Pääsemättömissä

Hyvää pääsiäistä! Olisimmepa päässeet näinä päivinä eteenpäin, mutta olemme pääsemättömissä, Caleta Silvassa viidettä päivää. Tuulet ovat puhaltaneet pohjoisesta ja luoteesta sen verran navakasti, ettei kannata lähteä pärskimään noin kolmen solmun vauhtia muutaman kymmenen merimailin takia, jonka ehkä olisimme voineet jossain välissä edetä. Ennuste on muuttunut päivittäin ja heikkotuuliset päivät siirtyneet jatkuvasti tulevaan. Tarvitsemme pari hyvää päivää päästäksemme avomerelle aukeavan Canal Cockburnin yli. Tähän mennessä sääkartoissa on ollut kevyempää keliä sen pohjoispuolella, saa nähdä mitä sitten, kun olemme siellä. Päivittäin on satanut, mutta poutahetkinä olemme kiivenneet upottavaa turverinnettä ylös kukkulalle tähyilemään vaahtopäitä tai kävelleet laskuvedellä rannanreunaa.

Silva on yksi alueen suojaisimmista ankkuripaikoista, aivan erilainen kuin edellinen Coloane. U-muotoista lahtea ympäröivät matalat kukkulat ja niiden takana nousevat seuraavat nyppylät, mikä taittaa tuulelta pahimman voiman. Puita ja pensaita kasvaa vain ohuena nauhana alarinteessä. Kukkuloiden lomassa on lampia, puroja ja pieniä vesiputouksia. Täällä ei ole majavia, joten olemme kantaneet vettä tankkiin. Yhtään kalavenettä ei ole käynyt lahdessa, joten kuningasravut taisivat jäädä haaveeksi.

Pääsiäisen huomasi vain kalenterista. Vaikka meillä sattuukin olemaan lampaanviulu jääkaapissa, se odottaa toista hetkeä. Olemme syöneet lihapataa. Ruokalistaa määrittävät ne ainekset - varsinkin vihannekset, jotka ovat seuraavaksi vaarassa pilaantua. Puerto Williamsin tarjonta oli lähtiessä tavallistakin niukempi, ja saimme mukaan vain munakoisoja, kaalia, paprikoita, tomaatteja ja pari kesäkurpitsaa. Ja tietysti perunaa, sipulia ja porkkanaa. Kaipaan nyt jo salaattia, mutta tätä vauhtia taitaa mennä tovi ennen kuin siihen saa iskeä hampaansa.

Radioyhteys on edelleen käsittämättömän huono, vaikka ennusteet loistavat vihreää. Pystyn nyt (kiitos taas Jussin ohjeiden) päivittämään sijaintikartan SSB:n lisäksi satelliittipuhelimen telnet-yhteydellä, mutta se on hidas, joten kartan päivitystiheys jää aiottua harvemmaksi - tosin ei sijaintimme toistaiseksi ole juuri muuttunutkaan :-).

Muistutukseksi taas, että vaikka päivitämme blogia, emme pysty itse lukemaan sitä tai kommentteja. Meihin saa yhteyden vain satelliittipuhelimella, kts. yhteystiedot.

Sadepäiväntasaus

Puerto Williamsin jälkeen on satanut lähes taukoamatta. Onko syy länsirannikon läheisyydessä vai saapuvassa syksyssä, en tiedä. Mutta on varmaa, että lisää sadetta on odotettavissa, sillä Chilen länsirannikolla vuotuista määrää mitataan metreissä. Andien vuorijono toimii sadeseinänä: vesi tulee alas länsipuolella.

Beaglen kanavan jälkeen valitsimme Gordon-saaren eteläpuolella kulkevan reitin, koska vuosi sitten menimme pohjoispuolta. Eräässä lahdessa pienen merinisäkkään ruho - enää vain luuranko - tarjosi kondorikotkille runsaan ruokapöydän. Maisemat ovat jylhät, ja Coloane-lahti, jossa nyt olemme, on yksi upeimmista ankkuripaikoista missä olemme olleet. Kapean suun takaa avautuu pyöreä, iso lahti, jota reunustavat korkeat, jyrkät kalliot ja sinisävyiset jäätiköt. Vesiputoukset ryöppyävät valkoisina kuohuina alas rinteitä, jäätkköjää paukkuu ja jyrisee kuin ukkonen. Alhaalla lahdessa on toinen maailma, vehreä ja suojainen. Huippujen alarinteet kasvavat vihreitä puita ja pensaita, kunnes ne harvenevat keltaruskeansävyisiksi mättäiksi. Lahden lounaisreunalla on pienen saaren suojaama poukama, jossa Manta on tukevasti köysillä kiinni. Eilen illalla veneen vieressä sukelteli pienehkö musta lintu, uusi tuttavuus. Lintukirja kertoi lajin: nokikana.

Tarkoitus oli patikoida täällä, mutta ulkoilu on jäänyt pariin kertaan. Sade ja märkä maasto eivät houkuttele. Puhdetyöt, kirjoittaminen, lukeminen, tulevien akkuripaikkojen tutkiminen, leipominen ja saunominen ovat täyttäneet kaksi sadepäivää. Saunavesi saatiin sateesta. Pesuvedestä ei muutenkaan tule pula purojen ja kuohujen maassa.

Kanavan tuulista ei täällä suojassa paljoa tiedä, mutta säätietojen mukaan on tuullut 6-7 boforia eli 11-17 m/s suoraan vastaan. Ajoittain yllättävästä suunnasta viuhuvat puuskat yltävät poukamaan, mutta meillä on viisi köyttä ja ankkuri. Huomenna pitäisi puhaltaa lounaasta ja jatkamme matkaa. Seuraava kohde on Londonderry (!) saarella oleva Caleta Silva, jossa vuosi sitten saimme säkillisen kuningasravun jalkoja.

Rumbo norte!

Kohti pohjoista! Kaksi päivää vajaa vuosi sitten saavuimme Puerto Williamsiin. Nyt on aika lähteä eteenpäin. Kulunut vuosi on ollut vaihteleva ja hieno. Kap Horn ja Etelämanner tulevat aina kuulumaan elämän huippuhetkiin.

Varasto on tyhjennetty, vene pakattu, kaasupullo täytetty, vesi tankattu ja muonat ostettu. Meillä on tuhat litraa dieseliä, 500 metriä köyttä ja uusia seikkailuja odottava mieli. 

Purjehduslupa on haettu, sen mukaan saavumme Puerto Monttiin 30. kesäkuuta kello 12. Se tuskin pitää paikkansa, mutta saattaa mennä kesäkuun puolelle ennen kuin olemme taittaneet 1500 merimailia kanavalabyrinttia. Noin 3-4 viikon matkan päässä on ainoa kaupunki Monttin lisäksi, Puerto Natales.

Päivitämme blogia ja sijaintikarttaa.


Siirrymme yöksi poijuun saunomaan ja olemme tästä illasta lähtien satelliittipuhelimen varassa:
www.messaging.iridium.com, puhelinnumero +8816 414 00123.

Tammikuussa "meidän" susikoira ilmestyi kylään. Nykyään se kulkee panta
kaulassa, on siis saanut kodin. (Kuva: Jorma Julku)

Lippuviestit

Nykyajan merenkulkijoiden viestiliput maailman eteläisimmän pursiseuran Micalvin seinällä Puerto Williamsissa, Kap Hornin kunnassa Chilessä:

Manta 2015-16 (Sindbad).

Caramia 2016 (KVP).

Fågel Blå 2011-12 (HSK).

Tinja 1990-luvun lopulla (HSS).

Pursiseura Sindbadin lippu Kap Hornilla.

Sindbadin lippu Etelämantereella 65 astetta eteläistä leveyttä.

Shackleton Pto Williamsissa

Ernest Shackletonin purjehdus Antarktikselle vuosina 1914-16 sekä miehistön rohkea pelastuminen on tunnettu tarina. Lyhyesti: kun jäihin juuttunut Endurance lopulta puristui pirstaleiksi, miehistö siirtyi kahteen 6,8-metriseen pelastusveneeseen ja purjehti Elefanttisaarelle. Oli huhtikuu 1916, etelän syksy. Autiolta Elefantisaarelta heitä ei kukaan löytäisi. Niinpä Shacketon valitsi kuusi miestä ja lähti purjehtimaan 800 merimailin päässä olevalle Etelä-Georgian saarelle, jossa toimi norjalainen valaanpyyntiasema.

Purjehdus on merimiestaidon ja navigoinnin mestariteko. Miehet rantautuivat kahden viikon purjehduksen jälkeen Etelä-Georgian lounaisrannikolle, josta he patikoivat vuoriston yli koillispuolella sijaitsevaan Grytvikeniin. Sieltä heidät kuljetettiin Chileen, jossa käynnistyi välittömästi Elefanttisaarelle jääneiden pelastusoperaatio.

Kolme eri alusta yritti hakea Elefanttisaarelle jääneet toukokuun ja heinäkuun välisenä aikana, mutta jokainen epäonnistui pahan jäätilanteen vuoksi. Elokuussa alkoi neljäs ja viimeinen pelastusyritys höyryhinaaja Yelcholla, joka oli huonosti varustettu tehtävään. Laivalta puuttui radio, lämmitylaite, sähkövalot eikä sen runko ollut jäävahvistettu. Vuonna 1906 rakennettu Yelcho oli kuljettanut jokirahtia Skotlannissa, mistä se myytiin Chileen lihayritykselle ja lopulta laivaston huoltoalukseksi.

Yelcho lähti matkaan 25. elokuuta 2016 kapteeni Luis Alberto Pardo Villalónin komennuksessa. Aluksella oli 22 miestä mukaan lukien Shackleton, valokuvaaja Frans Worsley ja Endurancen toinen perämies Tom Crean. Pictonin saarelta lastattiin 300 säkkiä hiiltä ja sitten kokka suunnattiin etelään. Ensimmäiset jäävuoret tulivat näkyviin vain 60 merimailia Kap Hornin jälkeen. Elokuun 30:ntenä he saapuivat Elefanttisaarelle, hakivat Schakletonin miehet mukaansa ja palasivat Punta Arenasiin.

Höyrylaiva Yelchon kokka on yksi Puerto Williamsin nähtävyyksistä – tai oli. Viime viikolla se jostain syystä revittiin irti, mikä on aiheuttanut kylässä suurta närkästystä. Nyt pankin kulmalla seisoo repaleinen betonijärkäle ja tähyää sokein silmin Beaglen kanavalle.

Ehdin ottaa kuvan ennen kuin Yelchon
kokka katosi. (Kuva 8.3.2016)

Vieressämme on puolalainen 44-jalkainen teräsvene Polonus, jonka olimme tavanneet jo Kap Verdellä 2014. Polonus oli Shackletonin muistopurjehduksella aikomuksena kulkea Etelämantereelta Elefanttisaaren kautta Etelä-Georgiaan. Matka kuitenkin päättyi Eteläisille Shetlandsaarille, kun Polonus jouluna 2014 ajautui konevian vuoksi kovassa tuulessa rantaan ja vaurioitui. Kylkeen tuli reikiä ja vesi pilasi akut ja elektroniikan. Paikka oli puolalaisen tutkimusaseman lähellä King Georg saarella, josta miehistö oli helppo pelastaa.

Kippari Sebastian Sobaczynski ei halunnut hylätä Polonusta, vaan osti sen yhdellä punnalla ja palasi seuraavana keväänä ystävineen Antarktikselle pelastamaan veneen. He hitsasivat, kunnostivat ja rakensivat puisen vetokelkan, jonka avulla vene saatiin takaisin mereen. Sitten Sebastian kavereineen purjehti Polonuksen ilman moottoria Puerto Williamsiin, mikä ei ole ihan helppoa. Hieno suoritus ja osoitus siitä, ettei periksi kannata antaa! Nyt Sebastian odottaa uutta potkuria jatkaakseen matkaa pohjoisen lämpöön.

FB video Polonuksen vesillelaskusta/Armada de Chile

Polonus hinattiin Micalvissa sisimpään riviin.

Tuulinen Ushuaia

Tämän aamun näkymä Ushuaiassa:

Paikallisen veneen poijuköysi oli antanut yön aikana periksi. Heräsimme neljälta aamuyöllä epätavalliseen ja ennustamattomaan idästä puhaltavaan tuuleen. Heikkokin itätuuli  nostattaa Ushuaian lahdelle pahan aallokon, mutta tämä tuuli puuskaili 20 m/s, ja mietimme jo laiturista irtautumista. Tuuli kääntyi kuitenkin pian ennustettuun pohjoiseen ja jatkoimme unia. Tuuli ujelsi rikissä ja heilutti venettä, mutta se on täällä tavallista. Aamulla huomasimme epäonnisen rantaan ajautuneen veneen. Läheltä katsoen teräsveneessä ei näyttänyt olevan pahoja vaurioita.

Se toinen, uutisissa ollut suomalaisvene on päässyt suojaiseen ankkurilahteen ja matka kohti Puerto Natalesia jatkuu lähipäivinä.

Viikko Ushuaiassa on kulunut nopeasti. Olemme hyödyntäneet nopeaa nettiyhtettä mm. tekemällä veroilmoitukset, täydentäneet muonavarastoja ja pesettäneet ison kasan pyykkiä. Inflaatio on nostanut kaikkia hintoja, esim. murukahvi on kallistunut kolmanneksella. Mutta myös euron ja dollarin arvo on hieman vahvistunut ja täällä on edelleen edullista Suomeen ja Chileen verrattuna. Viiden kilon juusto maksoi 40 euroa, kolmen kilon paisti 32 euroa. Kaksi kärryllistä ruokaa ja juomaa supermarketista 235 euroa. Nykyään ostokset voi maksaa kortilla, sillä pimeän valuutan kurssi on alhaisempi kuin virallinen kurssi. Tarvitsimme kuitenkin käteistä, mutta sitä ei automaatista saanut. Kone ei toiminut ja pankkitiskille on  aina valtavat jonot. Niinpä vaihdoimme pikkusumman tutussa pehmolelukaupassa. Ero korttimaksukurssiin oli vain 0,50 euroa.

Kun olin lapsi vaarilla oli 404 pösö, myöhemmin isälläkin.
Tämän maan värein maalatun auton koirat (perros) nukkuivat takapenkillä.

Lauantaina, mikäli sää suo, lähdemme takaisin Puerto Williamsiin tekemään viimeiset hommat ennen kuin kokka suunnataan pohjoiseen Puerto Monttiin. Matka sinne kestää toukokuuhun saakka.

Mantalla kaikki hyvin

Meripelastusuutinen ei koske meitä.

Ja huomautus: IS:n uutisessa sekä Länsi-Suomen meripelastuksen tiedotteessa oli paikka väärin:
ei Ushuaian rannikolla, vaan Magalhaesinsalmen länsipäässä, viikon purjehdusmatkan päässä täältä.

Viimeisiä päiviä Williamsissa

Viikko on vierähtänyt nopeasti erilaisissa askareissa, joista tärkeimmät olivat autopilotin magneettiventtiilin vaihto (pilotti toimii taas!) ja veroilmoituksen teko (ei onnistu tämän paikan hitaalla nettiyhteydellä).  Kiitos vielä kerran Ramille ja Elenalle autopilotin osan toimittamisesta perille.

Ennen kuin lähdemme pitkin Chilen kanavia kohti pohjoista, käymme Ushuaiassa Argentiinan puolella. Sieltä palaamme vielä Puerto Williamsiin hakemaan purjehdusluvan Puerto Monttiin. Ja mikä tärkeintä: saamme taas olla Chilessa 90 päivää ja Manta vuoden. Maanantaina näyttäisi olevan sopiva keli moottoroida 35 merimailia länteen, vastatuuleen.