keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Puerto Natales

Vierailusta tuli ajateltua pikaisempi ja hyvin hektinen. Sääennuste näytti viikon lopulle etelätuulta, joka houkutteli kiirehtimään. Päästä moottoroinnin sijaan purjeilla edes muutama tunti tai ehkä jopa päiviä - se pitsti töpinäksi. Pyykit pesulaan, kaasupullo täyttöön. Keskiviikkona siirryimme ankkurista laivasataman laituriin (50 euroa/vrk ja paljon byrokratiaa). Olimme tilanneet löpöauton aamuksi, sitä ei näkynyt. Kävin kaksi kertaa asemalla kyselemässä autoa, lopulta se saapui. Tankkasimme 400 litraa tähän mennessä halvinta dieseliä. Kaasupullo takaisn sattumalta tavatun kaverin autolla. Kauppaan ostamaan parin kuukauden ruokia ja taksilla satamaan.

Ehtisikö vielä hoitaa oleskeluluvan pidennyksen? Kävelimme maahantuloviranomaisen luo, mutta rahalla saatava pidennys olisi saatu vasta perjantaina. Yleinen käytäntö, mitä  myös viranomaiset suosittelivat, on käydä taksilla Argentiinan puolella. Puoli kuusi illalla lähdimme ja seitsemältä olimme takaisin uudet leimat passissa. Sitten laivastoon anomaan purjehduslupaa, jonka kirjoittaminen kesti reilut puoli tuntia. Tietokone veneeltä mukaan ja illalliselle kuppilaan, jossa on wifi. Täällä ollaan ja huomenna lähdemme jatkamaan kohti Puerto Monttia. Yhteys vain satelliitin kautta.

Kuvia Puerto Natalesista:









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti