tiistai 11. marraskuuta 2014

Ilha Grande


Olemme viettäneet reilun viikon Ilha Granden lahdella 60 merimailia Riosta länteen. Lahti on valtava, 60 mpk leveä. Täällä on kaupunkeja, kyliä, laivoja, öljyterminaaleja, vapaa-ajan asuntoja, satoja saaria, tuhansia rantoja, lukematon määrä kaikenlaisia aluksia kanooteista huvijahteihin, kalapaateista turistiveneisiin sekä läpitunkematonta sademetsää, jossa asuu apinoita. Nettiä ei ole ja brasilialainen kännykkä toimii vain jossain paikoissa. Vesi on puhdasta ja mukavan virkistävää. Snorklailuun on sopivia pieniä koralliesiintymiä.

Baia do Ilha Grande on 60 mpk leveä. Satoja saaria ja lahtia.

Mutta aloitetaan Rion viimeisistä päivistä.

Jätimme Charitaksen jahtiklubin palveluineen lauantaina sen jälkeen, kun olimme käyneet bussilla kaupassa. Tällä kertaa hankintalistalla oli juomia, sillä tuoremuonaa oli edelleen riittävästi Susyn kanssa autolla tehdyn kauppareissun jäljiltä. Brasilia on olutmaa, viini on Suomen hinnoissa. Harmittelin sadannen kerran, ettemme ostaneet tarpeeksi viiniä Kanariansaarilta. Marketista löytyi kuitenkin noin 7 euron hintaista chileläistä, ihan kelvollista. Kerran erehdyin ostamaan pullon brasilialaista valkoviiniä, se meni suoraan Neptunukselle.
Lasse lähti samana lauantaina Ilha Granden alueelle, mutta me halusimme vielä nähdä vähän Rioa. Ajoimme Botafogon ankkurilahdelle Jeesuspatsaan juurelle. Lahdella on kaksi pursiseuraa, hienostoklubin maineessa oleva Rio Janeiron jahtiklubi ja rennompi Clube de Regatas Guanabara. Kummallakin on poijuissa satoja veneitä ja oli vaikea sanoa missä meni raja. Ankkuroiduimme poijualueen laitamille. Takana oli pengerretty rantatie, jonka kivikossa asui ihmisiä. Täällä ei kannata jättää mitää arvokasta kannelle eikä venettä tai jollaa lukitsematta. 


Aamulla lähdimme jollalla maihin ja suuntasimme Regattaklubin jollalaituriin. Perämoottori teki tenän (taisi polttoaine loppua) ja matka oli pitkä melottavaksi. Muita jollia ei ollut, vaan seuralla on yhteysvene, joka kustaa omistajan veneelle. Saimme jättää tähän tyhjään laituriin jollan, siinä se oli turvassa. Mutta sitten olikin löydettävä joku, joka ymmärtäisi asiamme: halusimme jättää jollan ja käydä kaupungilla. Seuran alue oli tietysti aidattu ja vartioitu, joten ilman kulkulupaa ei kannattanut lähteä ulos. Onneksi törmäsimme englanninkielentaitoiseen naiseen, joka alkoi tulkata asiaa seuran työntekijälle. Lopputulos: muutaman tunnin jollaparkista olisi pitänyt maksaa vuorokauden poijumaksu 40 euroa. Eivät voineet joustaa, vaikka samassa lauseessa päiviteltiin kuinka kaukaa olimme purjehtineet. Summa ja periaate olivat meille liikaa, palasimme veneelle ja vaihdoimme saman tien ankkuripaikkaa Sokeritoppavuoren juurelle, Urcan kaupunginosan edustalle. Maihinmeno unohtui. Alkoi torakkasota.


Olemme saaneet ilmeisesti Salvadorista torakoita, sillä nämä ovat eri näköisiä kuin Kanarian torakat. Olimme jo aikaisemmin siivonneet ja myrkyttäneet, mutta nyt vietimme viimeisen Rion päivämme samassa puuhassa. Kaapeista kaikki ulos ja myrkkyä reunoille. Ensimmäisen torakan ilmestyessä uusimme ja lisäsimme "torakkatrappeja" eli myrkkyä sisältäviä houkuttimia, mutta ne yksin eivät näytä riittävän. Boorihappo on kuulemma tehokas aine, mutta sitä ei ole muistettu ostaa.

Päivään mahtui positiivistakin. Ankkuripaikalta oli mainiot näkymät lahdella harjoitteleviin 49er FX-luokan veneisiin. Liikeellä olivat ainakin Chile, Saksa, Ruotsi ja Argentiina. Aika moni purjehtija joutui uimaan lahden likaisessa vedessä, kun vene karkasi alta. Olimme Jonnalta kuulleet, että Riossa oli myös suomalaisia harjoittelemassa 2016 olympialaisiin ja osasimme siksi bongata Kanervan ja Kurtbayn neljäysin, vaikka siinä ei ollut maatunnusta. Meidän lippumme puolestaan bongasi Tapio Nirkko, joka pyörähti finnjollansa kanssa vaihtamassa muutaman sanan. Täytyy myöntää, etten ole juuri seurannut suomalaisten urheilijoiden vaiheita enkä maapaikkojen jakoa, mutta tsemppiä harjoituksiin kaikille. Ainakin Nirkolla lienee kisapaikka jo selvä.

Kanerva ja Kurtbay Suomesta ja sekä Chilen 49er FX tiimi.

Tapio Nirkko Finnjolla.
Aikaisin maanantaiaamuna lähdimme sumussa ajelemaan kohti länttä Copacabanan hiekkarantaa tiiraillen. Riosta – tai tarkemmin Cabo Frion niemenkärjestä – aina Ilha Belaan/Santokseen saakka on heikkotuulinen rannikkokaistale. 11,5 tunnin matkasta vain kolme eteni purjein. Vietimme ensimmäisen yön Ilha Granden Saco do Ceu -lahdessa. Tuli ihan Marquesassaaret mieleen. Rannalla pieniä, hökkelimäisiä, värikkäitä taloja, taustalla läpitunkematon sademetsäviidakko. Savu haisi ja linnut ääntelivät. Lahdella kellui kaikenlaisia veneitä, sillä Ilha Grandella ei ole lainkaan teitä. Maasto on kumpuilevaa, jyrkkääkin ja metsä tiheää. Vesitse pääsee mopeammin, vaikka vain meloen lahden poikki. Kylässä kulkee savisia polkuja. Pidimme lahdesta, joka oli lähes pyöreä ja joka tuulella suojainen. 

Saco do Ceun kylää. Liikenne hoituu vesitse ja kinttupolkuja pitkin.
Useissa taloissa ei ollut ikkunalaseja, voi vain kuvitella kosteuden määrää.
Lasse odotti kuitenkin meitä nurkan takana ja aamulla ajoimme Macacos-saaren lahteen, jossa on koralliesiintymiä. Laskimme ankkurin Ariannan viereen pienen hiekkarannan edustalle. Siellä oli talo, mutta täällä pihapiiriin ankkuroituminen ei näytä haittavan. Lasse oli jo aloittanut Ariannan pohjan puhdistuksen ja Hanski ryhtyi samaan hommaan lainaten Lassen sukelluskompressoria. Illalla söimme Mantassa ja aamulla Lasse jatkoi matkaansa etelään.

Manta ja Arianna ovat kulkeneet yhtä matkaa, täällä vanavedet erosivat, kun Lasse
kiirehtii Falklandsaarille ja Etelämantereelle. Me perässä?

Lassella oli kätevä sukelluskompressori (jollan penkin alta pilkottaa punaista).
Reguletkusuuhun ja pohjaa puhdistamaan.
Me jäimme lahteen ja ihastuimme yhä enemmän Ilha Grandeen. Pelkästään tällä suurimmalla lahden saarella on kymmeniä ankkuripaikkoja. Kun tuuli kääntyi länteen, ajoimme niemenkärjen taakse suojaan. Nimesimme paikan kirkkolahdeksi siellä olevan 1800-luvulla rakennetun kirkon mukaan. Paras löytö oli opastaulu saaren patikkapoluista. Se oli mieluinen yllätys monen kuukauden liikkumattomuuden jälkeen. Olin viimeksi lenkkeillyt Las Palmasissa elokuussa! Löntystelyä kaupungilla ei oteta huomioon. 

Ilha Grande. Vihreä alue (12 ha) on luonnonpuistoa. Polut kiertävät saarta.
Ajoimme heti takaisin veneelle, pakkasimme reppuun vettä ja pähkinöitä ja lähdimme kävelemään määränpäänä näköalapaikka kolmen kilometrin päässä. Emme koskaan löytäneet näköalaa, mutta sen sijaan patikoimme kaksi tuntia vehreässä metsässä pitkin hyvää polkua. Jyrkät nousut saivat pulssin mukavasti nousemaan. Metsässä oli pieniä harkoista muurattuja taloja, joihin meni sähkökin. Myöhemmin luin, että suurin osa Ilha Grandesta on luonnonpuistoa, mutta sen ulkopuolella olevilla alueilla on kyliä, taloja ja hulppeita vapaa-ajan asuntoja. 

Kävelimme talon ohi. Sisältä kuului musiikkia ja joku kokkasi vihellellen.
Pihalla oli pesukone. Sähköt siis on ja vesi tulee todennäköisesti yhdestä
saaren lukuisista joista.
   



Saaren suurin kylä on Abraao, jonne kulkee lautta Angra dos Reisin kaupungista. Paikka on turistien ja reppumatkaajien suosiossa. Mutta ennen kuin me pääsimme Abraaon saakka, kävimme Susyn vinkistä Angran kaupungissa kaupassa. Pirates-marinan yhteydessä on kauppakeskus ja laituriin saa tulla ilmaiseksi ostosten ajaksi. Kätevää, nyt uhkaavasti huvennut olutvarastokin täydentyi. Harvassa paikassa pääsee näin kätevästi bunkraamaan: vene kyljittäin hyvässä laiturissa ja ostoskärryllä viereen. Tankkasimme myös 300 litraa polttoainetta (noin 1,20 e/litra).
Angrasta lähdimme tutustumaan kolmen mailin päässä olevaan Ilha do Gipoaan. Lahti oli iso, rantaan asti puita. Aamulla ajoimme takaisin Ilha Grandelle, tällä kertaa Saco do Ceuhun, koska halusimme patikoida sieltä Abraaoon.
 
Abraaon kylä on reppumatkaajien suosiossa ja täällä on kymmeniä majataloja (pousada).


Turisteja kuskataan erilaisilla veneillä autioille rannoille.

Kävely kesti 3,5 tuntia ja oli todella hieno. Ensin kuljimme välillä pitkin mangroven reunustamaa valkoista hiekkarantaa, kunnes polku nousi jyrkästi saaren sisäosiin. Olimme valppaina apinoiden varalta, halusimme nähdä niitä. Polulla ei kulkenut ketään muuta, kunnes lähempänä Abraaon kylää alkoi vilkastua. Ensimmäinen kohtaamamme ihminen oli hauska sattuma: hän oli meribiologi, joka oli perustanut Abrolhoksen luonnonpuiston 1980-luvulla. Sympaatiinen, olkihattuinen mies kertoi, että korallia räjäytettiin kalkkikiven vuoksi ilmeisesti laatta- tai harkkoteollisuuden tarpeisiin Järkyttävää! Miehen tapaamisesta jäi hyvä muisto. Jos hän ei olisi ollut ensimmäinen vastaantulija, tuskin olisimme alkaneet jutella. Mutta olimme niin hämmästyneitä vastaantulijasta, että kysyimme puhuuko hän englantia. Sen jälkeen englantia puhuvia vastaantulijoita olikin jo tarpeeksi. Metsässä oleva vesiputous näytti olevan useimpien päämäärä.

Jalan paksuisia bambuja.
Emme olleet nähneet apinoita, mutta kuulimme niiden mölyä pian vesiputoksen jälkeen. Biologi oli näyttänyt apinoiden olevan ison kissan kokoisia. Hanski poikkesi metsäänkin tähyämään eläimiä, mutta samassa mekastus loppui. Se oli joukkomölyä, josta oli vaikea erottaa mitään muuta kuin yksittäisiä haukahduksia silloin tällöin. Möly alkoi vähitellen ja pian koko lauma halusi sanoa sanansa toisten päälle ja ulvoi kuorossa. Sitten johtaja haukahti ja kaikki hiljenivät. Olimme kuulleet samaa ääntelyä Saco do Ceussa olematta varmoja, mitä se on. Ihan lähellä kylää näimme pienen, sellaisen herra Tossavaisen kokoisen apinan. Samanlaisen olimme nähneet keskellä Rion keskustaa. Sillä oli pitkä, raidallinen häntä ja valkoiset viikset.
Söimme Abraaossa turistilisällä hinnoitellun, mutta ihan maukkaan aterian, ja ajoimme taksiveneellä takaisin Saco do Ceuhun. Sekä kahden hengen ruoka että 20 minuutin venematka maksoivat saman, noin 30 euroa. Illalla vetristimme saunassa väsyneitä lihaksia. Olipa mukava päivä!

Olisi kiva tietää, mitä lajia tämä herra Tossavainen on?


Abraao oli turisteista, majataloista ja kuppiloista huolimatta – tai ehkä juuri niiden vuoksi – vaikuttanut mukavalta kylältä, joten täällä nyt olemme. Ajoimme ensin aamulla viereiseen Enseada las Palmasin lahteen, josta menee kilometrin polku saaren eteläpuolella olevalle rannalle. Tämä patikointi ei ollut kummoinen, mutta tulipahan tehtyä pieni palatuskävely.

Ilha Grandelta suuntaamme Paratyn kylään, joka sekin on tällä samalla lahdella, mutta 30 merimailin päässä, läntisessä päässä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti