South Pacific Ocean luki plotterissa ja horisontissa näkyi rannaton meri. Sen toisella laidalla oli Uusi Seelanti. Tuntui hyvältä päästä hetkeksi pois vuonosokkelosta, vaikka vain hankalalle Golfo de Penakselle, "harmien lahdelle", jonka aallokko oli juuri niin keikuttavan terävää kuin opaskirjassa varoitettiin. Olimme päässeet purjehtimaan koko edeltävän päivän, mutta nyt Penaksen lahdella virsari (täysi isopurje, genoa ja fokka) veti vain muutaman tunnin. Jatkoimme moottorilla.
Jos Golfo de Penaksen ylitys (70 mpk) ja Taitaon nimimaan ohitus (70 mpk) olisivat olleet tuulen, virran ja aallokon suhteen helpompi paikka, olisimme ehkä jääneet odottamaan seuraavaa sääikkunaa, mutta niitä oli harvassa. Ystävämme olivat odottaneet Penaksen laidalla toista viikkoa. Oli parasta mennä kun pääsi, vaikka ilman tuulta. Taitaon niemimaan kohdalla parin solmun merivita jarrutti loppumatkan ajan. Puolentoista vuorokauden jälkeen painuimme taas vuonojen ja saarten palapeliin ja Tyynenmeren aava jäi taakse.
Vaikka olemme olleet Tyynenmeren laidalla jo jonkin aikaa, vasta ulapan näkeminen konkretisoi sijaintimme ja toi mieleen muistoja. Toukokuussa vuonna 2002 Panaman kanavan viimeinen sulku sylkäisi Kristiinan kidastaan ja odotimme jännittyneinä edessä olevia seikkailuja. Tuolloin emme vielä arvanneet, että tulisimme viettämään Tyynellämerellä kolme vuotta ja purjehtimaan sen kolme kertaa ristiin rastiin. Emmekä tiedä nytkään, kuinka kauan aikaa vierähtää ja mitä Tyynenmeren kolkkia tulemme näkemään.
Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta neljättä päivää eikä sääennusteessa näy loppua tuulettomalle kesäsäälle. Olemme kuin toisessa maailmassa. Sade, sumu ja hirmutuulet jäivät Penaksen taakse. Vaikka täällä on tietysti huonojakin kelejä, on säämuutos todellinen: olemme nyt Tyynenmeren korkeapaineen vaikutusalueella.
Vuonot, vuoret ja kukkulat hallitsevat yhä maisemaa, mutta saaria ja rantaroskaa on enemmän, samoin muita aluksia. Monessa poukamassa on lohikasvattamo. Yhtään lumihuippua emme vielä ole nähneet, vaikka lähellä on maailman "trooppisin" mereen laskeva jäätikkö, San Rafael 46:nnellä leveysasteella. Se on osa Patagonian jääpeitettä, Hielo Continentalia. Jäätikkö "poikii" eli lohkeilee pitkän vuonon päässä olevaan Laguna San Rafaeliin, joka on suosittu veneily- ja turistikohde. Sillä kohtaa jäätikkö on 4 km leveä ja 70 metriä korkea, mutta se kutistuu vauhdilla, noin sata metriä vuodessa. Vuonna 1800 se täytti kolme neljäsosaa laguunista, ennusteen mukaan vuonna 2030 se ei enää ulotu veteen saakka.
Meno pohjoiseen jatkuu tutulla tavalla: päivisin edetään konevoimalla mieluisa matka, yleensä noin 30 merimailia, ja yö ollaan ankkurissa. Nyt normaali tapa ilman köysiä ja kahta ankkuria on riittänyt, mutta luultavasti täälläkin on kovalla kelillä paras kiinnittää vene köysillä maihin. Ainakin Chiloen saarella on tarkoitus olla turistina, ehkä aikaisemminkin.
Reipasta vappua!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti