AFASYN regatta |
La Cucharitan lahti sijaitsee "mantereella", samalla Tulimaan isolla saarella kuin Ushuaia. Lahti kuuluu Tierra del Fuegon luonnonpuistoon, jossa on patikointireittejä ja leiripaikkoja. Pari lahtea edempänä kulkee valtatie numero 3, jota pitkin pääsee Buenos Airesiin 3242 kilometrin päähän, sekä tietysti Ushuaiaan. Tien suhteellisesta läheisyydestä huolimatta lahtemme lähimaasto on autiota. Ainoat jäljet kuuluvat villihevosille, joita on kymmeniä. Hevosten luita on pitkin maastoa, kukkulalla talven jäljiltä raato. Liekö hevosten laiduntamisen ansiota että maasto on helppokulkuista. Paikoin on tiheitä, piikkisiä calafate-pensaikkoja, mutta muuten ruohomattoa joustavan turpeen päällä. Siellä täällä on vielä lumilaikkuja. Purot solisevat ja linnut visertävät, tuntuu ensimmäisen kerran keväältä.
Erilaisia lintuja on (taas täälläkin) paljon. Upein bongaus oli maailman suurin kotka, Andien korppikotka (Andean condor). Sen ruumis on vajaan metrin, siipiväli kolme metriä. Samaan kokoluokkaan yltävät suurimmat albatrossit. Linnun kokoa on kaukaa vaikea käsittää, mutta löysimme kyynärvarren pituisen sulan.
Seuraava kondorien ateria? |
Paitsi että on mukava vihdoin olla luonnonsatamassa, on täällä suojaisempaa kuin Ushuaiassa, joka on täysin avoin itään. Itätuuli on harvinainen, mutta sen sattuessa on parempi lähteä pois laiturista, joko ajelemaan kanavaan tai tänne. Sunnuntai-illan ja yön puhalsi idästä aika navakasti, eilen vähemmän, joten olimme tyytyväisiä olinpaikkaamme. Tänään tuulee pohjoisesta, mikä ei myöskään ole kovin hyvä suunta AFASYNin laiturille. Olemme täällä internetin ja kännykän tavoittamattomissa ehkä peräti lauantaihin saakka. Satelliittipuhelin on päällä, siihen voi jättää viestejä esim. netissä
www.messaging.iridium.com
(muista laittaa oma meiliosoitteesi lomakkeeseen, niin voimme vastata).
Ylösnostoa joudumme odottamaan, mutta pääsimme jonossa kolmen veneen eteen, mikä on ystävällistä. Meitä ennen on yksi vene.
La Cucharita |
Bahia Lapataia |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti