Autopilotti rikki

Huomenna perjantaina blogiin ilmestyy kymmenen päivää sitten kirjoitettu, ajastettu päivitys Kap Hornin 400-vuotisjuhlasta. Lopetin päivityksen lauseeseen "Harmi ettemme ole täällä". Nyt kirjoitan: harmi, että olemme täällä.

Meidän piti olla Etelämantereella 29. tammikuuta, kun Kap Hornin 'löytämistä' juhlistetaan. Mutta emme ole, joten harmi, siitäkin huolimatta, että pääsemme nyt osallistumaan Kap Hornilla järjestettävään tilaisuuteen.

Autopilotin magneettiventtiili hajosi. Se on pieni, mutta tärkeä osa, joka säätelee päälle/pois -toimintoa. Pilotti ei mene päälle, ja ilman toimivaa autopilottia emme lähde Draken salmeen. Teille, jotka ette ole purjehtijoita: veneen ohjaaminen käsin on raskasta, varsinkin kovassa tuulessa, kylmässä, pahimmillaan lumisateessa. Näissä olosuhteissa tuntikin ruorin takana tuulen, aaltojen ja sateen armoilla vie voimat. Ruoria ei voi jättää, vaikka pitäisi reivata, säätää purjeita tai navigoida. Ruorin takaa ei voi poistua keittämään teetä, hakemaan lisää vaatteita tai käymään vessassa. Käytännössä vahdissa pitää olla kaksi. Kolmen hengen miehistö ei riitä, lepo jää liian vähiin.

Päätös oli vaikea ja voitte kuvittella, mitkä tunteet veneessä ovat vallinneet. Ensin epäusko, sitten epätoivo, pettymys ja turhautuminen. Jos olisi ollut yksikin kelvollinen vaihtoehto, olisimme käyttäneet sen. Varsinkin, kun kolmen viikon odotuksen jälkeen sääikkuna oli vihdoin lähes loistava. Nyt se on vain lisännyt mielipahaa.

Olemme pahoillamme Jorman vuoksi, vaikka loistava gastimme suhtautuu asiaan tyyneydellä. Kap Horn on laiha lohtu, mutta jonkinlainen kuitenkin. Eilen pääsimme käymään saarella ja huomenna osallistumme juhlaregattaan.

Uusi magneettiventtiili on tilattu ja jos hyvin käy, saamme sen parin viikon kuluttua. Silloin alkaa kuitenkin olla liian myöhäistä lähteä etelään.
Mietimme vaihtoehtoja. Unelma Etelämantereesta elää edelleen.