Sittenkin Etelämantereelle

Liitymme Hanskin kanssa Pelagic Australiksen miehistöön kauden viimeiselle purjehdukselle Antarktikselle. Jorma lähtee Suomeen. Mahdollisuus purjehtia Skip Novakin 74-jalkaisella, jääolosuhteisiin suunnitellulla veneellä tuntui vaihtoehdoista parhaalta. Kuin tilauksesta ajankohta (8.–28.2.) sopi hyvin, jäljellä oli kolme vapaata paikkaa (Jormallakin oli siis mahdollisuus) ja olemme samassa satamassa. Meidän on maanantaina helppo siirtyä sinne ja jättää Manta levollisin mielin Micalvin suojaan.

Pohdinnassa on ollut kaikkea alkaen laivamatkasta lisägastiin ja uuteen lähtöön sitten, kun autopilotin varaosa helmikuun puolivälissä saapuu Ushuaiaan. On aika epätodennäköistä saada pilotti kuntoon, palata Williamsiin hoitamaan muodollisuudet ja saada kelvollinen sääikkuna ennen kuin helmikuu on liian pitkällä. Liian monta epävarmaa tekijää ja näin uusi lähtö Mantalla putosi vaihtoehtojen häntäpäähän. Ajatus jättää koko Etelämanner ja lähteä pohjoiseen kohti Puerto Monttia ei sekään houkutellut, joten aloimme selvittää mahdollisuuksia lähteä toisella aluksella – mieluummin purjeveneellä kuin laivalla. Tietysti purjehdus omalla veneellä olisi ollut hienoa ja erilaista. Sehän olisi myös purjehduksellinen suoritus, ei pelkkä Etelämantereen kokeminen. Mutta haaveen ydin on kokea Antarktis, ei tehdä suoritusta. Ja kukapa tietää, ehkä purjehdimme sinne vielä joskus omallakin veneellä.

Kuva: Pelagic Expeditions.

Olemme pahoillamme Jorman puolesta, joka matkusti pitkän matkan eikä päässyt sinne minne piti. Olemme kaikki kolme yksimielisiä siitä, että matkaan ei voinut lähteä ilman autopilottia. Meillä on kaikeasta huolimatta ollut hauskaa ja mukavaa. Ja olemme sentään päässeet Kap Hornille ja kokeneet Tulimaan tuulia, patikoineet niin suolla kuin pyökkimetsässä sekä viettäneet aikaa ja juhlineetkin muutaman kerran muiden purjehtijoiden kanssa.

Navarinon rinteillä.

Cerro Bandera, taustalla Beaglen kanava.

Meillä on ollut huonoa tuuria epätavallisen sään suhteen. Ehkä El Niño on vaikuttanut siihen, että tammikuussa sääjärjestelmät olivat suuria ja matalapaineet kulkivat epätavallisia reittejä aiheuttaen kolmen viikon lähes taukoamattoman kovan tuulen Draken salmeen. Normaalisti matalapaineet kulkevat salmessa 3-5 päivän välein ja tuulen suunta ja nopeus vaihtelee niiden mukana.

Ennuste ensi tiistaille. Tuulta 25 m/s, puuskissa 30 m/s.
Taitaa lähtö siirtyä...

Jäätilanne Etelämantereella on ollut vaikea. Jäätä on paljon ja vielä nyt, keskikesällä, syntyy uutta merijäätä. Olisimme tuskin päässeet Port Lockroyta pidemmälle.

Purjehdus Pelagic Australiksella on ollut oma haaveensa, jonka en koskaan uskonut toteutuvan. Tutustuin alukseen ensimmäisen kerran vuonna 2010, kun tein Vene-lehteen (1-2/2011) juttua kauhajokelaisesta Juha Koivistosta. Juha oli vuotta aiemmin purjehtinut Pelagic Australiksella Tulimaasta Etelä-Afrikkaan etelän talven aikana. Juhan huima kertomus herätti mielenkiintoni tätä tarkoituksenmukaista alusta kohtaan.

Otamme oman satelliittipuhelimen mukaan ja sen kautta päivitän blogia ja muutkin satelliitti-yhteytemme toimivat kuten aiemmin.

Kaiken tohinan keskellä on unohtunut kertoa, että Puerto Williamsissa on toinenkin suomalaisvene, 42-jalkainen swan CaraMia. Olemme olleet Markun kanssa meiliyhteydessä pitkin CaraMian matkaa  etelään. Oli hauska vihdoin tavata. Kiitos Markulle jo etukäteen: CaraMian seuraava gasti tuo autopilottimme uuden magneettiventtiilin Suomesta. Sen on hankkinut ystvämme Raimo, kiitokset hänelle! Varaosan hankkiminen Suomesta oli nopeinta. Paikallinen edustaja ei ole vieläkään vastannut sähköpostiin.

CaraMia lähdössä Kap Hornille.

Gasti Terja ja kippari Markku.