tiistai 10. syyskuuta 2013

Leppoisia päiviä

Tätä ei pitänyt blogiin laittaa: lokoilu alkaa kyllästyttää. Toiset paiskivat töitä pimenevässä syksyssä ja me täällä Espanjan auringon alla valitamme pitkästymistä. Mutta niin se vaan on, että liian monta leppoisaa aurinkopäivää muuttuu nopeasti arjeksi, johon haluaisi vaihtelua. Sitä on suunniteltu autonvuokrauksen ja patikoinnin muodossa.

Muros, Ria de Muros.
Viiden päivän ankkurissaolon jälkeen menimme Muroksen marinaan kahdeksi yöksi (yht. 41 euroa). Saimme pyykit pestyä ja nettiasioita hoidettua. Calimera oli samassa satamassa ja lähdimme perjantai-iltana Hannan ja Niken kanssa baariin katsomaan Suomi-Espanja fudismatsia. Edellinen ottelu oli espanjalaisten yllätykseksi ja häpeäksi päättynyt tasapeliin. Tällä kertaa Suomi hävisi maailmanmestarille 0-2.
Jalkapalloa katsoi meidän lisäksemme yksi, baarin vakioasiakas.
Muros. Aamun alavedellä sukelletaan simpukoita. Ei ole tehnyt mieli ostaa
tai tilata niitä ravintolassa, kun on nähnyt mistä paikoista simpukoita kerätään.
Muroksesta siirryimme seuraavaan vuonoon, Ria de Arousaan. Riveiran kaupungin edustalta löytyi hieno ankkuripaikka pitkän hiekkarannan edustalta. Ja taas sauna lämpesi.
Riveira, Ría de Arousa.
Verkonpunontaa Riveirassa.
Kulkupeliksi otettiin tällä kertaa kanootti. Se on helppo kantaa vuoroveden ulottumattomiin ja melominen panee veren kiertämään. Camariñaksessa käytimme isoa, kovapohjaista jollaa ja 9 hv moottoria, koska kylä oli aika kaukana. Teimme myös jokimatkan ylävirran kylään. Ison jollan ongelma tuli kuitenkin vastaan, kun halusimme mennä kävelemään mäntymetsikköön kylän vastarannalla. Vesi oli nousussa eikä jollalle löytynyt sopivaa kiinnityspaikkaa. Jäi retki tekemättä. Pienen jollan olisi jaksanut kantaa ylös hiekalle.

Täälläkin on syksyn tuntu, öisin on viileää. Eilen aamulla ennätys: sisällä veneessä vain 15 astetta. Aurinko lämmittää nopeasti ja päivälämpötila on puolestaan veneessä mukavan viileä, noin 23 astetta. Vesi on kylmää, 13-15 C astetta.



Teimme tiistaiksi treffit Puebla del Caramiñaliin (Ria de Arousa) hollantilaisen Anna Carolinen pariskunnan kanssa. Tapasimme heidät Kaledonian kanavalla ja ohimennen La Coruñassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti