lauantai 24. tammikuuta 2015

40 astetta eteläistä

Tuuli oli ensimmäiset kolme päivää myötäinen, voimakkuus vaihteli 15-30 solmussa. Tulimme hyvää vauhtia virsarilla, aina tilanteen mukaan purjeita reivaten tai lisäten. Lauantaina aamuyöllä tuuli heikkeni ja tyyntyi lopulta kokonaan. Samaan aikaan taivaanrannassa salamoi. Mantereella, noin 80 mpk päässä meistä, oli menossa kunnon ukonilma. Se pysyi tuntikausia paikoillaan maan päällä eikä onneksi tullut merelle. Ajoimme aamuneljästä kello 11 saakka koneella, sitten tuuli virisi laitamyötäisenä ja genaakkeri nostettiin vetämään.

Ärjyvät nelikymppiset ovat täällä rannikon seurassa siis lähinnä kähisijöitä - ja kaipa noilla ärjyvillä tarkoitetaankin valtamerten latitudeja. 12 vuotta sitten lähdimme Uudesta Seelannista 43. leveysasteelta kohti itää. Alkuperäisen suunnitelman mukaan ärjyvien piti viedä meidät Chileen, mutta kaarsimmekin ylös Alaskaan. Nyt ollaan sitten vihdoin täällä.

Virallisesti olemme Patagoniassa! Sen rajat ovat Rio Negro 41. leveysasteella ja Magalhãesinsalmi 52. leveysasteella. Magalhãesin eteläpuolella on Tulimaa.

Tähtäämme kuuluisaan Caleta Hornoon (45 02'52 S 065 40'95 W), korkeiden kallioiden suojaamaan pieneen lahteen, jonka sanotaan olevan Argentiinan rannikon paras ankkuripaikka. Matkaa on nyt lauantaina jäljellä vajaa 300 mpk, takana on 370 mpk. 40 mpk Caleta Hornoa ennen on myös hyvä ankkuripaikka, Santa Elena, jonne voi ajaa sisään myös pimeässä toisin kuin Caletan Hornoon. Vuoroveden korkeus on alueella noin 5 m. Sääennusteen mukaan maanantain-tiistain paikkeilla tulee vastatuulta.

Lentävä lähtö etelään karkotti jännityksen ja jäljelle jäi innostus! Olen todella nauttinut merelläolosta hikisten satamapäivien jälkeen. Vesikin on taas meren värinen.

2 kommenttia:

  1. Lycka till med seglingen söderut. Bo & Vivi-Maj (vi träffades i Whangarei 2002)

    VastaaPoista
  2. vad trevligt att höra om er! Vi har många gånger tänkt var månne ni vara. Skriv till email manta ät manta punto fi

    VastaaPoista