Onnea vuodelle 2015

Buenos Aires

Me ja triljoona kärpästä saavuimme Buenos Airesiin 162 merimailin moottoroinnin jälkeen sunnuntaina. Välillä heikko laitamyötäinen vähän avitti, mutta keli oli tyyni - ja olisi koko viikon - joten olimme päättäneet vaihtaa maata heti joulun jälkeen. La Plata joki - tai tässä vaiheessa vielä lahti - on hyvin matala, kaiku näytti 5-6 metriä suurimman osan matkaa. Laivoille on ruopattu väylät, mutta oli parempi pysyä niiden ulkopuolella.

Kärpäsiä, kärpäsiä, kärpäsiä... matkasivat Mantan kyydissä La Platalla.
Kaikki eivät päässeet Buenos Airesiin.

Buenos Airesissa on kaksi jahtiklubia, YC Argentino ja YC Puerto Madero, josta valitsimme jälkimmäisen vähemmän pompöösin maineen vuoksi. Hintava tämäkin on: 850 pesoa vuorokaudessa. Virallisen kurssin mukaan se oli 100 dollaria, mutta täällä pelataan kahdella vaihtokurssilla ja maksamme 65 dollaria/vrk. No, ollaan kuitenkin kaupungin keskustassa ja hintaan sisältyy vesi, sähkö, suihku ja wlan.
Vieressä on norjalainen s/y Linnea, jonka pariskunta Anita ja Björn ovat olleet maassa kaksi kuukautta. Saimme hyviä neuvoja heti alkuun. Olemme ainoat ulkomaiset veneet marinassa.

Yacht Club Argentinon näyttävä rakennus.

Maderon jahtiklubi on sillan takana.

Ensimmäinen päivä meni rahanvaihdossa ja maahan kirjautumisessa. Viranomaiset ovat kaukana toisistaan, mutta taksit ovat halpoja.
Ainoa haitta on kuumuus. Veneen sisällä 40 astetta, ulkona ties mitä. Se on liikaa. Nyt odotamme illan viilenemistä, että jaksaisi lähteä kauppaan.
Näissä klubeissa ei nosteta tai kunnosteta veneitä, vaan menemme uuden vuoden jälkeen Tigren/San Fernandon alueelle.

Maderon allas on suojainen - ja kuuma! Ihan kaupungin keskustassa.

Montevideo

Kaksi päivää Montevideossa hujahti asioiden järjestelyssä. Saimme Suomen kunniakonsulin meriliikennefirmasta apua veneen nostoasiaan, tosin lopputulos oli kielteinen, mutta asia tuli niin hyvin selvitettyä kuin mahdollista. JRWilliams-yhtiö joutuu itse käyttämään merivartioston (Prefectura) tarkastajia ja meitä auttanut Daniel tunsi niin Piriapoliksen prefecturan pomon kuin telakan johtajankin. Emme nosta venettä Uruguaissa, vaan lähdemme huomenna Argentiinaan, Buenos Airesiin.

Kun veneen haluaa telakalle, on prefecturalta pyydettävä lupa. Haimme nostoluvan viime viikolla, se oli helppoa ja maksoi reilun 10 euroa. Mutta myös veneen laskemiseen takaisin veteen tarvitaan lupa ja sitä ennen prefecturan tarkastaja tulee paikalle tarkastamaan työn. 

Olin rehelliseen suomalaiseen tapaan kertonut prefecturassa veneen noston syyn: potkurin vaihto. Kummatkin potkurit ovat omiamme, Hanski tekee itse työn. Tästä huolimatta ilman tarkastajan käyntiä emme pääse takaisin veteen. Tarkastaja tulee Montevideosta ja käynti maksaa noin 250 euroa. Olimme jopa valmiit maksamaan summan, joka oli aikamoinen verrattuna nostori- ja telakointimaksuun (yhteensä 750 euroa). Mutta kukaan ei osaa sanoa, koska tarkastaja tulee, saattaa kestää viikkoja, jopa kuukauden.

Emme voi ottaa riskiä, että Manta jää kuivalle maalle ja me odotamme tarkastajaa. Siispä lähdemme huomenna Buenos Airesiin, ensin kaupungin keskustan jahtiklubiin, josta käsin järjestämme telakoinnin. Telakointimahdollisuuksia on paljon, mutta ne sijaitsevat kaikki La Plata -joen suistossa, noin 20 merimailin päässä keskustasta. Alueella on lukuisia jahtiklubeja, marinoita, venevarusteliikkeitä ja palveluja.

Montevideossa veneet ovat Buceon satamassa.

Söimme lounaan Mercado de Puertossa, emme tosin grillin antimia, vaan
paikallisen chivito-aterian. Se veti vertoja jopa Brasilian annosten koolle.
Sääli jättää ruokaa, mutta liika on liikaa: pihvi, pekonia, oliiveja, kinkkua, juustoa,
kananmuna, perunasalaattia, ranskalaisia, vihreää salaattia. Olisi pitänyt tilata vain yksi. 

Joulu

Tänä jouluna ei paisteta kinkkua, ei koristella kuusta eikä anneta lahjoja. Tänä vuonna meidän joulumme syntyy ajatuksista; niissä olemme läheisten luona kaukana kotimaassa. Joulupukin sijaan odotamme poikien äänen kuulemista skypen välittämänä. Lahjojen avaamisen sijaan luemme joulutervehdykset uudestaan, jokaista ystävää ajatellen. Kiitos jouluviesteistä!

ILOISTA JOULUA!

Joulusataman maisema ei ole kovin jouluinen.

Piriapolis

Kaupunki on saanut nimensä herra Fransisco Pirian mukaan, joka rakennutti hiekkarannan edustalle hulppean hotellin 1930-luvulla. Hotel Argentino oli suunnattu varakkaille argentiinalaisturisteille. Piriapolis on edelleen lomakaupunki ja herra Pirian hotelli toiminnassa. Ei tullut otettua siitä kuvaa, kun pyöräilimme eilen keskustassa. Täällä pyörät ovat omiaan, liikennettä on vähän ja kadut leveitä, rantaraitilla on pyörätie.

Piriapoliksen maisema on mukavan vaihteleva muuten hyvin tasaisessa maassa.

Olemme järjestelleet Mantan ylösnostoa potkurin vaihtoa varten, mutta se on aivan oma tarinansa ja kerron siitä myöhemmin. Nyt asia on vielä kesken.
Muuten aika on mennyt arkipuuhissa: pyykit käytettiin pesulassa (valtava kasa maksoi vain 12,50 euroa) ja kaupungin tarjontaa on käyty läpi. Venetarvikeliikkeitä on vain yksi, South Atlantic Marine Service (SAMS) lähellä marinaa, ja se on todella hyvä. Hanski on Irlannista saakka haeskellut Perkinsin öljysuodattimia, täältä löytyi hyllystä samoin kuin aktiivihiilivesisuodattimia. Hankintalistalla on lisäksi uudet akut keulapotkurille ja ankkurivinssille sekä uusi perämoottori vanhan kaksiheppaisen tilalle. Liikkeen omistaja lupasi jopa hoitaa kaasupullojemme täytön. Maanantaina lähdemme bussilla Montevideoon hakemaan Imraylta tilatut purjehdusoppaat sekä ostamaan muutaman puuttuvan Chilen kartan ja vuorovesitaulukot.

Hanskilla oli jo tänään joulu: suodattimia ja uusi tehokas käsivalaisin.

Tänään ehdimme olla turistinakin, matkasimme "ilmatuolilla" (esp. aerosilla) kukkulan huipulle. Kun maan korkein huippu on 500 metriä, niin pitäähän 300 metrin huipulle olla tuolihissi.

Lunta odotellessa: musta rinne.

Lopuksi tietovisa: mitä nämä ovat? Oikein vastanneiden kesken arvomme etelänristeilyn.

Punta del Este

Kirjautuminen maahan on Punta del Estessä helppoa, sillä kaikki kolme viranomaista (täällä laivasto on Prefectura) sijaitsevat lähekkäin sataman alueella. Olin tuttujen vinkistä ottanut neljät kopiot Brasilian papereista, mutta vain immigration halusi kaksi kopiota. Kymmenen kopiota oli turhaa. Aikoinaan yksi purjehtijoiden puheenaihe oli vaadittujen kopioiden määrä, mutta Brasiliassa viranomaiset kopioivat kaikki haluamansa paperit itse. Saa nähdä miten jatkossa.


