keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Saariston sokkeloissa

Saimme suurimalle osalle 70 merimailin matkaa hyvän laitamyötäisen. Olimme jättäneet Röstin ja Lofootit kahden yön vierailun jälkeen ja suuntasimme Bodön eteläpuolelle, laajalle saaristoalueelle. Siellä oli kyläsatamia ja ankkuripaikkoja yllin kyllin.

Plotterista on helppo havainnollistaa reittiämme Lofooteilla. Moskenes-saarella
pysähdyspaikka oli Sörvågen,Flakstad-saarella Nusfjorden ja ankkurilahti.
Siihen tuuli sitten loppuikin, viime päivät ovat olleet lähes tai aivan tyyniä. Jäimme tyynen sään ja hienon ankkurilahden vuoksi kahdeksi yöksi Hjaertöyan saarelle, joka on aivan ison Dönna-saaren eteläpuolella. Matka saarelle oli mutkikas, ja päivän lopuksi saatoimme todeta edenneemme 48 nm, mutta olevamme vain 20 nm päässä edellisestä paikasta. Saaristo oli nimittäin paljon sokkeloisempi kuin miltä se ensi silmäyksellä näytti, ja navigointi plotterikartasta oli vaikeaa. Kun katsoi skaalalla, josta pystyi käsittämään mihin oli menossa, ei nähnyt yksityiskohtia, ja yksityiskohtaisessa kartassa sekosi paikasta. Merkittyjä reittejä kyllä oli, mutta osa kulki matalien siltojen tai sähkölinjojen ali. Meillä on Norjasta vain ison skaalan paperikartat, jotka sopivat suunnitteluun. Olisi ollut syytä ostaa tai lainata veneilykartat (Båtsportskart), mutta se oli yksi asioista, joka jäi tekemättä lähtöhässäkässä. Olen aina painottanut paperikarttojen turvallisuutta ja nyt olimme itse ilman käyttökelpoista karttaa - jos plotteri simahtaisi sokkeloisessa saaristossa, tuskin labyrintistä löytäisi ulos ilman pohjakosketusta. Täällä oli kareja ja matalikkoja, ja paljon.

Tuli tehtyä ylimääräinen lenkki kunnollisen kartan puuttuessa.
Mutta määränpää oli sen arvoinen: Sydänsaari, Hjärtöya, oli
täydellinen ankkuripaikka: suojainen, yksinäinen, kaunis ja rauhallinen.
Kävelimme saarella, jossa on opastaulun mukaan joskus asunut viikinkejä. Arvio ajankohdasta oli aika laaja: 500-1000 -luvulla. Saarelta on löydetty pari viikinkihautaa. Myöhemmin siellä asui talonpoikaisperheitä, joilla oli karjaa. Viimeinen perhe muutti pois 1950-luvulla.
Vaikka saari näytti mereltä katsoen hyvin karulta, löytyi kallioiden keskeltä useita isoja niittyjä. Näimme viisi lammasta, joilla oli todelliset herkkupäivät.


Hjärtöyan ankkurilahti. Syvyys 12 m.

Kallioiden keskeltä löytyi useita niittyjä ja pieniä lehtipuumetsiköitä.
Lintubongauksiin lukeutui lokkien, kuovien, meriharakoiden ja joidenkin tuntemattomien sukeltajien lisäksi merikotka. Tai oikeastaan kaksi, ilmeisesti aikuinen (tumma) ja nuorukainen (vaaleampi). Korjaus: luin vasta myöhemmin lintukirjasta, että nuori on tumma ja täyskavuinen vaalea.

Muutama merikotka-kuva lisää löytyy lasten blogista Mantan merimatka.
Toisena iltana lämmitimme saunan ja kävimme heittämässä vihdoin Atlantin talviturkit, perusteellisesti kolme kertaa. Vesi oli 12-asteista.

Paikoin kalliolla oli läjittäin simpukoiden ja merisiilin kuoria - linnut olivat pitäneet kekkereitä. Siispä oli mahdollisuus löytää vesirajasta sinisimpukoita - ja niin niitä alavedellä löytyikin. Höyrytimme simpukat ja Hanski pisteli niitä vielä lämpiminä poskeensa. Yhdestä löytyi helmi! Pienenpieni, mutta helmi sittenkin.

Sinisimpukasta löytynyt helmi.
Hjärtöyalta moottoroimme 30 merimailin matkan Brönnöysundiin, jossa oli kätevästi iso ruokakauppa sataman vieressä. Sekä hieman nopeampi gsm-datayhteys. Wlaniakin etsin, mutta kaikki olivat salasanan takana. Huomenna jatketaan moottorointia, sillä tuulesta ei näytä olevan tietoa.

Syv systrar eli seitsemän sisarusta. Ei hassumpi näköala veneestä Hjärtöyalla.


lauantai 15. kesäkuuta 2013

Ulommaisella saarella

Olemme kulkeneet Lofoottien saariketjua etelään, pysähdellen muutamissa paikoissa: Stramoyalla, Nusfjordenissa, Södervågenissa ja lopuksi Röstin saarella, joka on pieni, matala ja karikkoinen saaristo, se pieni läiskä kartassa Lofoottien alapuolella, kuin piste iin alla. Tunnetut, isot paikat kuten Svolvaer, jäivät väliin, koska olemme käyneet niissä aiemmin. Pysähdyimme myös Skrovan saaressa, joka ei varsinaisesti kai kuulu Lofootteihin. Satamaan oli rakennettu paljon kesämajoja tai -taloja, joita norjaksi kutsutaan nimellä rorbua. Ne olivat aikoinaan soutuveneellä liikkuvien (ro) kalastajien majoja (bo), nykyään tasokkaita majoituspaikkoja. Skrovalla oli myös kalatehdas. Katsoimme kaihoten ikkunan takana, kun pulleat lohet kiitivät liukuhihnalla. Pihalla odotti pakastusrekka ja osa tästä kassilohesta päätyy varmaan Suomen marketteihin. Tuoretta kalaa ei saa täällä kaupasta, eikä meillä ole ollut kalaonnea - tai oikeastaan emme ole kalastaneet tarpeeksi kärsivällisesti.

Nusfjorden oli täysin kulissikylä, turismin tarpeisiin muutettu entinen kalastajayhteisö. Kylään oli jopa 50 kruunun sisäänpääsymaksu. Satama oli kuitenkin näkemisen arvoinen, kapea ja suojaisa poukama kallion suojassa. Sen sijaan Södervågen Måskenes-saarella oli jo enemmän aito kalastajakylä, joskin hyvät patikointireitit vetivät sinnekin turisteja - niin kuin kaikkialle Lofooteille. Mekin kävimme rasittamassa hieman reisilihaksia.
Satamat ovat olleet maksuttomia tai sitten kukaan ei ole tullut rahastamaan. Varsinaisia vierassatamia ei ole ollut. Södervågenissa saimme maasähkön ja tietenkin lämmitimme illalla saunan. Vedestä ei ole täällä pulaa, joka laiturilla on vesiletku ja usein se valuu jatkuvasti. Hanaa ei ole.

Nusfjorden. Kalastuspaatti vie turisteja merelle.
 Röst onkin sitten jo ihan aito kalastajakylä, joka elää täysin kuivaturskasta. Kylässä on 600 asukasta ja 650 kalapaattia. Sesonki on tammikuusta huhtikuuhun, ei mikään miellyttävä aika olla merellä. Turska kuivataan ulkona, pitkien seipäiden päällä. Kuivatustelineitä on kilometritolkulla. Haju on mieto, ainakin tässä vaiheessa, mitä lienee kun kala on tuore.
Nyt näytti olevan viimeinen aika hakea kuivatut kalat: traktorit ajoivat telineiden keskellä ja peräkärryyn lastattiin tönkköä kalaa kuin puuta. Tärkeä vientimaa on Portugali. Luin paikallisesta tiedotteesta, että kuivaturska tuo vuodessa saarelle 400.000 NOK/asukas eli noin 52.000 euroa.

Turska on kuivaa ja valmista vientiin.

Sää on ollut epätavallisen lämmin ja aurinkoinen. Södervågenissa pärjäsimme pelkällä t-paidalla, mutta täällä ulkosaarella pipo ja hanskatkin ovat tarpeen. On ollut aurinkoista tähän päivään, lauantaihin saakka. Vallitseva tuulensuunta on ollut pohjoinen eli meille suotuinen, mutta välillä - kuten nyt - on liian heikko tuuli purjehtimiseen. Rannikon reunassa tuuli vaihtelee kovasti, joku korkea huippu tai avoin salmi voi nostaa yhtäkkiä mittarin lähelle kymmentä sekuntimetriä.

Röstistä suuntaamme mantereelle. Tarkoitus oli mennä aika pitkälle etelään, mutta jos tuulta ei ole tarpeeksi, taidamme moottoroida lyhimmän pätkän jonnekin Bodön tietämille. Toivottavasti mantereella on parempi gsm-yhteys, että saan ladattua kuvia.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Matka on alkanut

Olemme edenneet Lofooteille mahtavassa auringonpaisteessa ja myötätuulessa. Vene toimii ja kaikki on hyvin - paitsi ettei päivitys oikein onnistu. Mokkula on edge-tilassa ja liian hidas, wlan verkkoja ei ole. Kirjoitan tätä iPadilla, se on hankalaa ja kuvat ovat pc:llä.

Mutta matka on alkanut, matka Etelämantereelle! Ennen sitä täytyy tosin poiketa aika monessa satamassa, ensin nyt vaikka tuossa viereisessä kylässä.

Kuvia tulee sitten kun nettiyhteys on parempi. Terveisiä helteisestä Nusfjordista.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Vene ylös

Työntäyteinen viikko takana. Saavuin maanantaina helteisestä Suomesta kymmeneen asteeseen ja sateeseen, mutta onneksi sää muuttui myös Tromssassa aurinkoiseksi, sillä edessä odotti ylösnosto ja pohjan maalaus.

Sitä ennen oli kuitenkin sijoitettava valtava tavaramäärä paikoilleen. Hanski oli kaksi kertaa tuonut pakettiautollisen tavaraa, joka odotti laukuissa ja väärissä paikoissa stuuvaamista. Hanskin aika veneellä oli kulunut viimesyksyisen myrskyn vaurioiden korjaamiseen ja normaaleihin kevätpuuhiin, kuten purjeiden laittamiseen paikoilleen. Työnjako sopi minulle mainiosti. Sitä paitsi viihdyin veneen sisällä viileässä paremmin kuin kovassa auringonpaisteessa.



Keskiviikkona Manta nousi lukkinosturilla kuiville. Pohja oli hyvässä kunnossa, olihan viime maalauksesta vain vuosi. Sen sijaan sinkit olivat kuluneet, potkurin sinkki kokonaan kadonnut. Hanski vaihtoi kiinteälapaisen potkurin takaisin J-Propiin. (Kiinteälapainen oli otettu käyttöön Huippuvuorten reissun ajaksi.) Myrskyn teloma uimataso suoristettiin ja parraslista korjattiin. Toukokuussa oli maalattu naarmuuntunt kylki sekä oiottu kaiteet.



Nostimme vesilinjaa - kolmannen kerran! Nyt pohjaväri näkyy vedessäkin. Nosturissa ei ollut vaakaa, mutta arviolta Manta painaa tässä tuhdissa reissukunnossa noin 14 tonnia.
Alunperin vesilinja oli noin parikymmentä senttiä alempana!


Ennen kuin pääsemme lähtemään kohti etelää on vielä tutkittava autopilotissa ilmennyttä ongelmaa. Pilotin tietokone on uusi eikä se ensimmäisellä kerralla suostunut asentumaan oikein. Samanlaista salapoliisityötä tehtiin jo parin päivän aikana plotterille ja datamittareille, varsinkin tuulimittari on oikkuillut lähes aina. Tietokoneista ei siis pääse eroon edes veneessä.

Autopilotin johtojen tarkistus


tiistai 28. toukokuuta 2013

Puhelin vai meili?

Olemme Kanarialle saakka suhteellisen edullisen gsm-hinnan alueella, joten paras yhteydenpitoväline on luultavasti puhelin, varsinkin tekstiviesti. Kummankin puhelinnumerot ovat toiminnassa. Sähköposti (manta ättä manta piste fi) tavoittaa silloin kun satamassa on wlan tai muuten saamme yhteyden langattomaan laajakaistaan. Norjassa meillä toimii Soneran mokkula. Portugalissa ja Kanarialla hankimme ehkä paikallisen SIM-kortin mokkulaan, kun kummassakin paikassa ollaan pitkään.

Satelliittipuhelin ei ole toiminnassa. Meiltä jäi peräti 450 minuuttia viime kesältä käyttämättä, mutta minuuttien lisäksi olisi pitänyt ostaa voimassaoloaikaa. Vuosi maksaisi lähes tuhat euroa! Siis pelkkää voimassaoloaaikaa, ei puheaikaa tai dataa. Mieluummin menetimme minuutit. Otamme satelliittipuhelimen käyttöön vasta kun lähdemme Kanarialta.

Tietoliikenne hallitsee kuten kuvasta näkyy: kämppä on nyt tyhjä ja tämä on viimeinen päivitys kodin kiinteästä laajakaistasta.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Vakuutus ja raha-asiat

Vuonna 2001 valtamerivakuutus oli hankalampi saada ja se oli kalliimpi kuin vuonna 2013. Tai ainakin niin muistan. Vuosien 2001-05 purjehdusta varten otimme (tai paremminkin saimme) vakuutuksen Pantaeniukselta, muita vaihtoehtoja ei ollut. En muista markkamäärää Atlantin alueelle, mutta Tyynellemerelle siirryttäessä maksu nousi summaan, jota emme halunneet maksaa. Kolme vuotta seilasimme tuurilla.

Nyt on vaihtoehtoja: pyysimme tarjouksen Pantaeniukselta, Yachtpoolilta sekä yritykseltä nimeltä Hamburger Yacht Versicherung. Hinnat vaihtelivat, samoin kattavuus (voimassaolo eri merialueilla). Hampurin yhtiö oli kattavin, mutta myös kallein.
Meille paras sopimus syntyi Yachtpoolin kanssa. Mantalla on kaskovakuutus Skotlannista Chileen saakka, tosin tietyin aika- ja reittirajoituksin. 50:nnen eteläisen leveyspiirin eteläpuolella saa purjehtia vain lokakuusta kesäkuuhun eli etelän kesällä. Vakuutus ei ole voimassa eteläisen Atlantin joka kolkassa, mutta sehän riittää, että se on voimassa suunnitellulla reitillä.
Entä sitten hinta? Vuosimaksu on 700 euroa enemmän kuin normaali venevakuutuksemme Suomessa. Ei paha! Vaikka en muista Pantaeniuksen vuoden 2001 hintaa, luulen että hintataso on laskenut, luultavasti veneiden lisääntymisen myötä. Lisäys 25.5.: löysin Pantaeniuksen vakuutussopimuksen vuodelta 2002 ja vuosihinta oli 36 000 tanskankruunua. Laskin, että se on noin 5500 euroa nykyrahaan muutettuna.

Vakuutushakemuksissa oli olennaisinta veneen arvo, ei sen ikä tai kunto. Kaskovakuutuksen lisäksi otimme ns. kolmannen osapuolen eli vahinkovastuuvakuutuksen. Vähintään se kannattaa olla, hinnat vaihtelevat sadasta eurosta pariin sataan euroon vuodessa eri yhtiöillä.

Toinen monia kiinnostava kysymys on raha: millä summalla aiomme pärjätä? Viimeksi meiltä kului noin 15 000 euroa vuodessa eli reilu tonni kuussa. Nyt budjetti on laskettu muilta purjehtijoilta saatujen tietojen mukaan noin pariin tonniin kuussa eli vuodessa 24 000 euroa. Se saadaan kasaan vuokratuloilla ja lehtijutuilla. Säästössä on vararahaa.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Pakkaus

Aloitin tavaroiden sortteeraamisen jo viikkoja sitten - onneksi. Muutto veneeseen on työläämpi kuin tavallinen muutto, jossa kamat lyödään laatikoihin ja kuljetetaan paikasta toiseen. Meidän täytyy punnita jokaisen tavaran kohdalla mihin se kuuluu.


Lisäksi on muistettava - tai kirjoitettava muistiin - missä mitäkin on. Jos tulemme talvella käymään Suomessa, pitää löytää talvivaatteet. Olemme vuokranneet entisen lämmönjakohuoneen varastoksi ja sinne mahtuu kaikki kaksion tavarat, muutamia huonekaluja lukuunottamatta. Ne menevät uuteen kotiin tai lainaan.

Viikonloppuna tyhjennämme asunnon ja muutamme Hanskin veljen veneeseen. Manta kun on kaukana. Hanski lähtee Norjaan toukokuun viimeisellä viikolla, minä kesäkuun ensimmäisellä.

Tavaroiden pakkaamisen lomassa on hoidettu miljoona käytännön asiaa osoitteenmuutoksista pankkiasioihin, lääkärintarkastuksista vakuutuksiin. Ei lähtökuumetta mutta pieni lähtöstressi nostaa välillä päätään ja saa pinnan tiukalle. Kaikki on kuitenkin hallinnassa ja mieli hyvä. Ystäviäkin ehtii vielä tavata.