Kumilaakeri

Ensin kuului kitinää, sitten kolkotusta. Veden alta pulpahti kumin käryä. Sen aiheutti juuri vaihdettu potkuriakselin kumilaakeri. Hanski otti vedon pois ja  sammutti moottorin. Tuliko Puerto Deseadosta sittenkin meillekin Puerto Despertado? Jämähtäisimmekö tänne viikoiksi, ehkä kuukausiksi?

Kaikki alkoi Buenos Airesissa, kun nostimme Mantan ylös. Potkuriakselin kumilaakerissa oli kaksi milliä väljää. Se ei ollut kriittisen paljon, mutta laakeri olisi hyvä vaihtaa. Millimittaista varaosaa ei kuitenkaan löytynyt. Turhautuneina seisoimme venevarusteliikkeen hyllyn vieressä, joka oli kattoon asti täynnä eri kokoisia kumilaakereita - tuumamitoissa. 
Manta meni takaisin veteen ilman laakerinvaihtoa, sillä lupa oli vain yhden yön kuivillaoloon. Nostaisimme veneen uudestaan telakalle, mikäli laakeri löytyisi. Ei löytynyt ja laakerin vaihto siirtyi Chilen Puerto Monttiin.

Kaikki oli hyvin, kunnes Hanski vapautti potkurin pyörimään purjehduksen aikana. Kuului kovaa kolinaa. Laakeri? Alkoimme uudestaan pohtia vaihtomahdollisuutta mahdollisimman pian.
 

Saksalainen ja ranskalainen lähtivät kummatkin takaisin pohjoiseen.
Ranskalaiskippari sai miehistöä.

Pikkuserkkuni Fredde toi uuden laakerin Suomesta Puerto Deseadoon. Vaihto oli kuitenkin vielä auki, sillä siihenkin liittyi riskejä: mitä jos jokin menisi pieleen? Silloin emme etenisi edes kolisten. Yritimme kartoittaa tilannetta ja riskejä. Puerto Deseadossa oli kolme tapaa toteuttaa vaihto: gridi (vene jää kuiville laskuvedellä), nosturi ja sukeltaja. Gridi oli tuulisessa paikassa. Se suljettiin pois myös siksi, ettei yksi kuuden tunnin alavesi riittänyt työhön, vaan vene joutuisi olemaan sään armoilla ilman potkuria liian kauan. Näimme ison nosturiauton, jolla Mantan olisi varmasti saanut kuiville. Ongelma tässä vaihtoehdossa oli paikka. Puerto  Deseadon rantaviiva on piikkilanka-aidan rajaamaa satama-aluetta ja lupa olisi pitänyt pyytää Prefekturalta. Kuulosti liian byrokraattiselta ja epävarmalta. Jäljelle jäi sukeltaja.

Luonto-opas Roxana on välillä tulkannut. Sukeltaja Nestor ehti kerran kahvillekin.

Sukeltajalla oli pitkä ilmaletku pullon ja regulaattorin välillä, joten pullon saattoi pitää maissa.

Telakalla työskenteli ammattisukeltaja. Lisäksi telakalla uuden laakerin paikalleenpuristus onnistuisi helposti. Tuskin löytäisimme Puerto Williamsista tai Ushuaiasta yhtä helposti näitä palveluja. Päätös alkoi olla selvä. Kävimme työvaiheet piirustusten kanssa läpi sekä telakan insinöörin että sukeltajan kanssa. Helppo homma! Kun vielä saksalaisvene lähti ja saimme heidän suojaisen paikkansa, päätös oli tehty. Jos jokin menisi pieleen tai veisi aikaa, olisi vene ainakin suojassa.

Sukeltaja tuli irrottamaan osia jo päivää ennen kuin Fredde ja varaosa saapuivat. Halusimme tehdä työn mahdollisimman nopeasti. Potkurin irrottaminen olisi helppoa, vastahan se kuukausi sitten laitettiin paikoilleen. Akselin tuki, siis se osa, jossa kumilaakeri on, saattaisi olla kovempi pala. Hanski on itse tehnyt 12 pultilla kiinnitetyn V-mallisen osan. Vaan toisin kävi. Potkuri ei lähtenyt irti. Hanskin Brasiliasta ostama heppoinen ulosvetäjä oli tehoton. Työ oli jätettävä sikseen ja etsittävä kylästä järeämpi ulosvetäjä.

Sellainen onneksi löytyi ja toinen sukellus tapahtui seuraavana päivänä, kun Freddekin oli jo paikalla. Nyt kaikki osat saatiin irti, mutta hötäkässä emme muistaneet varoittaa sukeltajaa uudestaan kiilasta - hän sanoi sen pudonneen pohjaan. Ensimmäinen takaisku.
Onneksi olimme laivatelakalla. Heti löytyi mies, joka pystyisi työstämään uuden kiilan. Hän otti mukaansa myös laakerit prässäystä varten. "Huomenna?", sanoi mies, ja kun ilmeeni oli hämmästynyt, hän kysyi: "Vai tarvitsetteko ne jo tänään?" Ei todellakaan enää tänä iltana, huominenkin oli minusta nopeaa toimintaa.

Uusi ja vanha kumilaakeri.

Uusi laakeri paikoillaan.

Huominen tuli ja sukeltaja ilmaantui iltapäivällä telakalle. Uusi laakeri oli painettu paikoilleen, mutta se oli kuulemma ollut tiukka. Uusi laakeri oli millin liian paksu ja ulkopinnasta olisi pitänyt ottaa tuo milli pois. Väkisin pusertaminen oli supistanut sisähalkaisijan kaksi milliä pienemmäksi kuin akselin halkaisija. Ei vaikuttanut hyvältä, mutta ehkä kumi antaisi periksi.

Kiilan suhteen oli kuitenkin käynyt hyvin. Se oli paikoillaan. Sukeltaja ei ilmeisesti tiennyt, mikä se on ennen kuin uutta työstettäessä, ja tajusi silloin, että sehän oli kiinni akselissa. Tämä todistettiin parilla vedenalaisella valokuvalla. Sukeltajalla oli vain tunti aikaa, mutta hän halusi kokeilla, meneekö tiukka laakeri paikoilleen. Ehdotimme kokeilua kuivalla maalla jonkun 30 millisen putken avulla, mutta hänelle se oli helpompaa veden alla. Laakeri meni paikoilleen, mutta osa otettiin vielä pinnalle maalausta varten. Seuraavana päivänä, neljännen sukelluksen aikana, kaikki laitettiin paikoilleen. Hanski käynnisti koneen ja pani vaihteen päälle. Kaikki näytti normaalilta. Sukeltaja lähti. Hanski käytti konetta lisää. Alkoi kuulua kitinää, sitten kovempaa kolinaa. Kumin käryä. Liian ahdas laakeri oli sulanut.

Ajatukset vaihtelivat epätoivosta - laakeri on murusina, uuden saaminen kestää kuukauden - toivoon, että laakeri olisi vielä käyttökelpoinen. Viides sukellus tapahtui maanantaina ja taas kaikki osa irrotettiin. En jännitykseltä uskaltanut heti katsoa laakeria, kun se nousi vedestä. Deseadon onni jatkui: laakerista sai putsaamalla ja kanavia avaamalla käyttökelpoisen. Emme jääneet Deseadon vangeiksi.

Sulanut kumilaakeri.

Hanski putsaa laakeria, Fredde auttaa.

Mutta uhkasimme jäädä vuoroveden vangiksi. Olin ehtinyt iloita suojaisesta ja hyvästä paikasta, josta ei tarvitsisi siirtyä. Tulossa oli vuoden alin alavesi, kerran vuodessa (!) esiintyvä äärimmäinen ilmiö. Paikalliset vakuuttivat, ettei meidän tarvitse siirtyä, mutta vuorovesitaulukko puhui toista. Seurasimme kaikua ja kunkin päivän alaveden tasoa eikä asia muuksi muuttunut: perjantaina vettä olisi 40 senttiä liian vähän. Emme uskaltaneet jäädä proomun kylkeen, koska se kellui, matalammalla kuin Manta. Kun me olisimme tukevasti kiinni pohjassa, voisi liikkuva proomu työntää meidät kumoon. Meidän täytyisi siirtyä syvään veteen proomun ulkolaidalle suurimman alaveden aikaan. Silloin onneksi riutta suojaa aallokolta.

Telakalla oli hyvä tehdä töitä. Hanski korjasi taipuneita kaidetolppia ja jatkoi
ankkurikettingin 70-metriseksi. Fredde putsasi ja maalasi ruostepaikkoja.

Potkuriakselin laakeri veden alla.

Sään ja lähtemisen pohtiminen alkoi nyt todenteolla, kun vene on taas kunnossa. Hyvää sääikkunaa ei ole näkyvissä, mutta näillä näkymin lähdemme torstaina. Suurten vuorovesierojen lisäksi virrat ovat voimakkaimmillaan, joten lähtemisen ajoituksessa on otettava virtakin huomioon. Uusi suunnitelma on mennä Beaglekanavan sijaan Magalhãesinsalmeen, jonne on Deseadosta 300 merimailia. Sieltä sitten vuonoja pitkin alas kohti Puerto Williamsia.