Uusi blogi alkaa

Tämä blogi loppuu tähän. Olen kirjannut kokemuksiamme ja tuntemuksiamme neljän vuoden ajan Norjan Tromssasta Tyynenmeren rannalle.

Chile oli suuri päämäärä ja se täytti odotukset ja toiveet - jos sellaisia voi tuntemattomasta edes olla. Patagonia ja varsinkin Tulimaa ovat uskomattomia paikkoja: vaarallisia, rujoja, kauniitakin ja houkuttelevia ainutlaatuisuudessaan ja vastakohtaisuuksissaan. Luonto on lähempnä kuin missään ja se on voimakas. Sen ehdoilla on elettävä, muuten voit tuhoutua. Toisaalta luonto on myös voimanlähde.

Matkamme jatkuu nyt halki Tyynenmeren ja aloitamme uuden blogin, Manta Tyynellä valtamerellä (manta2017.blogspot.com )
Tervetuloa mukaan!

Magalhaesinsalmessa maaliskuussa 2016.

Vuoden 2015 viimeinen päivä Puerto Williamsissa, Beaglekanavan rannalla.

Vakumoitu banaani

Hanski teki kokeen:

Ennen

Jälkeen.
MOT: banaania ei voi vakumoida.

Seitsemän vuotta sitten Puerto Monttiin purjehti brittiläinen Jeremy perheineen. He ihastuivat ja päättivät asettua tänne. Jeremy perusti ravintolan, jonka konsepti on yksinkertainen: tarjolla on kolmea tyyppiä naudanlihaa, yhtä lajia salaattia ja keitettyjä perunoita. Alkupalaksi pöytään tuodaan tikussa paistettua leipää ja voita. Leipä maistuu, sillä se on paistettu avotulella, kuten lihakin. Ennen grillausta tarjoilija kantaa pöydän viereen ison leikkuupölkyn ja metallitarjottimen kukkuroillaan lihaa. Jokainen valitsee mitä ja kuinka paljon haluaa. Olemme käyneet Coteléssa kolme kertaa: kaksi Manin kanssa ja viime keskiviikkona muutaman pursiseuran ulkomaalaisen purjehtijan kanssa.

Raakaa lihaa valittavana.

Valittu pihvi paistetaan avotulella (huuvan alla hehkuu).

Yksinkertaista ja maukasta.

Tänään lauantaina kävelimme keskustasta takaisin pursiseuralle ja matkalla löysimme pienen kalakioskin, josta myytiin kummeliturskaa (merluzaa). Tuore perattu ja fileoitu kala maksoi 500 pesoa eli 75 senttiä kilo! Sama hinta kuin bussimatka pursiseuralta keskustaan. Ostimme yhden peratun kalan, reilun aterian kahdelle, 1,30 euroa. Aina ei kannata ajaa bussilla.

Kalakipsasta ei tullut otettua kuvaa, mutta tältä näytti juuri ennen sitä.

Nyt vihdoin näyttää lähtökin lähestyvän. Tiistaina tulee tiukka matala kovine (15-20 m/s) pohjoistuulineen, mutta sen jälkeen aiomme lähteä. Maanantaina on hoidettava uloskirjautuminen viranomaisten kanssa. Joku on jo ehkä huomannut, että uusi blogikin on olemassa. Laitan siitä vielä tiedon tämän blogin viimeiseen päivitykseen.

Ostoksia ja vessan korjaus

Bunkraus jatkuu: sata kananmunaa, 30 kiloa perunoita, 10 kiloa sipuleita, 4 kiloa porkkanoita ja viisi kiloa naudanfilettä. Leikkasin lihan annospaloiksi ja laitoin vakuumiin. Ostimme 700 grammaa homejuustoa, näin vähän, koska kilohinta oli 30 euroa. Fileet - toinen urugualaista, toinen brasilialaista - maksoivat 15 euroa / kilo. Chileläinen liha on monin verroin kalliimpaa.

Eilen vessan pumppu meni tunnottomaksi. Männästä olivat osat irronneet. Hanski sai sen liimalla ja prikalla kasaan. Onneksi hajosi satamassa.

