Takatalven aamiainen

Eilen maisema muuttui. Sääennusteessa on lumihiutaleen kuvia ja pakkaslukemia koko viikolle. Purjeet saatiin paikoilleen ennen takatalvea, mutta lähtökunnossa ei olla ihan vielä, eikä lumisateeseen viitsi merelle  muutenkaan mennä. Odotellaan.

Taas opin uutta tänään aamiaista laittaessani: munat kannattaa tällä kelillä paistaa eikä keittää. Munien - tai minkä tahansa - keittäminen höyrystää ikkunaluukut ja ovipleksin märkään huuruun. Piirtoheitinkalvot pitävät sivuikkunat kuivina, mutta yksinkertaiseen ruutuun kertyy kosteutta.
Toinen aamiaishuomio: kahvimaito kannattaa lämmittää ellei halua haaleaa kahvia. Se onnistuu mainiosti pikku teräskannulla kamiinan päällä. Ostin kannun Suomesta Högsåran luotsitupalaisten vinkistä. Siinä on pressopannuista tuttu siivilä, jolla saa maidosta vaahtoa. Täällä niukkuuden keskellä caffe latte maistuu ylellisen hyvältä. Pystymme välttämään pikakahvia vielä noin kuukauden, sen verran on Punta Arenasista ostettua amerikkalaista suodatinpurua. Vaikka ei se pikakahvikaan huonoa ole, sitä kokeiltiin välillä.
Kauppojen rajoittuneeseen tarjontaan on jo taas tottunut. Viime lauantaina sain saaliiksi kukkakaalin. Harvinaista herkkua, tehtiin keittoa. Kohta menen hakemaan paikalliselta tutulta jugurtinjuurta. Sen löytyminen sai naapuriveneen rouvan pomppimaan ilosta - kirjaimellisesti.

Keväthangilla

Sunnuntaiaamun taivas oli sininen, ei hattaraakaan. Päätimme lähteä Cerro Banderalle, Lippuvuorelle. Pekoni- ja kananmuna-aamiaisen, eväsleipien teon, repun pakkauksen ja vaelluskenkien rasvaamisen jälkeen taivas oli peittynyt ohueen harsoon, mutta se ei haitannut, oli mukava päästä metsään ja liikkeelle. Hankalin osuus oli pari kilometriä pitkä jäinen tie vuoren juurelle metsäpolun alkuun. Liukastuminen ja murtunut käsi tai nilkka muuttaisi purjehdussuunnitelmat. Köpöttelimme varovasti ja turvallisesti liukkaalla.
Lumi on viikossa sulanut paljon, mutta paikoin sitä vielä riittää. Cerro Banderalla lunta oli parhaimmillaan metrin verran, jonka yöpakkaset olivat kovettaneet hankikannoksi. Nousimme 400 metriin, sitten lumikansi alkoi pettää ja kulku hidastui. Pureva tuuli vei viimeisen halun nousta ylemmäs. Joimme teetä, söimme sämpylät ja kävelimme takaisin alas. Polulla on valtavia kaatuneita puita, joiden yli ja ali joutuu kiipeilemään ja ryömimään, hyvää vaihtelua liikuntaan. Neljän tunnin reissun jälkeen posket punoittivat ja reisiä pakotti.

Pyökeissä on outoja, kellertäviä kasvannaisia.

Kotona

Lauttamatka meni hyvin ja veneessä oli kaikki kunnossa. Olemme onnellisesti kaikkine tavaroinemme jälleen kotona. Hyvä tunne!

Yaghan-lautan kuviot olivat meille jo tuttuja. Tällä kertaa paikan sai varata etukäteen ja osasimme valita ikkunapaikan, jossa oli latauspistoke. Aamulla oli ollut aurinkoista ja tyyntä, mutta iltapäivän tuuli nostatti aaltoja, jotka huuhtelivat lautan ramppia. Sai olla tarkkana, etteivät kengät kastuneet tavaroita kantaessa. Veimme matkatavarat alatason kylmään säilöön. Pakaasit olivat tuplaantuneet kuudeksi kolmella uudella: vedenpitävä, iso reppu, kiinakassi sekä mattokäärö (kokolattiamattoa kylmälle turkille). Kasseissa oli ruokaa: juustoa, kinkkua, makkaroita, sisäfilettä, keksejä, kahvia, voita sekä lähes kolme kiloa kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä. Hotellihuoneesta katosi iso pussi manteleita. Epäilin siivoojaa, mutta myös omaa muistamattomuuttani; ehkä olinkin pakannut pussin. Perillä syylliseksi todettiin siivooja. Epämiellyttävää. Pieni varkaus, mutta varkaus kuitenkin. Mantelit ovat tärkeää retki- ja varamuonaa, hyviä energianlähteitä silloin, kun muuta ei pysty valmistamaan. Lisäksi ne ovat täällä(kin) varsin arvokkaita.

Yaghan lähtee Punta Arenasista klo 18 Puerto Williamsiin.

Astu laivaan ajoitetusti.

Tällä kertaa osasimme varata evästä. Lautalla tarjotaan aamiainen, lounas ja kaksi illallista, mutta ne jättävät hieman nälkäiseksi. Ruoka on - no, ruokaa, eikä makua paranna vankilamaiset metallitarjottimet.

Penkit taittuvat alas lähes vaakatasoon ja niissä nukkuu yllättävän hyvin.

Matkustajia oli vähän. Samalla lautalla matkusti kaksi purjehtijaperhettä, ennestään tuttu englantilaisen Mollymawkin nelihenkinen porukka sekä meidän jälkeemme Pto Williamsiin saapunut s/y Galactican alaskalaisperhe.

Tuttu jäätikkö Beaglekanavan varrella.

Pysähdys Yendegaiassa, joka sijaitsee Tulimaan suurimmalla saarella.
Argentiinan raja kulkee aivan vieressä itäpuolella.

 Keli oli tihkusateinen ja tyyni. Tasainen meno oli mukavaa. Havahduin ensimmäisenä yönä pieneen keinuntaan, kun ohitimme avomerelle aukeavan kohdan, missä tulomatkalla pelkäsin ja laitoin passit muovipussiin. Hyvän kelin ansiosta lautta oli etuajassa ja saavuimme Puerto Williamsiin jo kello 23.30. Matka oli kestänyt lähes neljä tuntia vähemmän kuin toiseen suuntaan. Lauttaan sai halutessaan jäädä yöksi, ja meille se oli parempi vaihtoehto kuin mennä kylmään veneeseen. Kun suurin osa porukkaa ja osa tavaroita oli purettu, lautta ajoi ankkuriin, sammutti koneen ja hiljeni. Viivyimme vielä hetken kannella ihailemassa täysikuun valaisemaa tyyntä merenpintaa, lumihuippuisia vuoria ja kylän valoja. Lunta ei näyttänyt olevan muualla kuin vuorilla. Nukuimme hyvin, kävin aamulla suihkussa ja kello 8 olimme tavaroinemme odottamassa meille järjestettyä kyytiä, joka ei kuitenkaan saapunut. Lopulta satamakahvilan nainen vei meidät routaisen kuoppaista mutatietä pitkin Micalviin eikä ottanut vastaan tarjoamaani rahaa.
Mollymawkin porukka oli tullut veneelle jo yöllä ja alaskalaiset purkivat juuri tavaroitaan autosta. Pari päivää aiemmin oli saapunut kaksi tuttua venepariskuntaa ja kahdessa veneessä oli asuttu läpi talven. Joten satamassa oli varsin keväinen hyörinä. Päivä oli mitä kaunein: aivan tyyni ja pilvetön. Lämpötila oli aamulla pakkasen puolella, mutta vahva aurinko sai iltapäivällä elohopean nousemaan lähes plus kymmeneen.

Perillä Puerto Williamsissa. Kalapaatti purki jättiläisrapuja kuorma-autoon.

Oli jännittävää avata veneen ovi ja astua sisään. Oliko kaikki kunnossa? Talvi oli ollut tavanomaista ankarampi. Lumi ei haittaa, mutta pakkasta oli ollut enemmän kuin odotimme, pitkiä -10 asteen jaksoja. Koko kylästä oli ollut vesi poikki jäätymisen vuoksi, samoin tietysti Micalvista, jonka vesijohdot eivät ole eristetty. Onneksi kylmyys on meille tuttua ja vene jätetty talvitilaan, mm. vesijärjestelmä lämminvesivaraajineen oli tyhjennetty. Kamiina alkoi hiljalleen lämmittää ja illalla jo tarkeni. Nukuin kuitenkin ensimmäisen yön uudessa makuupussissa, lähinnä testimielessä.

Elokuun 29. päivä. Satama alkaa herätä, kun veneet saavat asukkaat takaisin.

Aloimme purkaa tavaroita, mikä kävi hitaasti, sillä kaapit olivat sekaisin. Olimme vieneet osan kesävaatteista Suomeen, mutta vielä löytyi shortseja, sandaaleita ja kesäpaitoja, joilla ei ole käyttöä pitkään aikaan. Järjestin kaikki kaapit uudestaan. Sunnuntaina työ jatkui, mutta iltapäivällä teimme kävelyreissun. Housut kiristävät Suomimatkan jälkeen niin, että ohjelmaan on otettu vähintään pieni kävely päivässä. Iltaan mennessä saunaan varastoidut fillarit ja purjeet oli nostettu pois ja pääsimme löylyihin.

Lumilaikkuja, kuraisia teitä ja kevään ensimmäisiä, maanhajuisia tuoksuja.

Nyt maanantaiaamuna kirjoittaessani blogia Hanski asensi tuplaikkunat piirtoheitinkalvoista. Se lisää lämpöä ja pitää ikkunat kuivina. Sen jälkeen hän meni leikkaamaan mattoa Micalvin kannelle - taas on tulossa aurinkoinen päivä.
Laittelemme venettä hissukseen purjehduskuntoon ja sitten suuntaamme jonkun viikon päästä Ushuaiaan, jossa yritämme saada Mantan kuiville akselin kumilaakerin vaihtoa ja yleistä tarkastusta varten. Mutta sitä ennen raportteja kylä- ja satamaelämästä.

Punta Arenas

Huomenna lähdemme viimeiselle etapille tällä viikon kestävällä matkalla. Edessä on 36 tunnin lauttamatka pitkin Chilen kanavia. Se tuntuu osuuksista turvallisimmalta, sillä tähän mennessä on ollut turhan jännittävää. Santiagossa heräsin siihen, että sänky heilui. Unenpöpperössä ajattelin lentokoneen laskeutumisen aiheuttavan liikkeen, kunnes havahduin muistamaan, että Chile on maanjäristysaluetta. "Maanjäristys!", herätin Hanskin. Sängyn liike voimistui voimistumistaan, se alkoi tutista ja narista. Mitä pitikään tehdä? Mennä pöydän alle? Ulos?  Menimme kuitenkin ikkunaan katsomaan, näkyykö paniikkia. Lentokentän edustalla ihmiset vaikuttivat normaalilta eikä missään näkynyt sortuvia seiniä. Tärinä lakkasi ja vähitellen uskalsin taas nukkua. Aamulla katsoin netistä, että La Serenan kaupungissa oli ollut 5.5 magnitudin järistys. Se sijaitsee lähes 500 km Santiagosta etelään.

Aamulla alkoi viimeinen lento-osuus, 3000 km Santiagosta Punta Arenasiin Puerto Monttin kautta. Sää oli sumuinen, kun 4,5 tunnin kuluttua lähestyimme kenttää. Näin ikkunapaikaltani maata: lumilaikkuista puutonta aroa ja joen. Yhtäkkiä kone vetäisi nokan ylös ja nousimme pilviin. Laskeutuminen epäonnistui heikon näkyvyyden vuoksi. Ehdin miettiä Puerto Monttissa tankatun polttoaineen riittävyyttä. Sitten kone alkoi laskeutua uudestaan. Tällä kertaa alla oli vaahtopäinen meri kunnes kenttä tuli näkyviin. Lentokone pomppi ja heilui, pelkäsin ja puristin Hanskin kättä. Pääsimme alas ja kaikki taputtivat. Onneksi se oli viimeinen lento-osuus ja edessä on vain merimatka. Sitä ei sumu estä.

Fernando Magalhãesin patsas ja Hanski.

Punta Arenasissa ihmiset kulkivat tihkusateessa pipot päässä, niskat kyyryssä. Merimuseo oli kiinni ja kävimme kiinnostavamman puutteessa muistojen museossa, Museo de Recuerdossa. Se on ulkoilma-alue täynnä höyrykulkuneuvoja ja vanhoja taloja. Muuten aika on mennyt lähes kokonaan ostoksilla ja niitä suunnitellessa, sillä Puerto Williamsin tarjonnan tuntien hankimme täältä ruokaa. Luulimme jo löytäneemme kelvollista suodatinkahvia, mutta pikkupaketin makutesti paljasti argentiinalaisen, sokerin kanssa paahdetun kahvin kelvottomaksi. On tyydyttävä pikakahviin. Ostimme myös makuupussit ja vedenpitävän, ison repun. Punta Arenasissa on paljon ulkoiluvarusteliikkeitä sekä verovapaa-alue, jossa hinnat ovat hieman tavallista edullisempia. Alueella saa vapaasti liikkua ja tehdä ostoksia, ei tarvitse olla ulkomaalainen.
Olemme myös nauttineet kaupungin kahvila- ja ravintolatarjonnasta. Sitä ei Puerto Williamsissa ole tarjolla. 
Kamera ei ole ollut mukana, mutta muutama näpsäys tuli otettua. Nyt syömään viimeinen kunnon ravintolaillallinen vähään aikaan.

Matkalla

Pariisin kentällä odottamassa Santiagon koneen lähtöä. Hieno kesä Suomessa takana. Nyt on aika palata vene-elämän arkeen - ja talveen: Puerto Williamsissa on lunta ja pakkasta. Olemme perillä viikon kuluttua.

Kirjoitan tätä uudella tabletilla, joka ostettiin lähinnä kirjojen lukemiseen. Katsotaan, saanko mukaan kuvan.

VÄLIETAPPI
Santiago, lentokenttähotelli sunnuntaina 23.8.
Kiitos kommenteista! Oli mukava huomata, että pitkästä tauosta huolimatta blogilla on seuraajia.
14,5 tunnin lento Pariisista Santiago de Chileen sujui yllättävän kivuttomasti. Istuimme jumbon viimeisellä penkkirivillä, jossa oli tavanomaisen kolmen istuimen sijaan vain meidän kaksi paikkaa, joten jaloittelemaan pääsi vaivatta. Istuimet olivat hitusen selkäystävällisemmät tässä AirFrancen koneessa kuin KLM:llä, mutta leffatarjonta ja ruutu surkeat. Olimme jo etukäteen jännittäneet maahantuloa: ei paluulippua, laukut täynnä erilaisia varaosia ja elektroniikkaa (mm. satelliittipuhelimen ulkoinen antenni, wlan-antenni, patterivaihdossa ollut epirb jne). Esimerkiksi osiin purettu ulosvetäjä ja akselin kumilaakeri saattavat näyttää läpivalaisussa aika oudoilta turistitavaroilta. Tällä kertaa PDI:n agentti ei ollut kiinnostunut meistä, vaan 90 päivän oleskeluleima läjähti passiin ilman kysymyksiä. Sitten tullijonoon viiden, yhteensä 60 kg painavan kollin kanssa. Jokainen laukku ja reppu läpivalaistiin, mutta mitään ei tarvinnut ruveta aukomaan, mitä tapahtui aika monen kohdalla - mm. juuri edellämme. Niin kuivatut suppilovahverot, kantarellit, mansikat kuin akselilaakeritkin ovat nyt onnellisesti maassa. Huomenna viimeinen lento ja laukkujen tarkistukset. Lennämme Punta Arenasiin. Suoraan ei pääse, vaan välilasku on Puerto Monttissa. Lentoaika 4,5 tuntia.

Todellakin matkaamme talveen, hieman ristiriitaisin tuntemuksin. Pidän talvesta ja olen jo ehtinyt surkutella sen puutetta, mikäli seuraamme jatkuvasti kesää pallonpuoliskolta toiselle. Olisi hauskaa päästä hiihtämään. Toisaalta ajatus lumen peittämästä, kylmästä ja kosteasta veneestä ei houkuttele. Kestää aika monta päivää saada nurkat lämpenemään. Lisäksi sataman johtovesi on pakkasen vuoksi suljettu. Saamme veneen vesitankit kyllä täytettyä, mutta Micalvin suihku tuskin on toiminnassa. Kohta tiedämme, palasimmeko liian aikaisin. Purin juuri matkalaukusta pitkät kalsarit, pipot ja hanskat. Punta Arenasissa näyttää olevan +3 C astetta.

Micalvi toukokuussa 2015. Kuva Jill Dickin Schinas.

Kesäloma

Nyt pidämme kesätauon. Blogi jatkuu elokuussa, kun palaamme Chileen. Hyvää kesää kaikille!

Marraskuusta toukokuuhun

Etelä-Chilen toukokuu on kuin pohjoisen pallonpuoliskon marraskuu, se ikävin aika syksyn ja talven välissä. Matkustamme kuudessa päivässä talven yli, marraskuusta toukokuuhun.

Lauttamatkalla satoi räntää ja myrskysi. Pieni Yaghan-lautta tärisi ja ryski terävässä aallokossa. Seurasimme iPadin merikarttaohjelmalla ja GPS:llä kulkua, normaali 10 solmun vauhti putosi seitsemään. Tuulta oli reilut 20 m/s. Kävin tarkistamassa pelastusliivien sijainnin. Tosin +4-asteisessa vedessä ei kauan uiskennella. Kanavilla tuulesta ei ole paljon muuta haittaa kuin vauhdin hiipuminen, sillä aallot eivät pääse kasvamaan. Joskus kuitenkin yksittäinen merivesi suihkusi kannelle, jossa oli kontteja ja autoja.

Lautalla on rampit kummassakin päässä. Matkustamo on vain toisella laidalla.

Reitillä on kohta, jossa aallot vyöryvät esteettä Drakensalmesta. Olimme siellä onneksi valoisaan aikaan. Lautta alkoi voimakkaasti keinua sivuaallokossa ja mietin matalan syväyksen omaavan, tasapohjaisen aluksen vakautta. Avomeriosuus oli onneksi pian ohi ja jatkoimme myötätuulessa kohti Magalhaesinsalmea.

Aamu paljasti upean marrasmaiseman.

Olimme ostaneet kahdesta paikkakategoriasta kalliimman. Penkit olivat leveät ja ne sai käännettyä sängyksi. Yllättävän hyvin sai nukuttua, vaikka moottorin jyly kuului korvatulppien läpi ja ilmanvaihto oli surkea. Lisäksi oli kylmää ja kosteaa, ikkunat valuivat sisäpuolella vettä. Kävimme välillä istumassa halvemmassa osastossa, jossa oli hiljaisempaa ja lämmintä.
Lauttamatka on varsin tyyris: 200 e/hlö, mutta sentään ateriat sisältyivät hintaan. Kun henkilökunta kävi kutsumassa syömään, muodostimme jonon keittiön edustalle. Lautasia ei ollut, vaan ruoka annosteltiin lokeroidulle alumiinitarjottimelle: keitto, lämmin ruoka, leipää, jugurtti, hedelmä, mehu. Spagettia ja jauhelihakastiketta, kanaa ja riisiä, lihapiirakkaa. Mautonta, mutta vei nälän.
Viihdykkkeenä pyörivät leffat, joista jokainen sijoittui jonkinlaiseen maagiseen kaksoismaailmaan alkaen Harry Potterista  ja Avattaresta kummallisiin scifi- ja avaruusjuttuihin, joita en jaksanut katsoa. Elokuvat oli tekstitetty espanjaksi, joten ne kävivät hyvin kielikoulusta. Välillä luimme ja torkuimme. Ulkona oli kylmä, siellä pystyi pistäytymään vain hetkeksi. Maisemat hätkähdyttivät taas kauneudellaan, vaikka olimme pari kuukautta sitten kulkeneet samaa reittiä.
Matka kesti kovan tuulen vuoksi 32 tuntia. Saavuimme puolenyön maissa Punta Arenasiin ja otimme taksin hotelliin.

Seuraavana päivänä matka jatkui lentäen kohti pohjoista ja lämpöä. Tulivuoresta ei ollut haittaa, vaikka lennon puuttuminen lentokentän nettisivuston tiedoista aiheutti pienen paniikin aamulla. Maanantai-iltana laskeuduimme pääkaupunkiin. Vastaan tulvahti lämmin ilma. Pitkät kalsarit olivat liikaa.

Santiagossa on saman verran asukkaita kuin koko Suomessa. Kahdessa päivässä näkee vain pienen osan suurkaupunkia. Tyydyimme pysyttelemään Bellavistan kaupunginosan tuntumassa, jossa hostelimme Rio Amazonas sijaitsi. Täällä on yliopisto ja muita oppilaitoksia, mikä näkyy katukuvan nuorisopaljoudessa. Bellavista on myös turistialuetta ravintoloineen ja myymälöineen. Alpakan villasta kudottujen pukineiden lisäksi suosittuja matkamuistoja ovat kuparitavarat ja siniset lapiskivikorut.

Santiagon yllä leijuu saastepilvi.

 Oli mukava olla isossa kaupungissa monen kuukauden "maaseutumatkailun" jälkeen. Edellinen kaupunkivisiitti oli Buenos Airesissa neljä kuukautta sitten.  Puerto Williamsin kurateiden, yhden ravintolan ja nescafen jälkeen nautimme jalkakäytävistä, kunnon kahvista ja mahdollisuudesta valita ruokapaikka. Istuskelimme katukahviloissa ja nautimme lämmöstä.

Kiipesimme Santa Lucian kukkulalle, jossa on vanha linnoitus, ja nousimme "funicularilla" San Cristobalin huipulle, jossa seisoo iso madonnan patsas. Kävimme ihmisoikeusmuseossa, joka kertoo Chilen sotilasdiktatuurin ajasta (1973-1990). Kylmiä väreitä nostattava historia.

Neitsyelle esitettyjä kiitoksia matmoritauluissa.

Huomenna matka jatkuu Helsinkiin Amsterdamin kautta. Kohta ollaan keväässä!
Hostelin netti on näköjään niin hidas, ettei kuvia saa mukaan. Ne myöhemmin.

Lisäys 9.5.: perille päästiin! Lauttamatkan lisäksi viisi lentoa.