Puerto Deseado

Puerto Deseado on noin 9000 asukkaan kalastuspaikkakunta. Satamassa on isoja mustekalatroolareilta ja rantaa reunustavat kalanjalostustehtaat ja varastot. Kylä on kasvanut puuttomalle pampalle Deseado-joen pohjoisrannalle. Ruutukaavakatujen varrella on eri aikakausina rakennettuja matalia taloja. Kulkukoirien jengit jahtaavat huvikseen autoja. Täällä käy myös turisteja, jotka elättävät muutamaa hotellia ja turistitoimistoa. Iso, hyvinvarustettu supermarket toi mieleen Alaskan: voit ostaa samasta paikasta telkkarin, housut ja ruokaa. Hedelmistä ja vihanneksista näki, että ne on kuskattu kaukaa.

Deseadolla on historia: Fernando Magalhaes korjasi täällä laivaansa vuonna 1520, Francis Drake kävi vuonna 1578 ja HMS Beagle vuonna 1833. Beaglen kipparia Fitzroyta kuuluisammaksi tuli yksi laivan tiedemiehistä, Charles Darwin. Puerto Deseadon nimi, "halun satama", on peräisin englantilaiselta Thomas Cavendishiltä, joka seilasi tänne vuonna 1586. Monestakin syystä nimi voisi myös Puerto Desesperando, epätoivon satama. Vuonna 1615 hollantilaisen Isaac Le Mairen laiva paloi täällä.

Olin jo etukäteen hermoillut sekä Puerto Deseadoon tuloa että satamassa oloa. Sisäänajo voi olla vaikea eikä veneelle välttämättä löydy turvallista paikkaa. Hollantilaiset tutut rikkoivat täällä törmäyksessä saalinkinsa ja parraslistansa. Deseadossa on vaikea löytää tuulelta suojaa.

Sisäänajossa on parhaimmillaan - tai pahimillaan - viiden solmun virta. Tuuli vastaan virta nostattaa ristiaallokkoa ja joskus Prefektura sulkee sataman (kuten eilen). Meillä oli onnea mukana. Saavuimme keskiviikkona (4.2.) vähän ennen ylävettä, jolloin virta oli myötäinen. Tuuli oli heikko, ja laskettelimme sileää vedenpintaa pitkin 7-9 solmun vauhtia.  Se ei ollut suunniteltu ajoitus, koska olimme purjehtineet yllättävän kovaa: 25 tunnissa 179 merimailia eli 7 solmun keskinopeutta. Myötävirta teki tietenkin osansa, mutta yleensä vastavirta vuorostaan syö saavutetut mailit. Tuuli oli ollut navakka lähes koko matkan. Kolmen purjeen virsari (iso, genua, fokka) sai Mantan kiitämään. Taisin edellisessä blogissa kertoa, että saimme kiinni 4,5 tuntia ennen meitä Caleta Hornosta lähteneen matkaveneen. 

Satamassa alkoi toinen huoli, turvallisen paikan löytäminen. Vaihtoehdot olivat vähissä: ankkuriin eteläpuolelle mailin päähän satamasta tai hyvällä tuurilla satamahinaajan kylkeen.  Opaskirjassa mainittua Club Nauticon poijua ei näkynyt. Ankkurointi ei ole helppoa kovan virran vuoksi ja paikka on avoin. Puuton, matala ranta ei juuri anna suojaa edes etelätuulella, pohjoistuulella ankkurialue on käyttökelvoton. Paikallisilla ei ole veneitä eikä vieraille ole yhtään poijua tai laituria. Toinen vene meni ankkuriin, me puolestamme ajelimme hissukseen sataman vierustaa, ohi isojen kalastusalusten kohti sataman perukoilla olevaa telakkaa. Opaskirjan mukaan telakan proomun kylkeen oli aikoinaan voinut kiinnittyä, mutta matkaveneiden määrä oli lisääntynyt niin, ettei se enää ollut mahdollista. Proomun kyljessä tosin oli yksi purjevene, joten päätimme mennä katsomaan. Lähellä oli iso rib-kumivene ankkurissa ja sieltä meille viittilöi nuori mies. "Voitte mennä purjeveneen kylkeen, kysykää telakalta lupa", hän huusi. Veneessä ei ollut ketään, mutta telakalta tuli miehiä auttamaan köysien kiinnityksessä. Vasta nyt huomasimme toisenkin matkaveneen, joka oli hyvässä suojassa proomun takana.
Näin päädyimme Coserenan-telakalle, ruostuneen ja reikiä täynnä olevan lotjan kylkeen, Puerto Deseadon parhaaseen paikkaan. Edellämme tullut matkavene vaihtoi lopulta ankkurista hinaajan kylkeen ja lähti seuraavana päivänä jatkamaan matkaa. Telakka tosiaankin antaa meidän olla tässä, veloitus on 16 euroa/vrk. Mitään mukavuuksia ei ole.

Romua, reikiä, köysiä ja muita vaaroja. Täällä hitsataan, hakataan ruostetta,
hiekkapuhalletaan ja ruiskumaalataan. Deseadon paras paikka!
Hanski kantaa pyykkikasseja pesulaan.

Ranskalaisen ja Mantan mastot näkyvät kopin takaa.
Sakulla on suojainen paikka.

Olimme tulleet ranskalaisen yksinpurjehtijan kylkeen. Hänen matkansa tyssäsi kuukausi sitten autopilotin rikkoutumiseen. Korjaajaa ei löydy, eikä yksin ilman autopilottia pääse Ushuaiaan. Nyt mies odottaa miehistöä palatakseen takaisin pohjoiseen. Saksalaisvene puolestaan on ollut täällä joulukuusta lähtien. Iäkäs saksalaispariskunta odottaa sopivaa tuulta mennäkseen takaisin pohjoiseen.

Vaikka oli paljon parempi ja helpompi olla telakalla, olimme alttiina etelätuulelle, ja perjantaina saimme maistaa ensimmäisen kerran Deseadon keliä. Tuuli nousi nopeasti ja aallokko kasvoi isoksi ja teräväksi.  Silti aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Vettä alkoi rosikua kannelle ja avotilaan saakka. Olimme perä tuuleen, toisin päin kuin naapurimme, jonka kippari oli ties missä. Puimme purjehdusasut päälle, suljimme ikkunat ja oven. Oli kuin merellä. Painavan, ison ranskalaisveneen keula hyppi pari metriä ilmaan, vene riuhtoi ja repi köysiä. Fendarit litistyivät veneiden välissä, yksi oli jo puhki. Välillä korkealaitaisempi naapuri meinasi suorastaan tulla päälle. Hanski kävi lisäämässä ranskalaiseen köysiä, olivathan kummatkin veneet sen kiinnityksen varassa. Oli mahdotonta lähteä, tuuli olisi painanut meidät heti rantaan, vaikka olisimme jotenkin saaneet leikattua köydet irti. Oli vain toivottava, että köydet ja vene kestävät. Hanski avitti painetta käyttämällä konetta. Kovimmillaan tuulimittari näytti 20 m/s. Parin tunnin kuluttua tuuli alkoi laantua ja alavedellä paljastuva riutta suojata aallokolta. Olimme selvinneet yhden kaidetolpan katkeamiselle ja kahden fendarin puhkeamisella. Saatoimme jo naureskella, että edellisen kerran meillä oli ollut sadeasut päällä Irlannissa. Seuraavana päivänä Hanski hitsasi kaidetolpan paikoilleen.

Vuorovesiero on viisi metriä. Alavedellä taustan matalikko suojaa aallokolta,
ylävedellä se on veden alla.

Maanantaina oli vuorossa seuraava navakka etelätuuli. Lähdimme hyvissä ajoin ankkuripaikalle. Tandem-CQR ja 40 metriä ketjua alas. Nyt tuuli alkoi kovalla puuskalla, joka kallisti venettä parikymmentä astetta. Puuskan ja muutaman sadetipan jälkeen tuuli asettui navakaksi ja heikkeni vähitellen niin, että aloimme lämmittää saunaa. Ankkurointi muuttui mukavaksi saunaillaksi omassa rauhassa. Sitä häiritsi vain huoli tulevista etelätuulista, jolloin joutuisimme taas siirtymään telakalta ankkuripaikalle. Keskiviikoksi ja torstaiksi oli ennustettu todella kovaa ja jatkuvaa etelätuulta, mikä on aivan toista kuin muutaman tunnin puuska.
Palasimme telakalle ja menimme toimistoon kysymään, jos voimme siirtyä proomun suojaisemmalle puolelle. Olimme saaneet sen käsityksen, että siellä on matalaa, mutta vesi näytti syvältä alavedelläkin. Vaihto onnistui! Mikä helpotus! Ajoimme pienen hinaajan kylkeen saksalaisen taakse, missä olimme suojassa tuulelta ja aallokolta. Ilmeisesti ranskalainen ei ole tullut kysyneeksi parempaa paikkaa.

Uusi, suojainen paikkamme. Vasemmalla Darwin Expedicionesin rib ja laituri.

Sään aiheuttamien huolien lisäksi vesi ja polttoaine aiheutti päänvaivaa. Mistä saisimme 300 litraa vettä ja dieseliä? Telakan vieressä on Darwin Expediciones -niminen luontoretkiä järjestävä yritys. Juuri heidän työntekijänsä oli ribistä neuvonut meidät telakalle. Näimme vesiletkun heidän ponttonilaiturillaan ja saimme luvan ottaa siitä vettä. Vaihtoehtona olisi ollut veden kantaminen 20 litran kanistereilla telakan vessasta.

Lauantaina lähdin Darwinin järjestämälle reissulle pingviinisaarelle (aivan upea kokemus, josta lisää myöhemmin) ja tutustuin saksalaiseen Katharinaan, joka matkusti autolla Argentiinassa ja Chilessä yöpyen yleensä teltassa. Kutsuin hänet meille yöksi ja hän puolestaan kävi autolla Hanskin kanssa hakemassa huoltoasemalta 180 litraa dieseliä.
Tähän mennessä Deseado on ollut meille Puerto Suerte, onnen satama. Toivottavasti lähtöön saakka.

Katarina osti Chilesta auton. Mittarissa 12 000 km! Yksin.

Yövartijat.