muutaman kerran ruokaa. Salaa, sillä satamakapu ei pidä koirien hyysäämisestä. Niitä on kuulemma joskus kymmeniä Micalvin kannella.
Kysyin turistiopas Carinalta, mitä voisin tehdä koiran hyväksi, ja vastaus oli selkeä: toimittaa se eläinlääkärille steriloitavaksi. Sain ohjeet, ajan ja talutushihnan. Arkailin kuitenkin. Olin ulkopuolinen enkä edes aivan varma koiran kodittomuudesta. Kun koiralle varattu vastaanottoaika koitti, menin klinikalle ilman koiraa, juttelemaan suoraan eläinlääkärin kanssa. Hänen mukaansa ihmiset eivät ota vastuuta kulkukoirista, vaikka sekä koiralle että yhteisölle on parasta, ettei katukoiria tule lisää. Luin netistä steriloinnista ja se alkoi tuntua koirankin kannalta hyvältä ratkaisulta. Leikattu narttu kerää helpommin kiloja, mikä on täällä pelkästään hyvä asia. Lisäksi koira saattoi olla jo raskaana, eikä se ja pennut välttämättä selviäisi pitkään. Päätös kypsyi, ja kun koira vielä yhtenä aamuna lähti vapaaehtoisesti kanssamme kylälle, kävelimme saman tien klinikalle. Se on nyt leikattu ja saa toipua klinikalla 10 päivää. Taidetaan ensi viikolla mennä muonapaketin kera tervehtimään hurttaa.
Koira ei pääse Mantaan, vaikka mieli tekisi. Tämä kuva
on jonkun kävelyretken jälkeen.
Eläinlääkärissä.





2 kommenttia:

  1. http://en.wikipedia.org/wiki/Ahimsa. Purjehdusblogia seuratessa oppii mielenkiintoisia asioita. Nimi kertonee jotain aluksen omistajista, heidän filosofiastaan tai kotimaasta. Usein tuollaisten alusten omistajat välttelevät turhaa julkisuutta.
    Pekka Tammi, s/y Meri-Lurkki, vesillepääsyä odotellessa

    VastaaPoista
  2. Ruotsalaiset purjehdusystävämme arvasivat, miksi vene oli täällä: päästäkseen Tyynellemerelle. Se ei "mahdu" Panaman kanavasta, siellä on 62-metrinen silta.

    VastaaPoista