South Pacific Ocean luki plotterissa ja horisontissa näkyi rannaton meri. Sen toisella laidalla oli Uusi Seelanti. Tuntui hyvältä päästä hetkeksi pois vuonosokkelosta, vaikka vain hankalalle Golfo de Penakselle, "harmien lahdelle", jonka aallokko oli juuri niin keikuttavan terävää kuin opaskirjassa varoitettiin. Olimme päässeet purjehtimaan koko edeltävän päivän, mutta nyt Penaksen lahdella virsari (täysi isopurje, genoa ja fokka) veti vain muutaman tunnin. Jatkoimme moottorilla.
Jos Golfo de Penaksen ylitys (70 mpk) ja Taitaon nimimaan ohitus (70 mpk) olisivat olleet tuulen, virran ja aallokon suhteen helpompi paikka, olisimme ehkä jääneet odottamaan seuraavaa sääikkunaa, mutta niitä oli harvassa. Ystävämme olivat odottaneet Penaksen laidalla toista viikkoa. Oli parasta mennä kun pääsi, vaikka ilman tuulta. Taitaon niemimaan kohdalla parin solmun merivita jarrutti loppumatkan ajan. Puolentoista vuorokauden jälkeen painuimme taas vuonojen ja saarten palapeliin ja Tyynenmeren aava jäi taakse.
Vaikka olemme olleet Tyynenmeren laidalla jo jonkin aikaa, vasta ulapan näkeminen konkretisoi sijaintimme ja toi mieleen muistoja. Toukokuussa vuonna 2002 Panaman kanavan viimeinen sulku sylkäisi Kristiinan kidastaan ja odotimme jännittyneinä edessä olevia seikkailuja. Tuolloin emme vielä arvanneet, että tulisimme viettämään Tyynellämerellä kolme vuotta ja purjehtimaan sen kolme kertaa ristiin rastiin. Emmekä tiedä nytkään, kuinka kauan aikaa vierähtää ja mitä Tyynenmeren kolkkia tulemme näkemään.
Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta neljättä päivää eikä sääennusteessa näy loppua tuulettomalle kesäsäälle. Olemme kuin toisessa maailmassa. Sade, sumu ja hirmutuulet jäivät Penaksen taakse. Vaikka täällä on tietysti huonojakin kelejä, on säämuutos todellinen: olemme nyt Tyynenmeren korkeapaineen vaikutusalueella.
Vuonot, vuoret ja kukkulat hallitsevat yhä maisemaa, mutta saaria ja rantaroskaa on enemmän, samoin muita aluksia. Monessa poukamassa on lohikasvattamo. Yhtään lumihuippua emme vielä ole nähneet, vaikka lähellä on maailman "trooppisin" mereen laskeva jäätikkö, San Rafael 46:nnellä leveysasteella. Se on osa Patagonian jääpeitettä, Hielo Continentalia. Jäätikkö "poikii" eli lohkeilee pitkän vuonon päässä olevaan Laguna San Rafaeliin, joka on suosittu veneily- ja turistikohde. Sillä kohtaa jäätikkö on 4 km leveä ja 70 metriä korkea, mutta se kutistuu vauhdilla, noin sata metriä vuodessa. Vuonna 1800 se täytti kolme neljäsosaa laguunista, ennusteen mukaan vuonna 2030 se ei enää ulotu veteen saakka.
Meno pohjoiseen jatkuu tutulla tavalla: päivisin edetään konevoimalla mieluisa matka, yleensä noin 30 merimailia, ja yö ollaan ankkurissa. Nyt normaali tapa ilman köysiä ja kahta ankkuria on riittänyt, mutta luultavasti täälläkin on kovalla kelillä paras kiinnittää vene köysillä maihin. Ainakin Chiloen saarella on tarkoitus olla turistina, ehkä aikaisemminkin.