Tänään kävimme viereisessä satamassa tankkaamassa 650 litraa dieseliä, noin 82 eurosenttiä litra. Oli rauhallisin ja siistein tankkaus mitä muistan. Alamme olla valmiit lähtöön.

Koepurjehdus

Shakedown sail, sanovat jenkit, mikä kuulostaa paljon jännittävämmältä kuin koepurjehdus. Sellaisella olimme kaksi päivää, tosin heikko tuuli ei mahdollistanut mitään shake-osuutta.

Suuntasimme 20 merimailin päässä olevalle Puluqui-saarelle. Edellisenä päivänä haimme purjehdusluvan laivaston toimistosta, mikä kesti tunnin, toistakin. Kyse ei ollut luvasta tai tiedoistamme, vaan allekirjoittaja-upseeri simputti toimistomonnia: jollain excel-ohjelmalla tehdyssä lomakkeessa sanat jakautuivat rumasti kahdelle riville, mikä ei kelvannut pomolle. Poikaparka kävi neljä kertaa hakemassa allekirjoitusta ja tuli kolme kertaa punakynämerkinnöin takaisin korjaamaan täysin epäolennaisia ulkonäköseikkoja. Ja tulosti joka kerta kaksi paperia. Jono takanamme kasvoi. Sen verran harvoin olemme Chilessä joutuneet byrokratian hullutuksiin, että jaksoimme ottaa kaiken huumorilla.

Tiistaiaamuna lähdimme hyvissä ajoin. Tuulta oli sen verran, että avasimme kaikki purjeet ja kokeilimme myös reivit. Fokan rullaköysi oli jäänyt lyhyeksi ja se oli helppo justeerata oikeaan kohtaan. Muuten kaikki - niin purjeet kuin navigointilaitteet ja radiot - toimivat kuten ennenkin. Ankkurilahdessa laitoimme vesikoneen toimintaan. Sataman vesi on niin öljyistä, ettei siellä viitsi tehdä vettä. Vuotamisen ja lämpiämisen jälkeen vesikonekin alkoi toimia ja skoolasimme sen kunniaksi makealla merivedellä.

Testasimme jollan ja perämoottorin sekä Suomesta ostamamamme
käsikaiun - mainio peli, vaikka ei näykään kuvassa :-)

Illaksi pilviverho väistyi ja tuuli tyyntyi. Lämmitimme saunan jo alkuillasta ja pulahdimme 16-asteiseen veteen parikin kertaa. Oli ihanan hiljaista ja rauhallista sataman jatkuvan liikenteen ja taustahälyn jälkeen.

Aamulla heräsimme umpisumuun, joka vähitellen rakoili, ja pian aurinko porotti siniseltä taivaalta. Chileläinen kaverimme Fu soitti ja haimme hänet ja tyttöystävä Iinan vastapäisestä Calbucon kylästä. Iltapäivä kului pitkän lounaan ja jutustelun merkeissä, kunnes veimme vieraat takaisin ja lähdimme paluumatkalle, sillä seuraaviksi päiviksi oli luvattu kovaa tuulta ja sadetta.

Suomalainen ja kiinalais-chileläinen vieras viettämässä kesäpäivää.
On paras mustikka-aika, niitä jälkkäriksi kermavaahdon kera.

Olimme satamassa vasta illan hämärtyessä, mutta kun yöllä heräsin ensimmäisiin puuskiin, käänsin tyytyväisenä kylkeä. Olimme harkinneet vielä yhdeksi yöksi jäämistä, mihin kaunis ja tyyni ilta houkuttelivat, mutta sääennuste piti paikkansa ja yön aikana sää muuttui täysin. Päivällä satoi vettä ja rakeita. Tämä on ensimmäinen huono keli tämän kolmen viikon aikana, jonka olemme täällä viettäneet.

Nyt jäljellä on enää lihan, kananmunien sekä vihannesten ja hedelmien ostaminen plus muutama pikku homma. Sitten olemme valmiit Tyynellemerelle. Huono sää jatkuu alkuviikon, sen jälkeen alamme katsoa sopivaa sääikkunaa.

Purkkeja mahtuu vielä. Taas uusi reissu kauppaan!

Ideoimme köysikoreista juureskorit: perunaa, porkkanaa, sipulia,
punajuuria ja kaalia. Mutta stuuvaus vasta viimeisten löylyjen jälkeen.

Satamasta on pitkän päivän matka Canal Chacaoon, jonka läpi on mentävä oikeaan vuorovesiaikaan (laskuvedellä, lähtö siinä tunti ennen ylävettä) ja sopivalla tuulella. 15 merimailia pitkän kanavan vuorovesivirta on 5-9 solmua. Ideaalikeli ulosmenoon olisi harvinainen itätuuli. Sitä ei kannata jäädä odottamaan, mutta vähänkään navakammalla länsituulella - eli virta vastaan tuuli - ei ole menemistä.

Kun Chacaosta on selvitty, suuntaamme pohjoiseen, joten siihen tarvitaan myös sopiva sää. Emme aio enää pysähtyä Chilen rannikolla, mutta pasaati alkaa vasta pohjoisemmassa, mihin Humboltvirta ja tuulet vievät mukavasti pitkin rannikkoa. Toivottavasti.

Klikkaa suuremmaksi! Kartassa Pto Montt, pursiseura ja Chacao.

Koirauutisia vesiltä

Tiistaina Manta laskettiin ammattitaitoisesti ja rauhallisesti veteen. Perkins käynnistyi eikä mikään vuotanut. Ajoimme sadan metrin matkan paikalle numero 17. Onpa mukava olla vedessä! On vessa ja iso jääkaappi. Ja enemmän hälinää. Vastapäisen veneen kaksi nuorta tyttöä herätti pitkin yötä juttelullaan. Metallinen laituriramppi kolisee, kun joku astuu sille. Sosiaalisuus on kuitenkin hauskaa. Saimme naapuriksi Chilessä seitsemän vuotta viettäneen saksalais-kanadalaisen pariskunnan ja olemme tutustuneet myös yhteen puoliksi Chilessä puoleksi kotimaassaan asuvaan jenkkipurjehtijaan. Uudet tuttavuudet niiden neljän veneen porukan lisäksi, jotka jo tunsimme ennestään ja joiden kanssa vietimme hiljattain iltaa klubihuoneessa.

Parkkikselta veteen. Oli hieman ahdasta, mutta lukkikuski oli taitava.

Laitteiden huolto ja läpikäyminen on jatkunut, samoin ruokaostokset. Aiomme vielä ennen isolle merelle lähtöä käydä muutaman päivän koepurjehduksella.

Sitten tärkeisiin uutisiin. Aikoinaan meitäkin ilahduttanut ja muutaman yön avotilassamme nukkunut Happy on saanut venekodin ja lähtenyt merille. Satamassa on uusi vahtikoira, joskin kuluu jokunen vuosi ennen kuin se edes näyttää pelottavalta.

Kahden kuukauden ikäinen Blackie.

Happy

Ruokaostoksia ja huoltotöitä

Kohta kaksi viikkoa täällä, aika on mennyt nopeasti, toisaalta tuntuu kuin olisimme olleet kuukausia. Sopeutuminen on ollut yllättävän helppoa, siinä auttaa työ. Meillä on ollut minulle mieleinen työnjako: minä käyn kaupassa ja Hanski kunnostaa venettä :-). Muonan ostaminen seuraaviksi kuukausiksi on aikaa vievää eikä siinä kahta tarvita. Olen tehnyt neljä useamman tunnin reissua marketteihin ja palannut taksilla kuuden painavan kauppakassin kanssa: 10 kg  jauhoja, 8 kg riisiä 20 purkkia kahvia, teetä, säilykkeitä, öljyä, mausteita, vessapaperia.... Vielä on hankittava mm. juomat ja tietysti hedelmät ja vihannekset vasta ennen lähtöä. Emme ole vielä voineet ostaa kylmätuotteita, koska isompi jääkaappi on vesikiertoinen ja toimii siis vasta vedessä. Mutta juustoja on testattu ja toivon, että Jumbossa on hollantilaista maasdamia silloinkin, kun meillä on juuston vakumointipäivä. Säilytykseen on käytössä vain vakumointi. Ai että harmittaa, kun jätin ison painekattilan ja säilöntäpurkit Suomeen! Nyt olisi itse tehdyille kala- ja lihasäilykkeille tarvetta.

Narulla on helppo nostaa kassit kannelle.
Tähän mennessä 24 kassia noussut.

Huoltohommiin on kuulunut moottorin öljynvaihto ja koneen käynnistys, pohjan maalaus ja maston tarkistus. Koneen parissa Hanskilla kului kokonainen päivä.
Eilen maalasimme pohjan, se kävi muutamassa tunnissa. Brasiliasta ostettu Jotunin neljän litran  maalinloppu  riitti sopivasti. Pohja oli aika hyvässä kunnossa, joten paksua kerrosta ei tarvinnut vetää.

Jotunin Seaquantumia pohjaan. Tiistaina 7.2. veteen.

Tänään Hanski meni mastoon, tarkisti vantit, nostimet ja valot sekä otti etelän tuulia varten asennetut kiinteät barduunavantit pois. Siirrymme takaisin tavallisiin barduunoihin, koska edessä on myötätuulta. Vantit estävät isopurjeen avaamisen riittävän sivulle ja hankaavat purjetta.

Pyykki- ja mastopäivä.

Edessä on vielä kaikenlaista: kattoluukut vuotavat edelleen, vedentekokone on laitettava käyttökuntoon, SSB ja satelliittipuhelin testattava (yhteys-sivulla on uusi sat.puh. numeromme). Hommat jatkuvat vedessä, sillä tiistaina 7.2. on tarkoitus laskea Manta veteen.

Mani sai myytyä ylimääräiset köytemme ja myytävänä-lappu ei kauan riippunut pyörän tangossa, kun Jekut olivat löytäneet uuden kodin.

Päädyimme lahjoittamisen sijaan myymiseen edullisesti,
jotta pyörät varmasti menevät käyttöön.

Kaikki aika ei ole mennyt työntekoon. Lauantaina kävimme lounaalla Angelmon kalastaja (ja turisti) -alueella. Siellä on lukuisten kuppiloiden lisäksi kala- ja äyriäistori, mutta on helpompi nauttia kala ravintolassa kuin kantaa raaka vonkale kuumassa veneelle.

Merlutza a la plancha ja al frito, kummeliturskaa paistettuna ja friteerattuna.
Kala maistuu vaihteeksi. Täällä tulee syötyä paljon (liikaa) lihaa.

Kahvitauko "puutarhassa". Matkalaukusta pitää vielä päästä eroon.

Paluu kesään

Vasta taksissa matkalla Puerto Monttin kentältä pursiseuralle aloin jännittää. Oliko home tai pahimillaan oravat vallanneet Mantan sisätilat? Oliko jouluaaton maanjäristys sittenkin keikuttanut lommon pohjaan? Matkan aikana en jaksanut ajatella venettä, vaan jännitin aikataulujen pitävyyttä, matkatavaroiden kulkua, maahantulomuodollisuuksia sekä keskityin jaksamaan. Reittimme oli silti lyhin ja nopein mahdollinen: Helsinki, Madrid, Santiago, Puerto Montt - 31 tuntia. Ja kaikki osuudet hieman etuajassa, taisi olla myötätuuli.

En ollut Suomessa ehtinyt ajatella siirtymistä takaisin tähän elämään, sillä äitini sairastui ja hiipui kuukauden kuluessa elämänvoimaisesta ja omatoimisesta lähes sänkypotilaaksi. Siirsimme lähtöamme. Lähtöpäivänä ehdin vielä äidin kanssa lääkärin vastaanotolle, jossa selvisi lopullinen diagnoosi ja lääkitys. Tauti ei ole kuolemaksi, mutta elinikäisen lääkityksen se vaatii ja kuntoutuminen kestää. Oli hieman helpompi lähteä, mutta sopeutuminen vene-elämään vei alkupäivät.

Mantalla oli kaikki loistavasti. Ei hometta, ainostaan pölyä. Tuuletus on siis ollut riittävää. Kaikki tänne veneensä jättäneet ovat nimittäin valittaneet homeesta. Pyyhimme ennen lähtöä pinnat kloorilla. Tekstiilit olivat vakuumipakkauksissa ja kaikki kaapinovet auki. Kaksi päivää kului pyyhkimisessä, kannen pesussa ja tavaroiden paikoilleen laittamisessa. Vasta tänään viritimme wlan-antennin ja otimme sähköpostin käyttöön. Rauhoittavaa, kun ei ole jatkuvasti online. Oli helppo tulla tuttuun paikkaan, tietää mikä bussi menee keskustaan ja mistä saa parasta leipää ja mistä voi ostaa puhelinkortin.

