Irlanti ilman nettiä

Olemme Irlannin luoteiskolkassa ja mukavaa on ollut, mutta nettiyhteyksiä ei löydy, hyvä jos saan tämän tekstin blogiin.

Tarkoitus on tänään purjehtia Sligoon ja tutustua Irlantiin maitse. Käymme mm. Dublinissa. Sitten varmasti nettikin toimii. Siihen saakka.

Kohti Irlantia

Eilen (keskiviikkona) palasimme kanavalta suolaiseen veteen. Ajoimme heikossa vastatuulessa 30 merimailin matkan Obaniin. Virta oli myötäinen ja Corran Narrowsissa vauhti nousi lähes 10 solmuun.

Oban Marina on kaupunkia vastapäätä olevan Kerrera-saaren suojassa. Kylille pääsee ilmaiseksi yhteysaluksella. Se kulkee kerran tunnissa, ottaa 12 matkustajaa (vaikka tilaa riittäisi useammallekin) ja oli ainakin eilen täynnä, niin että osa porukkaa joutui odottamaan seuraavaa paattia. Ei kovin tehokasta. Mitään nopeita kauppa- tai kaupunkireissuja ei voi tehdä. Lisäksi kaupat menevät paikalliseen tapaan viiden maissa kiinni, joten kun olimme vasta klo 18 jälkeen keskustassa, ei suuria ostoksia voinut tehdä. Ei sen puoleen, että olisimme tarvinneet mitään muuta kuin Irlannin vieraslipun. No, ehkä Hanski ompelee.

Oban marinasta päin katsottuna.

Yhteysvene (vas.) kulkee kerran tunnissa kaupunkiin.

Obanissa on paljon turisteja ja turistikauppoja, jotka pitävät ovensa auki myöhäänkin. Sellaisesta lähti mukaan pullo Oban-viskiä ja levy säkkipillimusiikkia, Hanskin synttärilahjat. Kävelimme rantakadulla ja päädyimme kuuntelemaan Oban highschool pipers'ien soittoa, hauska päätös päivälle, joka on yksi viimeisistä Skotlannissa.

 

Tänään lähdemme kohti Irlantia. Tällä kertaa ajoitusta ei määrää sää, vaan virta. Vallitseva heikko matalapaine tuo vain heikkoja tuulia, mutta vuorovesivirrat ovat kovia varsinkin Irlannin itärannikon ja Skotlannin välissä. Ne vaikuttavat meidänkin reittiimme, vaikka se kulkee pohjoisempana. Irlannin länsirannikolla virroista ei ole samanlaista huolta. 

Eilen tutkimme, suunnittelimme, ajoitimme ja laskimme reittiä ja virtoja Reedsin Nautical Almanacin ja satamakirjojen avulla. Matkaa Irlantiin (riippuen kohteesta) on noin 130-150 mpk, joten vastavirtaa ei voi välttää, jos paahtaa menemään pysähtymättä. Menemme myötävirralla Juran keskipaikkeille Loch Tarbertiin yöksi ja jatkamme aamulla.

Plotterin virtanuolia: mitä isompi nuoli ja kirkkaampi väri, sen voimakkaampi virta.
Alareunassa on Irlannin koilliskulma. Ruksin kohdalla on punainen nuoli ja 4,6 solmun virta.
Meidän reittimme kulkee aivan karttakuvan yläreunassa.

Kaledonian kanava

Purjehdus Wickistä Invernessiin, 67 merimailia, oli hieno: ei aallokkoa, leppoisa tuuli, aurinkoista ja mukavaa. Nostimme genaakkerinkin osaksi matkaa. Lähellä Invernessiä näimme delfiinejä, ensimmäiset koko kesän aikana. Ja tällä kertaa, toisin kuin 2010, olimme myötävirran aikaan kapeikossa. Jäimme yöksi Inverness Marinaan ja lähdimme aamulla jo ennen seitsemää kanavan suulle odottamaan. Pikaisesta yöpysähdyksestä emme menneet tarjoamaan kenellekään rahaa eikä sitä isossa marinassa kukaan näihin kellonaikoihin tullut peräämään.