Reipasta vappua!!
torstai 28. huhtikuuta 2016
lauantai 23. huhtikuuta 2016
Puerto Edén
Alacaluf-intiaanien lisäksi vastaperustettuun kylään muutti kalastajia ja simpukankerääjiä sekä hylkeiden salapyytäjiä. Vaikka kala ja äyriäiset ovat opaskirjan mukaan edelleen Edénin pääelinkeino, on simpukoiden sukeltaminen loppunut myrkyllisen kasviplanktonkukinnan, "punaisen vuoroveden" (marea roja) vallattua rannikkovedet. Kassilohi, jota kasvatetaan mm. Puerto Natalesin kulmilla, on nykyajan kalantuotantoa, eikä Edénissä näkynyt merkkejä kalastuksesta.
Laivastolla on edelleen tukikohtansa kylän laitamilla, ja kävimme siellä näyttämässä purjehduslupamme ja passimme. Uudessa, siistissä talossa oli hyvinvarustettu toimisto kalusteineen ja tietokoneineen, laiturissa pätevän näköinen rib-vene. Pihalla räksytti musta ja valkoinen villakoira. Väkeä näytti olevan kymmenkunta miestä, jotka palvelevat Edénissä neljä kuukautta kerrallaan.
Laivaston ponttonilaiturista siirryimme kylän edustalle ankkuriin. Oli poutainen, melkein aurinkoinen ja tyyni päivä, mikä sai kylän värikkäät talot loistamaan. Taloketju kiersi mutkittelevaa rantaa ja hankalakulkuinen maasto oli taltutettu puisella kävelytiellä, jota reunusti katuvalot.
Puerto Monttin ja Puerto Natalesin väliä liikennöivä laiva pysähtyy Edénissä kaksi kertaa viikossa, mennen tullen. Oli perjantai, laivapäivä. Alus ei ollut mikään Williamsin Yaghan-lautta, vaan niin iso, ettei se mahtunut ramppilaituriin. Kylän veneet – kaikki keltaiseksi maalattuja – ajoivat redille hakemaan ja viemään tavaraa ja ihmisiä.
Edénissä on vajaa sata asukasta, ja ainakin näin aurinkoisena perjantaipäivänä elämä näytti varsin vilkkaalta. Kävelytien huonoja osia korjattiin, polttopuuta nosteltiin veneistä rannalle ja teinipojat pilkkoivat ne klapeiksi. Laiturilla pikkupojat onkivat, kissa nappasi kalan ja nuori pariskuntaa istui kaulakkain auringossa. Kissoja ja koiria oli joka paikassa, kukko ja muutama kanakin tuli vastaan, kun kävelimme puuraittia kylän toiseen päähän. Ihmiset tervehtivät, kuten pikkupaikoissa on tapana. Yksi mies oikein käsipäivää kertoen olevansa alkuperäisiä asukkaita, alacaluf-intiaani.
Emme tarvinneet ruokaa tai polttoainetta, mutta nettiasioita oli hoidettavana. Kirjastossa oli wifi, mutta niin hidas, ettei edes tätä päivitystä pystynyt lähettämään. Kirjasto sijaitsi isossa koulutalossa, jonka toisessa päässä oli lastentarha. Sekä koulussa että tarhassa on seitsemän lasta.
Edénin kohdalla Mantan lokiin pyörähti 756 merimailia sitten Puerto Williamsin. Olemme puolimatkan paremmalla puolella. Lähdimme Edénissä jo illalla kymmenen merimailin päässä olevaan ankkurilahteen ja aamuhämärissä jatkoimme matkaa läpi Angostura Inglésan. Kello 11 saakka olemme päässeet purjehtimaan! Ja aurinko paistaa! Etelätuuli on vapautunut lumouksesta ja puhaltaa taas oikeasta suunnasta, ennusteen mukaan vielä muutaman päivän. Jos se pitää paikkansa, painumme saman tien Penaksen lahden yli. Se on "pahamaineinen" 140 merimailin avomeriosuus, joka katkaisee suojaisen sisäreitin. Kuukin valaisee sopivasti öitä, joten toivomme että etelätuulten ennuste pitää.
maanantai 18. huhtikuuta 2016
Tuulien taikamaa
Kun suuntasimme perjantaiaamuna pohjoiseen pitkin Seno Unionia, tuuli navakasti vastaan. Sääkartan mukaan tuulen suunta oli 210 astetta, melkein etelästä. Emme antaneet periksi, vaan ryskimme moottorilla vasten sekavaa aallokkoa. Noin tunnin kuluttua tuuli alkoi kääntyä sivulle ja lopulta se pysytteli kutakuinkin lännessä. Se myötätuulesta ja purjevoimasta, täällä trollimaassa tuulet puhaltavat aina vastaan – ainakin melkein.
Raekuurojen maustamat navakat puuskat (15-20 m/s) vuorottelivat auringonpaisteen ja liplatuksen kanssa, mikä on täällä tyypillinen korkeapaineen ja eteläisen ilmavirtauksen piirre. Se tuo myös kylmää, toisin kuin pohjoistuulet. Yhdeksän tunnin saldo oli 51 mpk ja kapea, suojainen ankkurilahti, jonne kiinnitimme Mantan perinteiseen Tuulimaan tapaan: ankkuri keulasta ja kaksi köyttä perästä rantaan.
Sade ja kylmyys eivät menoa haittaa. Tuulilasi katoksineen suojaa sateelta ja vene on sisältä lämmin. Moottorin jäähdytysvedestä tehonsa ottava lämpöpuhallin on osoittautunut superhyväksi. Portaiden alta hönkäävä ilma pitää salongin 20 asteessa, vaikka ovet ovat auki, ja märät hanskat kuivuvat nopeasti puhaltimen päällä. Kylmät varpaat lämpiävät, kun seisoo hetken rappusilla. Kamiina on ollut viime päivät palamassa, mutta edetessä lämminilmapuhallin päivällä ja eberi (diesellämmitin) aamulla riittävät.
Lauantaina heräsimme kaatosateeseen ja ulinaan rikissä. Sääkartan mukaan tuuli lounaasta navakammin kuin edellisenä päivänä, todellisuudessa luoteesta ja kovempaa kuin ennusteessa. Ulkona oli +3 C. Väsytti. Takana oli viikko jatkuvaa menoa ja kiireiset päivät Puerto Natalesissa. Päätimme suoda itsellemme vapaapäivän.
Auringonpaiste ja räntäsade puuskineen vuorottelivat taas. Yhden aurinkoisen puolituntisen aikana kiipesimme viidakonrehevän rantakasvuston läpi avoimeen maastoon, josta näkyi lumisia vuorenhuippuja ja loputon salmien viipaloima kallioerämaa.
Kasvillisuus jaksaa hämmästyttää. Kaikki alkaa kivien ja kallion päälle hitaasti kasvavasta sammaleesta ja turpeesta, jotka muodostavat lopulta alustan tiheälle metsälle. Puita, pensaita, saniaisia ja ruohoa kasvaa myös pystysuorissa turveseinämissä, mikä lisää viidakkomaista tunnelmaa. Turve on kuin louhikon päälle levitetty valtava kokolattiamatto. Kävellessä on katsottava tarkkaan, että maton alla on kiinteä kohta. Kasvisto on monipuolisempi kuin Tulimaassa: mm. setrin tyyppisiä kovalehtisiä pensaspuita, saniaisia ja kellokukkaisia pensaita.
Lepopäivän jälkeen jatkoimme matkaa 5-10 m/s puhaltavassa sivuvastaisessa tavanomaista moottoripurjehdusta. Muutama laiva tuli jälleen vastaan ja mietimme, oliko ulkomerellä niin huono keli, että laivat tulivat kapealle sisäreitille. Meidät ohitti Williamsista tuttu chileläinen purjevene (Nauticat 42) ja vaihdoimme kuulumiset VHF:llä.
Yltyvä vastatuuli lopetti kello 9 alkaneen päivän neljän maissa kohtalaisen suojaiseen lahteen nimeltä Bueno. Tällä kertaa ankkuroimme ilman rantakiinnityksiä. Tandem eli kummatkin CQR:t peräkkäin ja 60 metriä kettinkiä. Seuraava päivä olisi taas "lepopäivä" kovan vastatuulen vuoksi. Sain lähetettyä sijaintikarttaan paikkamme ennen kuin radioyhteys taas heikkeni ja katkesi.
Maanantain aamuposteissa oli Chilen meripelastuksen myrskyvaroitus, ensimmäinen meili laatuaan, vaikka merellä on myrskynnyt kovempaakin. Nyt alue on suuri, Golfo de Penakselta Magalhãesin salmen suulle, 40-50 solmua (21-26 m/s). Täällä parin vuorijonon takana on tietysti maltillisempaa. Myräkän jälkeen ennuste näyttää hyvältä, keskiviikkona etelänpuolesta tuulta, mitä se sitten todellisuudessa taas onkaan. Sadan merimailin päässä oleva Edénin pikkukylä saattaa olla viikonlopun kohde.
Raekuurojen maustamat navakat puuskat (15-20 m/s) vuorottelivat auringonpaisteen ja liplatuksen kanssa, mikä on täällä tyypillinen korkeapaineen ja eteläisen ilmavirtauksen piirre. Se tuo myös kylmää, toisin kuin pohjoistuulet. Yhdeksän tunnin saldo oli 51 mpk ja kapea, suojainen ankkurilahti, jonne kiinnitimme Mantan perinteiseen Tuulimaan tapaan: ankkuri keulasta ja kaksi köyttä perästä rantaan.
Sade ja kylmyys eivät menoa haittaa. Tuulilasi katoksineen suojaa sateelta ja vene on sisältä lämmin. Moottorin jäähdytysvedestä tehonsa ottava lämpöpuhallin on osoittautunut superhyväksi. Portaiden alta hönkäävä ilma pitää salongin 20 asteessa, vaikka ovet ovat auki, ja märät hanskat kuivuvat nopeasti puhaltimen päällä. Kylmät varpaat lämpiävät, kun seisoo hetken rappusilla. Kamiina on ollut viime päivät palamassa, mutta edetessä lämminilmapuhallin päivällä ja eberi (diesellämmitin) aamulla riittävät.
Lauantaina heräsimme kaatosateeseen ja ulinaan rikissä. Sääkartan mukaan tuuli lounaasta navakammin kuin edellisenä päivänä, todellisuudessa luoteesta ja kovempaa kuin ennusteessa. Ulkona oli +3 C. Väsytti. Takana oli viikko jatkuvaa menoa ja kiireiset päivät Puerto Natalesissa. Päätimme suoda itsellemme vapaapäivän.
Auringonpaiste ja räntäsade puuskineen vuorottelivat taas. Yhden aurinkoisen puolituntisen aikana kiipesimme viidakonrehevän rantakasvuston läpi avoimeen maastoon, josta näkyi lumisia vuorenhuippuja ja loputon salmien viipaloima kallioerämaa.
Kasvillisuus jaksaa hämmästyttää. Kaikki alkaa kivien ja kallion päälle hitaasti kasvavasta sammaleesta ja turpeesta, jotka muodostavat lopulta alustan tiheälle metsälle. Puita, pensaita, saniaisia ja ruohoa kasvaa myös pystysuorissa turveseinämissä, mikä lisää viidakkomaista tunnelmaa. Turve on kuin louhikon päälle levitetty valtava kokolattiamatto. Kävellessä on katsottava tarkkaan, että maton alla on kiinteä kohta. Kasvisto on monipuolisempi kuin Tulimaassa: mm. setrin tyyppisiä kovalehtisiä pensaspuita, saniaisia ja kellokukkaisia pensaita.
Lepopäivän jälkeen jatkoimme matkaa 5-10 m/s puhaltavassa sivuvastaisessa tavanomaista moottoripurjehdusta. Muutama laiva tuli jälleen vastaan ja mietimme, oliko ulkomerellä niin huono keli, että laivat tulivat kapealle sisäreitille. Meidät ohitti Williamsista tuttu chileläinen purjevene (Nauticat 42) ja vaihdoimme kuulumiset VHF:llä.
