Caleta Horno

Viivyimme Puerto Santa Elenassa kaksi yötä. Laskimme pääankkurin ja siihen kolmen metrin ketjulla ja köydellä kiinnitetyn pienemmän CQR-ankkurin. Köydestä kakkosankkuri vedetään ylös, kun se tulee vesirajaan. Toimi ja piti todella hyvin, paremmin kuin kaksi erillistä ankkuria. Elenassa teimme kolmen tunnin kävelyn lähiympäristöön. Näimme nanduja, emun tai strutsin tapaisia isoja, lentokyvyttömiä lintuja. Lahden pohjukassa oli hylätty harkkotiilitalo, seinässä vuosiluku 1948. Punapäinen kondorikotka istui kalliolla ja lehahti lentoon vasta kun olimme 10 metrin päässä. Myöhemmin rannalla käveli lehmiä ja lampaita, kenelle lie kuuluvat.

Lauantaina oli tyyntä ja moottoroimme 58 mpk matkan Caleta Hornoon. Edellisenä päivänä olisi ollut hyvä pohjoistuuli, mutta emme malttaneet lähteä Elenasta. Vähän ennen Hornoa on Leones-saaret, joiden ympärillä merivirta voimistuu 2,5-3,5 solmuun. Tuuli vastaan virta on tällaisessa paikassa paha. Mutta nyt oli tyyntä. Kaukaa kuitenkin näkyi kuinka meri vaahtosi. Sen aiheutti virtaa vastaan vyöryvä iso maininki. Pian alkoi keikutus ja loiskinta. Suljin äkkiä kaikki ikkunat ja ovipuoliskot. Hanski ajoi käsin. Vastavirrassa vauhti tippui 2-4 solmuun. Junnasimme koskessa lähes paikoillaan. Se oli delfiineiden mielestä hauskaa, sillä lauma "Etelän delfiineitä" (Delfin austral, Lagenorhynchus australis) tuli leikkimään Mantan viereen. Ne hyppivät ilmaan ja sujahtelivat veneen ohi, meidän vauhtimmehan oli niille matelua. Kun virtakuohu loppui, delfiinit katosivat.

Täysin tyyntä, mutta virta vastaan maininki nosti kuohuvia aaltoja.

 

Helppoa ylävedellä...

mutta ei niin helppoa alavedellä!

75 metrin liina riitti, mutta se uppoaa. Kelluva köysi olisi parempi.

Caleta Hornossa oli saksalaisvene, jonka olimme tavanneet Barloventossa. Se ei ollut yllätys, sillä olin veneen blogista arvioinut heidän etenemisensä. Silti olimme pettyneitä. Hornon tyyppisessa paikassa ei kaivannut seuraa. Paikka oli nimensä mukainen, kuuma kuin uuni. Aurinko paahtoi korkeiden kallioiden suojaamaan poukamaan. Oikeastaan Horno on jokisuu; tosin joki oli nyt kuiva. Paikka on ahdas, joten ankkuri + köysikiinnitys tuli ensimmäisen kerran eteen. Ankkuri alas keskelle lahtea ja 40 metriä ketjua ulos. Jolla oli pumpattuna kannella ja se saatiin nopeasti veteen. Vaikka eihän tyynessä ollut kiirettä, oli hyvä harjoitussää ja vielä ylävesi, jolloin kallio ei ollut levästä liukas. Rosoisuudesta huolimatta kiinnityspaikkoja ei pystysuorassa seinässä juuri ollut. Joku oli jättänyt kiven ympärille kierretyn paksun laivaköyden yhdeksi kiinnityspisteeksi, ja sakun köysi olikin sen ympäri lenkillä niin, että hän sai köyden veneestä käsin vetämällä pois. Huomasin tämän vasta kun olin tehnyt köyteemme solmun ja tietysti ihan ylös, jolloin solmu oli alavedellä neljän metrin korkeudessa! No, irrottaminen sai olla sen ajan murhe. Hanski vei puolestaan liinan toisen kalliosärmän ympäri. Kelaköysi (50 m) ja liina (75 m) riittivät hyvin. Nyt perä oli hyvin kiinni. Ankkuriketjua otettiin vähän sisään, jotta vene tuli enemmän irti rannasta. Horno on matala, alavedellä kölin alle jäi metri.

Vasemmalla Leones-saaret.

Caleta Hornon maasto oli loistavaa patikointiin ja ensimmäisen päivän tunnusteluretken jälkeen teimme kaksi kunnon kävelyä, toisen pohjoiseen ja toisen etelään päin. Näimme valtavasti laaman sukuisia guanancoja, jotka ravaavat kuin hevoset ja ääntelevät kuin nauravat linnut. Laaksoissa vaelteli isoja lammaslaumoja. Joen varressa olevaa aitaa lukuun ottamatta ei näkynyt mitään ihmisen tekeleitä. Joen täytyy sateella olla vuolas, sillä sen reunamilla oli vihreitä puita ja pensaita, muuten maasto oli kuivaa; pieniä piikkipensaita, kaktuksia ja heinätuppoja. Pongasimme toisella reissulla hassun jyrsijän. Se olli kuin jäniksen ja pienen koiran sekoitus, asento ja katse kuin jäniksellä, mutta korvat olivat pienet ja jalat laihat ja samanpituiset. Niillä se hyppi tasajalkaa menemään. Musta takamus oli reunustettu valkoisella ihan kuin sillä olisi ollut pitsireunainen hame päällä.

Kuivunut joenuoma.

Olimme jo Barloventossa todenneet, ettei meillä ollut sakujen kanssa paljon juteltavaa, small talk ei ottanut tulta. Sama nyt. Pian aloimme välttää katsomastakin heidän suuntaansa, sillä he olivat riisuneet housunsa ja viettivät loppupäivän alaosattomissa. Veneiden väli oli 5-6 m. (Tätä kirjoittaessa he ovat pari mailia edellämme menossa Deseadoon. Lähdimme 5 tuntia ja 25 mpk heidän jälkeensä!)

Caleta Horno on jokiuoma.

Sunnuntaina prefekturan kaksi miestä tuli mönkkarillä vastapäiselle kalliolle ja annoimme VHF:llä veneen tiedot. Lie mistä ajaneet, luultavasti Camaronesin kylästä. Jälleen kerran sää pani meidät jatkamaan matkaa. Tovan saari jäi väliin ja tiistaina suuntasimme 170 mpk päähän Puerto Deseadoon, tuuliseen ja kovien virtojen huonoon satamaan, mutta muuta ei tällä rannikolla ole. Pikkuserkkuni Fredrik tulee 12.2. Deseadoon ja seilaa Ushuaiaan.

Prefekturan maapartio.