Sulut toimivat kello 8-18 - tosin merisulut aukeavat vain +/-4 tuntia ylävedestä. Pääsimme heti kahdeksalta kanavalle ja saman tien nousemaan ensimmäisen neljän sulun sarjan. Kanavamaksu oli Mantan 12 metristä 211 puntaa eli noin 240 euroa. Siihen sisältyvät laiturimaksut ja suihkut.
Illalla kuuden maissa pysähdyimme Fort Augustukseen ja ruutia riitti vielä pyykkiin, suihkuun ja kauppareissuun. Illallinen syötiin täpötäydessä pubissa, kokkaamaan ei enää jaksanut ryhtyä. Söimme kummatkin lohta, se tuntui jotenkin hassulta valinnalta Skotlannissa, mutta oma ruokatarjontamme on ollut varsin lihapitoista. Kaupoista ei saa kalaa.
Aamulla kello 9 jatkoimme sulutusta. Olimme päättäneet pysähtyä vasta Loch Oichilla, joka on pienin ja kaunein vesireitin järvistä.

Moray Firth oli leppoisa.

Ensimmäiset Kaledonian kanavan 29 sulusta.

Fort Augustus on sievä pikkukylä. Tällä kertaa kanavalla oli enemmän veneitä  kuin
vuonna 2010, mutta silloin olimme liikkeellä kesäkuussa.

Loch Oichin pysähdys venyi kahdeksi yöksi. Oli ihana nauttia lämmöstä ja kiireettömyydestä, vaikka täysin toimettomana emme olleet. Kun käytettävissä oli loputon määrä makeaa vettä, rupesimme pesuhommiin. Pesimme avotilan, suolasta kostuneet istuintyynyt, pyykkiä, suihkukaivon, lattiat sekä yhden keulapiikin patjoista, joka oli kastunut Pohjanmeren ylityksessä. (Vasta-asennettu keulaluukun venttiili oli unohtunut auki ja sieltä ehti tulla aika lailla vettä sisään ennen kuin Fredde huomasi asian. Onneksi hänen tavaransa, kamera mukaan lukien, oli vesitiiviissä laukussa. Yksi patjoista kastui.) Suolavesi on siitä ikävä, ettei se koskaan kuivu kokonaan, vaan imee märällä ilmalla kosteutta itseensä. Sekä avotilan istuintyynyt että kastunut patja liotettiin järvessä. Aurinkoisessa ja tuulisessa säässä kaikki kuivui nopeasti.
Liotimme myös itseämme järvivedessä, joka oli 18-asteista. Toisena päivänä sauna lämpesi lähinnä vetreyttämään rasittuneita lihaksia. Teimme myös pienen melontaretken.
Tiistai-aamuna matka jatkui. Pysähdyimme Banaviehen, jossa nyt olemme 11 sulun päässä merestä. Sinne olisi aikomus laskeutua huomenna.

Sammakkomies tarkisti potkurin.

Kanootti pääsi käyttöön Loch Oichilla.

Järvellä on hyvä lotrata.

Banavie. Taustalla yhdeksän sulun sarja nimeltään Neptunuksen portaat.

Suunnitelman muutos

Jätämme Hebridit väliin ja menemme Kaledonian kanavaa pitkin länsirannikolle. Tämä päätös tehtiin Fair Islellä pari päivää sitten.
Useaksi päiväksi oli odotettavissa navakkaa lounaistuulta eli vastaista, mikä on täällä vuorovesivirtojen alueella yleensä mahdoton edetä. Hebridit olisivat olleet hienot, mutta vieneet aikaa. Huvitti hieman se, että vuonna 2010 kun pyrimme Skotlannin länsirannikkkoa pohjoiseen, oli jatkuvasti pohjoistuuli, ja nyt puolestaan vallitsevat etelätuulet.
Kanavaa pitkin pääsemme helposti ja nopeasti etelään, ja meille jää reilusti aikaa Irlannille. Hebrideillä olemme purjehtineet, Irlannissa emme. Lisäksi tällä suunnitelmalla Fredde pääsi "mantereelle", Skotlannin pohjoiskärkeen ja edelleen kotiin.

Päädyimme Stornowayn sijaan Wickiin. Täältä Kaldedonian kanavaa pitkin
länsirannikolle ja edelleen Irlantiin.

Lähdimme Fair Isleltä kuudelta keskiviikkoaamuna. Moottoroinniksi meni koko 87 merimailin matka. Ensin konekryssiä kunnes tuuli tyyntyi lähes kokonaan. Kiinnityimme Wickin satamaan klo 21. Ilman lämpötila oli lähes 20 astetta, ei enää villakalsareita ja pipoa! Kamiinan sai vihdoin sammuttaa, se oli lämmittänyt venettä yhtäsoittoa toukokuun lopusta saakka.

Wickin suojainen satama aukeaa heti majakan takaa. Nimi tulee skandikielien sanasta
'vik', lahti. Satama perustettiin 1803 sillinkalastusta varten. Vuoden 1900
tienoilla oli huippukausi, kun Wick oli noin 1100 aluksen kotisatama. Ne saattoivat
tuoda maihin 50 miljoonaa kalaa päivässä ja miehistö kulauttaa kurkkuun 3000 litraa
viskiä viikossa - näin kerrotaan satamaoppaassa.

Fredde lähti tänään torstaina. Oli hauska tutustua pikkuserkkuun! Me suuntaamme huomenna Invernessiin. Täytyy palauttaa blogista ja lokirjasta mieleen vuoden 2010 kanavakeikka.

Shortsit jalassa ensi kertaa! Fredde lähti bussilla Edinburghiin.

Kaunis saari

Puhelin piipitti lauantaina kello viisi aamulla. Oli aika herätä ja lähteä Fair Islelle. Yhdeksi päiväksi oli luvattu lännen ja luoteen puoleisia tuulia, joilla pääsi mukavasti noin 40 merimailia Lerwickistä etelään sijaitsevalle pienelle saarelle. Sen jälkeen tuuli kääntyisi taas etelä-lounaaseen ja voimistuisi. Köydet irtosivat kello kuusi ja pääsimme heti matkaan purjevoimalla. Yhden maissa kiinnityimme tyhjään Fair Islen satamaan. Seiluu sujui yhdellä halssilla ja muutenkin mukavasti.

Fair Islen satama. Yhteysalus Good Shepherd vedetään kelkalla ylös.

Fair Islellä asuu noin 70 ihmistä. Saari on tunnettu lampaista, neuleistaan sekä vuonna 1948 perustetusta ornitologisesta tutkimusasemasta. Hanskille vierailu Fair Islellä oli jo viides, minulle kolmas. Saarella on meille aivan erityinen merkitys, mistä voi lukea vaikkapa Meren selkä taittuu -kirjasta.

Kaksi ensimmäistä päivää olivat upeita, aurinko paistoi pilvien lomasta, ja valo oli sopivaa kuvaamiseen. Ja kuvattavaa täällä riittää: lintuja, lampaita, vaihtelevia maisemia, merta, kallioita, vanhoja kivitaloja, kaksi majakkaa. Päivän saalis oli satoja kuvia - näin digiaikana. Edellisellä kerralla vuonna 2001 käytimme diafilmiä.

Olimme erityisen tyytyväisiä poutasäästä, sillä täällä on usein sumua ja tihkua. Sää muuttuikin maanantaina suttuiseksi, mutta kävelimme silti aamupäivällä pohjoisrannan majakalle ja iltapäivällä kylään - yhteensä lähes viisi tuntia. Sunnuntaina olimme tehneet viiden tunnin vaelluksen eteläkärkeen ja jyrkille länsirannan kalliolle. Fair Isle on nimensä veroinen: kaunis. Saaressa on jotain maagisen kiehtovaa, vaikka periaatteessa puutonta maisemaa voisi pitää yksitoikkoisena.

Lintuja pyydystetään rengastettavaksi ja tutkittavaksi tällaisella rakennelmalla.

Fair Isle on muuttolintujen pysähdyspaikka, mutta muutenkin saaren lintulajisto on runsas. Harrastajalle hauskimpia ja helpoimpia tarkkailukohteita ovat lunni, myrskylintu ja kihu. Lunni kaivaa pesäkolon maahan tai käyttää hyväkseen kaninkoloa. Lintu on kuvauksellinen värikkäinen nokkineen ja päästää ihmisen lähelle. Myrskylintuja näkee läheltä veneestäkin, kun ne liitelevät veden yllä, mutta täällä ne istuvat pesäkoloissaan jyrkillä kalliorinteillä. Ja kaakattavat, ääni ei oikein sovi taiturimaiselle lentäjälle. Fair Islellä elää kaksi kihulajia, arktinen kihu (merikihu) ja isokihu. Niitä ei voi olla huomaamatta, varsinkaan jos kulkee liian lähelle näiden aggressiivisten lintujen reviiriä. (Lintukuvia lasten blogissa.)

Pohjoinen majakka. Aidattu polku johtaa sumutorvelle, joka poistettiin käytöstä 2005.

Satamaan saapui muitakin vierasveneitä, Fair Isle on suosittu purjehduskohde, sopivasti puolessa välissä Shetlantia ja Orkneyta. Kaikki alukset kiinnittyvät samaan tukevaan laituriin, jota myös  yhteysalus, Good Shepherd, käyttää. Se tosin hinataan kelkalla kuivalle maalle sitten, kun lastaus on tehty. Kertonee jotain sääolosuhteista. Miehistö asuu saarella ja ajaa 2,5 tunnin matkan Shetlannin eteläkärkeen ja takaisin kolmesti viikossa (ti, to ja la). Laiva ottaa 12 matkustajaa matkatavaroiden, postin ja muun lastin (mm. roskat) lisäksi. 
Fredde aikoi lähteä tiistaiaamun laivalla kohti kotia, mutta alus oli täynnä ja kippari ehdoton matkustajamäärän suhteen. Suunnittelimme hetken klassista jänis-vaihtoehtoa, mutta se jäi aikeeksi. Fredde joutui jäämään Mantalle toistaiseksi.

Lauantaina laivan kyydissä saapui hevonen tai ehkä paremminkin poni.

Tutkimusaseman rakennus on uudistunut ja laajentunut sitten viime käynnin vuonna 2001. Iso puutalo on korvannut entisen kivirakennuksen ja nyt tutkimusasemalla pääsee suihkuun ja nettiin. Tosin netti ei aina toimi, kuten hetki sitten. Eilen se toimi ja nuoret norjalaispojat pelasivat tietokonepeliä - vaikutti world of war craftilta - vai mitä näitä second life -pelejä nyt on. Minua huvitti: mikä aika ja paikka paeta mielikuvitusmaailmaan, kun ympärillä on sellaista, mitä ei joka päivä koe.

Myrsky on rikkonut etelämajakan muuria. Meri ei ole ihan lähellä, noin 30-50 metrin päässä,
joten aaltojen on täytynyt olla valtavia.

Tuuli pysyttelee lounaassa, mutta ei ole kovaa, noin 10 m/s. Meidän on kuitenkin syytä tarkistaa suunnitelmaamme. Hebridit vievät aikaa vastatuulen vuoksi. Saa nähdä mitä keksimme.

Lerwick

Tiistaina 9.7. avautui lyhyt sääikkuna: vallitseva länsituuli kääntyi rintaman mukana pohjoiseen. Lähdimme puolen päivän aikaan sumuiselle ja erittäin kuoppaiselle merelle. Kun monta päivää tuulee yhdestä suunnasta ja tuuli sitten kääntyy, on aallokko sekavaa. Tuuli oli lisäksi navakka 10-12 m/s. Tulin melkein heti merisairaaksi ja huonoa oloa jatkui vuorokausi.

Mutta pääsimme hyvää vauhtia purjehtimaan! Ensimmäisen 12 tunnin keskivauhti oli 6,4 solmua kakkosreivatulla isolla ja fokalla. Vähitellen aallokko tasaantui ja veneen liikkeet rauhoittuivat. Ensimmäisenä päivänä emme pystyneet (tai viitsineet) keittää riisiä valmiiksi tehtyä chili con carnea varten. Söimme vain leipää ja suklaata. Tämä kuvastaa hyvin keliä. En muista montaakaan päivää merellä, ettei lämmintä ruokaa ole syöty.

Keskiviikon aikana sää kirkastui ja tuuli tyyntyi tyyntymistään, viimeiset 30 merimailia ajettiin koneella. Ja saunottiin. Pitihän tulla puhtaana perille!

Saavuimme Lerwickiin keskiviikkona 22.30 Norjan aikaa ja ehdimme vielä pubiin juomaat yhdet oluet. Matkaa Norjan Vaerlandetista kertyi 190 merimailia ja aikaa kului 34 tuntia eli keskivauhti oli 5,6 solmua.

Nettiyhteys on ollut täällä todella huono, tässä siis vain lyhyt päivitys ilman kuvia. Huomenna lähdemme Fair Islelle, jonne on noin 50 nm. Jälleen on lyhyt sääikkuna, kun lounaistuuli vaihtuu luoteeseen yhden päivän ajaksi.

Sääsaari

Purjehtija päättää seuraavan sataman, sää päättää lähtöajankohdan. Olimme valmiit lähtemään Shetlantiin, mutta tuuli oli vastainen. Ja pysyttelisi lännessä seuraavat päivät. Onneksi Kenneth oli menossa viikonlopuksi ulkosaaristoon, Vaerlandetiin, ja mikä sen parempi paikka odotella sopivaa keliä kuin Sääsaari. Ryskytimme moottorilla navakassa vastatuulessa 25 merimailin matkan, joka lyhensi Shetlannin etappia saman verran. Tämän lähemmäksi maan suojaan emme pääse, sillä saaristo on Norjan läntisin asuttu paikka. Miehistöön oli Florössä liittynyt pikkuserkkuni Fredrik.

Vaerlandetin suojainen satama.

Saaristo osoittautui kiinnostavaksi ja mukavaksi. Se koostuu sadoista pienistä ja muutamasta isommasta saaresta, jotka ovat Vaerlandet (satamapaikka), Bulandet ja Alden. Asukkaita on yhteensä noin 500. Bulandetia ja Vaerlandetin yhdistää viiden kilometrin mittanen tie, jossa on kuusi siltaa. Alden tunnetaan muotonsa vuoksi myös nimellä "Norjan hevonen". Sen huippu on 481 m merenpinnasta ja sinne johtaa polku. Tietenkin meidän oli kiivettävä huipulle. Aikaa meni 1,5 tuntia. Sanovat, että nopeimmat juoksevat ylös 20 minuutissa. En usko.

Kuvassa näkyvä Aldenin huippu (481 m) on valloitettu!
Yhteysalus saapuu Vaerlandetin lauttasatamaan.

Aldenin saarella on neljä taloa. Asukkaita on enää kahdessa.

Kenneth ystävänsä kanssa piti meistä valtavan hyvää huolta. Söimme tunnelmallisen rapuillallisen vanhassa verkkovajassa ja sen jälkeen oli sataman kuppilassa tanssit. Seuraavana päivänä sää salli aamiaisen nauttimisen ulkona laiturilla, mikä on harvinaista täällä.

Kävimme Bulandetissa, saariston ulommaisessa kylässä, jossa oli jokavuotiset markkinat. Tänä vuonna tapahtuma juhlisti siltojen rakentamisen kymmenvuotispäivää. Siis todellakin vasta 10 vuotta sitten saatiin tieyhteys saarten kylien välille.

Sunnuntaina oli vuorossa Norjan hevosen (Aldenin huipun) valloitus ja maanantaina "vain" noin 150 metriä korkean lähikukkulan, jonne Hanski ja Fredde kiipesivät. Minä tyydyin puolentoista tunnin patikointiin matalammassa maastossa. Kaiken kiipeilyn jälkeen pizzapala sekä vohveli ja kahvi maistuivat paikallisen kaupan kuppilassa. Päivän kruunasi Hanskin virvelöimä kalansaalis, kolme seitä, jotka ovat tätä kirjoitettaessa uunissa.

Huomenna suuntaamme kohti Lerwickiä. Sääennusteen mukaan tuulee kaikista muista ilmansuunnista paitsi idästä.

Hanski ja Fredde kiipesivät tällekin huipulle.

737 meripeninkulmaa

Saavuimme sovitusti perjantaina 28.6. Floröseen. Pikkukaupunkiin ei voi tulla salaa: Gro oli nähnyt meidät työhuoneensa ikkunasta, Tordis vilkutti laiturilla (mitä emme kylläkään huomanneet) ja Kenneth tuli satamaan juuri kun olimme saaneet köydet kiinni.

Loki näytti 737,3 mpk Tromssasta. Aikaa oli kulunut 19 päivää. Meillä oli ollut myötäisiä tuulia viimeistä 20 merimailia lukuun ottamatta. Sadepäiviä oli vain muutama, mutta lämpötila ei ollut noussut kesälukemiin, vaan pysytellyt noin 12 asteessa. Kamiinaa ei voi vielä sammuttaa.

Edellisen päivityksen paikasta Håholmenista purjehdimme 53 mpk Ålesundiin. Iltakävelyä enempää emme ehtineet tähän jugendarkkitehtuurista tunnettuun kaupunkiin tutustua, sillä aamulla matka jatkui noin 12-15 sekuntimetrin myötätuulessa. Ålesundista on 80 mpk Floröseen, ja jäimme vielä yhdeksi yöksi ankkuriin, sillä oli kaunis ilta, juuri sopiva saunomiseen. Perjantaina moottoroimme navakassa vastatuulessa viimeiset 20 mpk perille.

Ålesundin satama on aivan kaupungin keskustassa.

Näkymä Florön yli pohjoiseen.

Meillä on ollut hauska ja vilkas viikonloppu ystävien kanssa, joihin tutustuimme viime kesänä Venäjän reissulla.

Florö oli siis hyvä määränpää. Rannikkopurjehdus Norjassa päättyy tähän ja seuraavaksi suuntaamme Shetlantiin, jonne on 200 mpk. Keskiviikkona miehistöön liittyy pikkuserkkuni Fredrik Eriksson.

Olemme käyttäneet Norjassa kahta satamaopasta, jotka ovat hyvin täydentäneet toisiaan:
- Judy Lomax, Norway, Imray & Royal Cruising Club
- Jon Amtrup, Havneguiden 4, Bergen-Kirkenes, Skagerrak Forlag

Norja on aivan upea purjehduskohde, jota voi vain suositella. Aikaa kannattaa kuitenkin varata reilusti, koska näkemistä on niin paljon. Nykyään on mahdollista jättää vene talveksi Norjaan. Se vaatii ilmoituksen Norjan tullille.