Hanski pääsi taas purjeenkorjaushommiin. Tällä kertaa nurmikolla. Toimi hyvin.

Toimiston edustalla oli kätevä tarkistaa purjeiden kunto. Genuassa ja fokassa
oli hieman korjattavaa.

Saimme lämpimän vastaanoton: päivisin +27 C astetta! Veneen alla kasvaa apilaa, kukat kukkivat ja linnut visertävät. Aurinko on intensiivisen polttava, UV 10-11, ja lyhytkin altistuminen ilman aurinkovoidetta saa ihon punoittamaan. Minä olen enimmäkseen ollut sisällä järjestämässä tavaroita sekä tein parin tunnin reissun ruokamarkettiin, taksilla viiden kauppakassin kanssa takaisin. Onneksi tuloillaksi löytyi kaapista pastaa ja pestoa sekä aamuksi kahvia, näkkileipää ja sardiineja.

Nämä kuvat näpsäsin veneen kannelta. Taivas on ollut sininen yhtä päivää
lukuun ottamatta.

Chile maastopaloineen on ilmeisesti ollut Suomen otsikoissa, koska saimme huolestuneita viestejä. Palot ovat laajoja ja niitä on yli sata. Maahan on julistettu hätätila ja kampanja "Juntos por Chile", yhdessä Chilen puolesta. Palomiehille voi lahjoittaa muonaa ja juomaa kauppojen kautta. Perheita on evakuoitu. Tästä kaikesta ei kuitenkaan näy mitään täällä Puerto Monttissa, vaikka palot ovat suhteellisen lähellä. Lentokoneen ikkunasta näimme laajoja savuavia alueita.

Suomen puolestaan on täytynyt olla Chilen otsikoissa. Kun odotin bussia marinan portilla (siinä ei ole pysäkkiä, mutta bussi pysähtyy silti), portista ulos ajava auto pysähtyi ja kuski vinkkasi minut kyytiin. Kuullessaan kotimaani hän totesi, että Suomi on maailman paras maa asua, vai kuinka? Kyllä minulle, vastasin ja ajattelin kaikkia niitä, joita maamme ei ota ystävällisesti vastaan. Juttu jatkui maiden vertailuilla: poliitikkojen korruptoituneisuus, köyhyys, rikollisuus... Vajavaisella kielitaidoilla en kaikkea haluamaani pystynyt sanomaan, mutta keskustelu muistutti taas mieleen, kuinka suhteellista kaikki on. Meillä ei voi puhua korruptiosta, jos sitä vertaa vaikkapa Chileen, Argentiinaan tai Brasiliaan. Köyhyydestäkään en tiedä, ainakin täällä on sydämen rikautta.

Seuraavaksi on päästävä eroon ylimääräisestä tavarasta. Meillä on 260 metriä ylimääräsitä köyttä - kelluvaa, joten se ei oikein tavalliseksi kiinnitysköydeksi käy. Mani onnistui myymään neljä polttoainekanisteria, vielä on muutama tarpeeton jäljellä. Olemme päättäneet luopua mainioista Helkama Jekku -taittopyöristämme. Ne täytynee lahjoittaa, sillä täällä ei juuri pyöräillä. Liikenne on liian vaarallista. Matkalaukku ja lämmin peitto löytänevät helpommin uuden omistajan. Kaapeista löytyi ihan liian monta villasukkaa, pipoa ja jopa muutamat villakalsarit. Emme ilmeisesti lähtiessämme uskoneet, että voi olla niin kuuma että ilman pipoa ja hanskoja pärjää. Ne on nyt pakattu kaapin perälle. Mutta jos sittenkin tulee vilu - tai kokka kääntyy Alaskaan. No ei, se oli ehkä vitsi. Suuntaamme siis länteen, Australiaan. Mutta ensin joudumme elämään parkkipaikalla toista viikkoa. Pohja on maalattava ennen kuin Manta lasketaan veteen.