sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Deception

Ensimmäinen jäävuori tuli vastaan perjantaiaamuna, kaksi vuorokautta lähdöstä, kun olimme juuri ylittäneet 60:nnen leveysasteen. Kun heräsin lauantaina kello 03 vahtiin, tutkaruudulla oli 11 kohdetta – kaikki jäävuoria. Pinnan tuntumassa kelluvat auton kokoiset jääkimpaleet eivät näy tutkassa, ja siksi olimme jääneet ajelehtimaan ja odottamaan sarastusta.

Draken salmen ylitys oli ollut maltillinen, enimmillään noin 17 m/s, joko sivutuulta tai laitamyötäistä. Viimeisen vuorokauden aikana tuuli oli laantunut ja jättänyt jälkeensä valtavan aallokon, joka keikutti venettä epäsäännöllisen epämiellyttävästi. Vähitellen sekin hellitti.

Jäävuoret olivat valtavia, isompia kuin olemme nähneet Grönlannissa. Kello 4.30 pilvinen päivä oli valjennut niin paljon, että jatkoimme jäälohkareita väistellen kohti Deception-saaren kulkuaukkoa.





Hanski laskemassa isopurjetta.

Muutkin ehtivät avuksi. Purje on iso, painava ja paksua, kankeaa kangasta.
Deception on makkaralenkin muotoinen aktiivinen tulivuorisaari. Viimeinen purkaus tapahtui vuonna 1969, mutta tuhkaa on vieläkin rinteillä. Saari kuuluu Eteläisten Shetlandsaarten ryhmään, joka sijaitsee noin sata merimailia itään Etelämantereen niemimaasta.
Kapea sisäänajo johtaa pyöreään, suurimmillaan kuuden merimailin levyiseen lahteen. Sen reunoilla on lukuisia ankkuripaikkoja. Suojaisin Telefon Bay sijaitsee itälaidalla. Emme suunnanneet sinne, vaan jäimme suuaukon viereiseen Whaler's Bayhin (Valaanpyytäjien lahti). Norjalaiset perustivat tänne valaanpyyntiaseman vuonna 1906. Toimintaa jatkettiin 1930-luvulle saakka, jonka jälkeen paikalla toimi brittiläinen tutkimusasema. Kaikki päättyi vuoden 1969 tulivuorenpurkaukseen.
Whaler's Bay on iso lahti kaakkoiskulmassa. Kuva: Wikipedia.


Kun ankkuri oli saatu pitämään tuulisessa lahdessa ja kone sammutettu, olimme perillä. Aikaa oli kulunut tasan kolme vuorokautta. Tunnelma oli hieman lattea ja pöllämystynyt, ehkä väsymystä. Aamiaisen jälkeen aloimme valmistautua rantautumiseen. Kumivene pumpattiin, perämoottori nostettiin paikoilleen ja vene vinssattiin veteen. Vaatteet ja reput imuroitiin sekä jalkineet desinfiointiin, jottei kasvisiemeniä tai muuta eloperäistä kulkeutuisi maihin.

Rantautuminen Whalers's Bayssa.

Deception ei tarjoa huikeita Antarktiksen maisemia. Sen pyöreät kukkulat ovat likaisen lumen ja tuhkan läikittämiä, ranta mustaa laavahiekkaa. Rannalla meitä oli vastassa pieni turkishylkeiden yhteisö sekä muutamia gentoo-pingviinejä.

Mitä näillä valtavilla säiliöillä tehtiin?

Tuliperäisyys näkyi myös maalämpönä. Matalan laguunin vesi oli kädenlämpöistä ja paikoin rantavesi höyrysi. Aiemmin turistit kaivoivat hiekkaan kylpykuoppia tai istuivat laguunissa, mutta kaikki tämä on nykyään kielletty.
Lämmin lampi Deceptionilla.

Whales's Bayssa on jäänteitä valaanpyyntikaudelta: puoliksi romahtaneita puurakennuksia, valtavia ruostuneita säiliöitä, joissa valaanrasvaa keitettiin, muutama hiekkaan hautautunut puuvene sekä pari ristiä hautausmaalla. Synkkä paikka. Oli kuitenkin kiinnostavaa nähdä kuuluisa saari. Seuraavana aamuna suuntasimme kohti niemimaata reippaassa itätuulessa.

5 kommenttia:

  1. Hitot niistä määräyksistä. Peppu lämpimään hiekkaan jos siltä tuntuu. Kuka siellä kantelee ja kenelle?

    Linnuthan voivat lentää sinne tuhansien kilometrien päästä, pitäisikö nekin tuon logiikan mukaan ampua alas?

    T: Latosaaren Affena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei onneksi tuntunut, oli sen verran viileää :-). Ja ikävä kyllä, täällä ei olla yksin. Joillakin on todella tapana kertoa eteenpäin, jos Treatyn määräyksiä tai IAATO:n ohjeita rikotaan. Samaan aikaan meidän kanssamme Whaler's Bayssa oli yksi purjevene ja kaksi risteilylaivaa.

      Poista
  2. Voi maailma mitä ylityksiä sitä tehdään...minäkin haluaisin tuonne! Latosaaren Affena saattaa olla oikeassa, netissä on kuvia, jossa valtamerihöyryn porukka loikoilee oikein joukolla lammessaan mustassa rantahiekassa - että ei siitä varmaan koko venettä viedä kuten NZ:n Poor Knightseilla. Laittakaa lisää kuvia kun ennätätte!

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin, kun Jussin kommentti oli kaksi kertaa. Ei sensurointia siis! Jos lampikuvat ovat vanhoja, sääntöjä ei ole rikottu. En ole perehtynyt asiaan, mutta uskon, että kylpykiellolla on tarkoituksensa.

      Poista