Yltyvä vastatuuli lopetti kello 9 alkaneen päivän neljän maissa kohtalaisen suojaiseen lahteen nimeltä Bueno. Tällä kertaa ankkuroimme ilman rantakiinnityksiä. Tandem eli kummatkin CQR:t peräkkäin ja 60 metriä kettinkiä. Seuraava päivä olisi taas "lepopäivä" kovan vastatuulen vuoksi. Sain lähetettyä sijaintikarttaan paikkamme ennen kuin radioyhteys taas heikkeni ja katkesi.
Maanantain aamuposteissa oli Chilen meripelastuksen myrskyvaroitus, ensimmäinen meili laatuaan, vaikka merellä on myrskynnyt kovempaakin. Nyt alue on suuri, Golfo de Penakselta Magalhãesin salmen suulle, 40-50 solmua (21-26 m/s). Täällä parin vuorijonon takana on tietysti maltillisempaa. Myräkän jälkeen ennuste näyttää hyvältä, keskiviikkona etelänpuolesta tuulta, mitä se sitten todellisuudessa taas onkaan. Sadan merimailin päässä oleva Edénin pikkukylä saattaa olla viikonlopun kohde.
keskiviikko 13. huhtikuuta 2016
Puerto Natales
Vierailusta tuli ajateltua pikaisempi ja hyvin hektinen. Sääennuste näytti viikon lopulle etelätuulta, joka houkutteli kiirehtimään. Päästä moottoroinnin sijaan purjeilla edes muutama tunti tai ehkä jopa päiviä - se pitsti töpinäksi. Pyykit pesulaan, kaasupullo täyttöön. Keskiviikkona siirryimme ankkurista laivasataman laituriin (50 euroa/vrk ja paljon byrokratiaa). Olimme tilanneet löpöauton aamuksi, sitä ei näkynyt. Kävin kaksi kertaa asemalla kyselemässä autoa, lopulta se saapui. Tankkasimme 400 litraa tähän mennessä halvinta dieseliä. Kaasupullo takaisn sattumalta tavatun kaverin autolla. Kauppaan ostamaan parin kuukauden ruokia ja taksilla satamaan.
Ehtisikö vielä hoitaa oleskeluluvan pidennyksen? Kävelimme maahantuloviranomaisen luo, mutta rahalla saatava pidennys olisi saatu vasta perjantaina. Yleinen käytäntö, mitä myös viranomaiset suosittelivat, on käydä taksilla Argentiinan puolella. Puoli kuusi illalla lähdimme ja seitsemältä olimme takaisin uudet leimat passissa. Sitten laivastoon anomaan purjehduslupaa, jonka kirjoittaminen kesti reilut puoli tuntia. Tietokone veneeltä mukaan ja illalliselle kuppilaan, jossa on wifi. Täällä ollaan ja huomenna lähdemme jatkamaan kohti Puerto Monttia. Yhteys vain satelliitin kautta.
Kuvia Puerto Natalesista:
Ehtisikö vielä hoitaa oleskeluluvan pidennyksen? Kävelimme maahantuloviranomaisen luo, mutta rahalla saatava pidennys olisi saatu vasta perjantaina. Yleinen käytäntö, mitä myös viranomaiset suosittelivat, on käydä taksilla Argentiinan puolella. Puoli kuusi illalla lähdimme ja seitsemältä olimme takaisin uudet leimat passissa. Sitten laivastoon anomaan purjehduslupaa, jonka kirjoittaminen kesti reilut puoli tuntia. Tietokone veneeltä mukaan ja illalliselle kuppilaan, jossa on wifi. Täällä ollaan ja huomenna lähdemme jatkamaan kohti Puerto Monttia. Yhteys vain satelliitin kautta.
Kuvia Puerto Natalesista:
tiistai 12. huhtikuuta 2016
Maisemia matkan varrelta
Magalhãesin salmi piti meitä otteessaan kymmenen päivää, ei halunnut päästää pois, vaikka vuosi sitten ei halunnut päästää meitä sisään. Kymmenen päivää ja vaivaiset 140 merimailia. Sen jälkeen tulimme saman verran, 150 merimailia kolmessa päivässä Puerto Natalesiin. Pääsimme purjehtimaankin useita tunteja, kun kanava kääntyi etelään. Kirken kapeikossa laskimme koskea 11,4 solmua ja saavuimme auringonpaisteeseen.
lauantai 2. huhtikuuta 2016
Magalhãesin virroissa
Paso Shag, kaapelinmitan (180 m) levyinen kapeikko pullautti meidät viime tiistaina Magalhãesinsalmeen. Todellakin pullautti, sillä vuorovesi virtaa kapeikossa kovimmillaan kahdeksaa solmua. Olimme ajoittaneet läpimenon ohjeiden mukaan tasaveteen, mutta silti vesi kuohui ja kiehui ja vei Mantaa kymmentä solmua. Taakse jäi Canal Bárbara, joka on yksi kolmesta reitistä Magalhãesinsalmen ja Tulimaan välillä. Vuosi sitten menimme etelään pitkin Acwalisnan kanavaa. Kummatkin ovat periaatteessa ulkomaisilta huviveneiltä kiellettyjä reittejä, käytännössä niitä kuljetaan, sillä ne lyhentävät huomattavasti matkaa ja ovat suojaisempia kuin sallittu, iso Magdalenan kanava.
Mutta takaisin vielä Paso Shagiin. Kapeikon takaa avautuvalla vesialueella kävi kuhina: lintuja merileijonia ja ryhävalaita! Ryhävalaita oli useita, niiden puhallukset muodostivat soikeita vesipatsaita ilmaan ja selkäevät pysyttelivät pinnan tuntumassa. Ilmeisesti ne söivät virtaavassa vedessä. Ilma oli poikkeuksellisesti poutainen ja lämmin, peräti 15 astetta. Epätavallinen saapuminen Magalhãesinsalmeen, jossa sää on yleensä kurja.
Magalhãesinsalmi on 20 tuhatta vuotta sitten vallinneen jääkauden aikaansaannos, ensin kuiva laakso, kunnes moreenikannakset antoivat periksi merelle. Nyt se yhdistää Atlantin ja Tyynenmeren. Purjelaivoille reitti oli aikoinaan jopa vaikeampi kuin Kap Hornin kiertäminen. Nykyään laivat kulkevat täällä ja liikenne on ollut kohtalaisen vilkasta. Sen kuulee VHF:ssä, sillä laivojen on ilmoitettava saapumisensa Paso Tortuoson kapeikkoon.
Meillä on edessä vajaa sata merimailia V-muotoisen Magalhãesinsalmen länsiosaa: Paso Inglés, Paso Tortuoso, Paso Largo ja viimein Paso del Mar, joka avautuu Tyynelle valtamerelle. Siellä seisoo Evangelistan majakka uhmaten hirmuisia tuulilukemia ja aallonkorkeuksia. Sinne emme mene, vaan käännymme aikaisemmin koilliseen, kohti suojaisia kanavia ja Puerto Natalesia.
Purjehdusopas, "sininen kirja" aloittaa Magalhãesinsalmen länsiosan kuvauksen kertomalla, että sää on jatkuvasti huolestuttavan huono. "Vallitseva tuuli puhaltaa luoteesta keskimäärin 25-30 solmua, syvemmän matalapaineen aikana 40-50 solmua. Olosuhteita vaikeuttavat jyrkkä rannikko ja syvät laaksot, jotka kiihdyttävät tuulta aikaansaaden williwaweja, hirmupuuskia. Ne iskevät odottamattomista suunnista ja nostattavat vettä ilmaan sumuna ja vaahtona kuin savupatsaita. Puuskissa tuulennopeus voi nousta hetkellisesti 70 solmuun. Sade on jatkuvaa, myös lyhyiden korkeapaineiden aikana, jolloin sade tulee säännöllisinä kuuroina."
Valitettavasti kirja on oikeassa. Mutta onneksi kovatuulisten päivien väliin mahtuu aina muutama helppo päivä.
Vastatuulen lisäksi meillä on laskuvedellä vastavirta, sanoo opas, vaikka tähän mennessä se on ollut päinvastoin: veden laskiessa olemme saaneet myötäisen virran. Huomenna edessä on 12 merimailia pitkä Paso Tortuoso (esp. tortuosa on kiemura, vaikka sana tuo mieleen kidutuksen), jossa virta on kova ja pyörteinen.
Reitin varrella on noin 10-20 merimailin välein ankkurilahtia, joten suojaan pääsee mikäli eteneminen ei edisty. Olemme oppineet suosimaan kalastajien paikkoja, ne ovat yleensä suojaisimpia. Veneen kiinnittäminen ainoastaan vallitsevan tuulensuunnan mukaan ei riitä, sillä kukkulat ja kallioseinämät kanavoivat ja heijastavat puuskat iskemään yllättävistä suunnista, joskus jopa kaikista ilmansuunnista kuten Caleta Yaghanissa, jossa olimme yön Silvasta lähdettyämme. Vastakkaisista suunnista iskevät williwawit olivat niin nopeita, etteivät köydet ehtineet edes kiristyä, kun oli jo uusi puuska Mantan kimpussa. Katsoin ikkunasta paineaallon etenemistä veden pinnassa ja muutaman kerran tuuli löi korvat lukkoon. Silloin Manta oli hyvin kiinni, mutta oppi on kyllä tullut kantapään kautta, esimerkiksi heräämällä keskeillä yötä siihen, että tuulee kovaa yllättävästä suunnasta jonne ei ole kiinnitysköyttä.
Joshua Slocum purjehti Atlantilta Tyynellemerelle pitkin Magalhãesinsalmea. Kulku oli vaikeaa koneettomalla veneellä, ilman muita sääennusteita kuin taivaalla kiitävät pilvet ja ilmapuntari. Vuonna 1896 intiaanit asuttivat vielä näitä rantoja eivätkä pitäneet tunkeilijoista. Slocum joutui usein nuolisateeseen, mihin hän vastasi pyssyllään. Paso Tortuoson kohdalla voimakas virta oli pyyhkäistä Sprayn maihin. Puerto Angostossa, noin 40 merimailin päässä Tortuososta, Slocum odotti sopivaa säätä kuukauden! Hän lähti kuusi kertaa, mutta joutui aina palaamaan suojaan. Vasta seitsemännellä kerralla onnisti, mutta päästyään vihdoin avomerelle Evangelistan kohdalla, myrsky pyyhkäisi Sprayn pitkälle etelään. Kuin ihmeen kaupalla Slocum väisti Canal Cockburnin suulla olevat karikot ja pääsi takaisin kanavaverkostoon. Kaiken kamppailun ja odotuksen jälkeen hänellä oli edessään jo purjehtimansa parisataa merimailia ensin Cockburnia, Magdalenaa ja Magalhãesinsalmea. Joten mikäpä meillä on mennessä.
Mutta takaisin vielä Paso Shagiin. Kapeikon takaa avautuvalla vesialueella kävi kuhina: lintuja merileijonia ja ryhävalaita! Ryhävalaita oli useita, niiden puhallukset muodostivat soikeita vesipatsaita ilmaan ja selkäevät pysyttelivät pinnan tuntumassa. Ilmeisesti ne söivät virtaavassa vedessä. Ilma oli poikkeuksellisesti poutainen ja lämmin, peräti 15 astetta. Epätavallinen saapuminen Magalhãesinsalmeen, jossa sää on yleensä kurja.
Magalhãesinsalmi on 20 tuhatta vuotta sitten vallinneen jääkauden aikaansaannos, ensin kuiva laakso, kunnes moreenikannakset antoivat periksi merelle. Nyt se yhdistää Atlantin ja Tyynenmeren. Purjelaivoille reitti oli aikoinaan jopa vaikeampi kuin Kap Hornin kiertäminen. Nykyään laivat kulkevat täällä ja liikenne on ollut kohtalaisen vilkasta. Sen kuulee VHF:ssä, sillä laivojen on ilmoitettava saapumisensa Paso Tortuoson kapeikkoon.
Meillä on edessä vajaa sata merimailia V-muotoisen Magalhãesinsalmen länsiosaa: Paso Inglés, Paso Tortuoso, Paso Largo ja viimein Paso del Mar, joka avautuu Tyynelle valtamerelle. Siellä seisoo Evangelistan majakka uhmaten hirmuisia tuulilukemia ja aallonkorkeuksia. Sinne emme mene, vaan käännymme aikaisemmin koilliseen, kohti suojaisia kanavia ja Puerto Natalesia.
Purjehdusopas, "sininen kirja" aloittaa Magalhãesinsalmen länsiosan kuvauksen kertomalla, että sää on jatkuvasti huolestuttavan huono. "Vallitseva tuuli puhaltaa luoteesta keskimäärin 25-30 solmua, syvemmän matalapaineen aikana 40-50 solmua. Olosuhteita vaikeuttavat jyrkkä rannikko ja syvät laaksot, jotka kiihdyttävät tuulta aikaansaaden williwaweja, hirmupuuskia. Ne iskevät odottamattomista suunnista ja nostattavat vettä ilmaan sumuna ja vaahtona kuin savupatsaita. Puuskissa tuulennopeus voi nousta hetkellisesti 70 solmuun. Sade on jatkuvaa, myös lyhyiden korkeapaineiden aikana, jolloin sade tulee säännöllisinä kuuroina."
Valitettavasti kirja on oikeassa. Mutta onneksi kovatuulisten päivien väliin mahtuu aina muutama helppo päivä.
Vastatuulen lisäksi meillä on laskuvedellä vastavirta, sanoo opas, vaikka tähän mennessä se on ollut päinvastoin: veden laskiessa olemme saaneet myötäisen virran. Huomenna edessä on 12 merimailia pitkä Paso Tortuoso (esp. tortuosa on kiemura, vaikka sana tuo mieleen kidutuksen), jossa virta on kova ja pyörteinen.
Reitin varrella on noin 10-20 merimailin välein ankkurilahtia, joten suojaan pääsee mikäli eteneminen ei edisty. Olemme oppineet suosimaan kalastajien paikkoja, ne ovat yleensä suojaisimpia. Veneen kiinnittäminen ainoastaan vallitsevan tuulensuunnan mukaan ei riitä, sillä kukkulat ja kallioseinämät kanavoivat ja heijastavat puuskat iskemään yllättävistä suunnista, joskus jopa kaikista ilmansuunnista kuten Caleta Yaghanissa, jossa olimme yön Silvasta lähdettyämme. Vastakkaisista suunnista iskevät williwawit olivat niin nopeita, etteivät köydet ehtineet edes kiristyä, kun oli jo uusi puuska Mantan kimpussa. Katsoin ikkunasta paineaallon etenemistä veden pinnassa ja muutaman kerran tuuli löi korvat lukkoon. Silloin Manta oli hyvin kiinni, mutta oppi on kyllä tullut kantapään kautta, esimerkiksi heräämällä keskeillä yötä siihen, että tuulee kovaa yllättävästä suunnasta jonne ei ole kiinnitysköyttä.
Joshua Slocum purjehti Atlantilta Tyynellemerelle pitkin Magalhãesinsalmea. Kulku oli vaikeaa koneettomalla veneellä, ilman muita sääennusteita kuin taivaalla kiitävät pilvet ja ilmapuntari. Vuonna 1896 intiaanit asuttivat vielä näitä rantoja eivätkä pitäneet tunkeilijoista. Slocum joutui usein nuolisateeseen, mihin hän vastasi pyssyllään. Paso Tortuoson kohdalla voimakas virta oli pyyhkäistä Sprayn maihin. Puerto Angostossa, noin 40 merimailin päässä Tortuososta, Slocum odotti sopivaa säätä kuukauden! Hän lähti kuusi kertaa, mutta joutui aina palaamaan suojaan. Vasta seitsemännellä kerralla onnisti, mutta päästyään vihdoin avomerelle Evangelistan kohdalla, myrsky pyyhkäisi Sprayn pitkälle etelään. Kuin ihmeen kaupalla Slocum väisti Canal Cockburnin suulla olevat karikot ja pääsi takaisin kanavaverkostoon. Kaiken kamppailun ja odotuksen jälkeen hänellä oli edessään jo purjehtimansa parisataa merimailia ensin Cockburnia, Magdalenaa ja Magalhãesinsalmea. Joten mikäpä meillä on mennessä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)