Muodollisuudet sujuivat ystävällisesti ja nopeasti. Tullissa merkattiin, että meillä on veneessä televisio ja DVD. Jollien ja perämoottoreiden lukumäärästä ei ollut niin väliä. Immigration veloitti 6,50 euroa ja löi 90 päivän oleskeluluvan passiin. Tiesimme maksusta, joten olimme kävelleet ensimmäiseksi  pankkiautomaatille. Visa-kortti ei antanut rahaa, sama juttu Mastercardin kanssa. Kävelimme toiselle ja vielä kolmannellekin automaatille - turhaan. "Korttisi tai tilisi ei ole voimassa" luki ruudulla. Pelästyin, että joku on tyhjentänyt tilimme tai käyttänyt kortteja, sillä kumpikin on samalle pankkitilille. Olin ottanut Brasiliasta jääneet realit ja 50 euroa mukaan, vaihdoimme ne ja uskalsimme kirjautumisen jälkeen mennä kahville kokeilemaan kortilla maksamista, pesot varalla. Visa toimi, huh helpotus.

Kysyimme turisti-infosta pankkiautomaateista. Ne eivät kuulemma lainkaan toimi sirukorttien kanssa. Nostimme pankista luottokortilla rahaa. Kurssi aiheuttaa ankaraa laskutoimitusta ja nollien kanssa meinaa seota: 1 peso on 3 eurosenttiä. Satanen on siis muutama lantti ja kauppaan meni kolme tuhatta pesoa (100 euroa). Kaupassa kortti toimi, mutta vanhanaikaisesti allekirjoituksella. Kysyivät onneksi myös henkilöllisyystodistuksen.

Halusimme ostaa paikallisen sim-kortin, jotta olisimme riippumattomia wlan-verkoista. Sim maksoi vain 1,50 euroa ja otimme prepaid-korttiin kalleimman datamaksun (17 euroa) sekä kympillä puhe- ja tekstiviestiarvoa. Mutta mikään ei toiminut. Alkoi kahden tunnin mittainen pähkäily, odottelu ja jalanvaihto tiskin edessä katsoen, kun ainakin viisi eri ihmistä räpläsi Hanskin puhelinta, aina samoja asetuksia yrittäen. Puhelimen kieli oli vaihdettu espanjaksi ja ties mitä muutoksia siihen tuli vahingossa. Olimme jo muutaman kerran yrittäneet lopettaa koko homman ja pyytäneet rahoja takaisin, lopulta vain puhelinta takaisin, mutta aina tuli joku uusi ihminen aloittamaan räpläyksen. Lopulta paikalle putkahti pieni mies, jolla oli liian iso puvuntakki. Hän puhui hyvää englantia ja sanoi saavansa puhelimen hetkessä toimimaan. Melkein kielsimme enää yrittämästä, mutta lause "olen paras" sai meidät antamaan hänelle mahdollisuuden. Meni kaksi minuuttia ja netti alkoi toimia. Lähdimme naureskellen kaupasta ja mietimme, mistä hauska ja osaava mies oli lopulta haettu. Ilo oli kuitenkin lyhyt. Puhelin ei jaa internetiä ja tekstarit kulkevat vain yhteen suuntaan, meiltä Suomeen. Paikalliset tekstarit kyllä toimivat. Koko idea ottaa 10 megan yhteys perustui siihen, että voimme käyttää puhelimen kautta tietokoneella ja iPadilla nettiä. Tietoliikenne ei todellakaan ole Uruguayn vahvuuksia.

Patagonia lähestyy: southamerican sealion on suomeksi patagonianmerileijona.
Sitä kutsutaan myös merisudeksi (lobo marino). Villiin luontoon viiittavasta
nimestä huolimatta näitä isoja möhkäleitä näkee satamavesissä.

Punta del Este on rikkaiden etelä-amerikkalaisten loma- ja bilepaikka. Sesonki on kuukausi joulusta eteenpäin. Silloin "Puntassa" käydään näyttäytymässä. Nyt kaupunki oli hiljainen ja satamassa hyvin tilaa isoista jahdeista huolimatta. Jetset on hilannut satamapaikkojen hinnat ylös. Mantan kokoisen veneen vuorokausimaksu oli 100 euroa. Sesongin ulkopuolella pääsee hieman halvemmalla.
Emme pitäneet Punta del Esten satamasta eikä kaupunki tehnyt sen kummempaa vaikutusta niiden muutaman tunnin ajan, kun siellä kävelimme. Muita matkaveneitä ei ollut. Päätös jatkaa matkaa oli erittäin helppo ja yksimielinen.

Punta del Esten satamassa oli jahtien lisäksi kalapaatteja. Kalaa ja mereneläviä
myytiin aamulla laiturilla.

Torstaiaamuna purjehdimme 20 merimailin päässä olevaan Piriapolikseen. Olimme epävarmoja venepaikan löytymisestä, sillä Piriapoliksen satama on remontissa ja purjehtijoiden puskaradio oli kertonut juttuja tiukkapipoisesta satamakapteenista. Odotukset eivät olleet korkealla, kun etenimme hyvässä tuulessa pitkin rannikkoa. Piriapolis on ehkä suojaisin satama Uruguayn rannikolla ja ainoa, jossa veneen voi nostaa ylös. Toimimme siis vinkkejä vastaan ja päätimme ilmestyä paikan päälle kysymään.

Saimme viehättävän ja ystävällisen vastaanoton. "Kauanko haluatte olla?", meiltä kysyttiin. Vasta siinä vaiheessa aloin uskoa, että olimme löytäneet joulunviettopaikan. Venepaikka 40 euroa/vrk. Vesi ja sähkö 10 euroa/vrk niiltä päiviltä, kun käytetään.
Sataman toisessa päässä korjataan ja rakennetaan laitureita ja aallonmurtajaa, mutta silti tyhjiäkin paikkoja on. Saimme kuitenkin viimeisen vapaan paikan täyden laiturin suojaisesta päästä, ranskalaisen matkaveneen vierestä. Laiturissa on monta hylättyä ja myynnissä olevaa venettä. Telakka on siisti ja ylhäällä on kymmenisen venettä. Huomenna menemme kysymään ylösnostosta.

Piriapolis on lomakaupunki. Pidimme paikasta heti. Satama nähtynä
kaupungista päin. Merivesi on 20 C, uimareita vähän.

Vielä vähän tietoa Uruguaysta, Etelä-Amerikan minimaasta, jossa on vain 3,3 miljoonaa asukasta, lähes kaikki eurooppalaisten, enimmäkseen espanjalaisten ja italialaisten, siirtolaisten jälkeläisiä. Pääkaupunki on Montevideo, jonne menemme käymään maanantaina bussilla.
Lainaan wikipediaa:

Uruguay, República Oriental del Uruguay on Etelä-Amerikan mantereen toiseksi pienin maa. Sen maasto koostuu pääosin tasangoista ja matalista kukkuloista, rannikko on viljavaa alankoa. Suurin osa maasta on ruohomaata, joka soveltuu hyvin lehmien ja lampaiden kasvatukseen. Maan korkein kohta on 514 metriä.
Juan Diaz de Solis purjehti Río de la Platalle vuonna 1516. Intiaanit surmasivat hänet, eikä eurooppalaista asutusta syntynyt yli vuosisataan. Vuonna 1680 Brasilian portugalilaiset perustivat nykyisen Colonian kaupungin. Espanjalaiset puolestaan perustivat vuonna 1726 Montevideon linnoituksen ja valtasivat maan Portugalilta.
Uruguay itsenäistyi 1800-luvun alkupuolella. Se oli suhteellisen vauras 1900-luvun alussa, mutta 1930-luvun laskusuhdanne johti levottomuuksiin, sissisotaan ja sotilasvaltaan. Vuodesta 1985 siviilivalta on pyrkinyt olojen vakauttamiseen. 

Uruguay!

Laskimme hetki sitten ankkurin Punta del Esten marinan ulkopuolelle. Kello on 20.30 paikallista aikaa, aurinko on juuri laskemassa. Matkaa Rio Grandesta kertyi 252 merimailia ja aikaa kului 37 tuntia, joten keskivauhdiksi tuli 6,8 solmua. Lopuksi tuuli heikkeni, mutta parin solmun myötävirta auttoi. Kiva olla uudessa maassa! Siistiltä näyttää näin kaukaa katsottuna. Kerrostaloja ranta täynnä, rantaravintolan ruoka tuoksuu, lokki juttelee. Huomenna kirjautumaan maahan ja pian lisää kuulumisia.