tiistai 27. elokuuta 2013

La Coruña

Vau, mikä purjehdus! 537 meripeninkulmaa, 3 vuorokautta ja 10 tuntia. Keskivauhti (satamasta satamaan) 6,5 solmua. Vuorokausimatkat muutaman mailin yli 150 mpk, parhaana 164 mpk. Ja yhtenä päivänä porhallettiin 12 tunnissa 95 mpk!

Tuuli oli ensin lännestä, sitten pohjoisesta noin 10-15 m/s, aallokko samasta suunnasta, ei mitään jättiläismäistä. Iso enimmän ajan kakkosreivissä, genua reivattu, joskus auki kokonaan. Välillä fokka pelissä.

Ajoitus osui nappiin myös kuun osalta: lähes täysikuu nousi kun aurinko laski, joten oli hämärää kuin pohjoisen kesäyönä. Näki purjeet ja aallot hyvin. Varsinkin ensimmäinen yö oli lähes pilvetön ja upea. Delfiinit seurasivat Mantaa koko yön, tekivät pimeässä huimia ilmahyppyjä.

Kolmen tunnin vahtivuorot toimivat hyvin, saimme levättyä kumpikin riittävästi. Odotettavissa ollut lievä meritautini meni odotetusti pian ohi ja pystyin lukemaan kirjaa ja kokkaamaan.

Olemme Marina Nauticossa, siinä pienemmässä ja lähempänä keskustaa olevassa. Saavuimme siis eilen maanantaina 19.30 paikallista aikaa. Vastaanotto oli hyvin ystävällinen. Pääsimme suihkuun ja istuimme vielä hetken pimenevässä yössä nauttien hieman punaviiniä, oliiveja, salamia ja keksejä. Sen jälkeen oli ihana painua puhtaiden lakanoiden väliin nukkumaan pitkä ja keikkumaton yöuni.

Onpa mukava olla kaupungissa pitkästä aikaa!

Lisää myöhemmin.

2 kommenttia:

  1. Wautsi. Sitä jaksaa tuon jälkeen taas kryssiä kylmässä vesisateessa monta päivää :)

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa Espanjaan mahtavan purjehduksen jälkeen. T. Katariinan laivaväki

    VastaaPoista