Reipasta tahtia

Heti juhannuksen jälkeen aloimme laskea Floröseen jäljellä olevaa matkaa ja kiire tuli. Olimme sopineet olevamme perillä viikonloppuna, kun ystävillä on vapaata. Oli edettävä ripeästi. Kaksi reilun 70 mpk:n ja 13 tunnin päivää ja kaikki alkoi näyttää paremmalta.

Tänään olemme tulleet vain 21 mpk, sillä välillä on oltava turistina ja pysähdyttävä täyttämään varastoja. Ajoimme yöpymispaikasta, Golman ankkurilahdesta (jonka rannalla näin aamulla kaksi kettua ja jonkin sortin hanhiperheen, ehkä merihanhia) lyhyen matkan Kristiansundiin. Otimme dieseliä (1,24 euroa/l) ja vettä sekä kävimme kaupassa. Muutaman tunnin pysähdyksen (joka maksoi marinassa 7 euroa) jälkeen olimme taas menossa. Määränpää oli kymmenen merimailin päässä oleva Håholmen, jossa on Ragnar Thorsethin matkoista kertova pieni näyttely. Hän on tehnyt vaikka mitä - ajanut moottorikelkalla pohjoisnavalle (1982), soutanut Shetlantiin, talvehtinyt perheen kanssa Huippuvuorilla - mutta parhaiten hänet tunnetaan purjehduksista viikinkiveneillä. Hän on mm. kiertänyt perheensä kanssa pallon Saga Siglar -nimisellä viikinkiveneen replikalla (1984-86). Thorsethin suku on kotoisin Håholmenilta, mutta nykyään saarella toimii hotelliravintola.

Sää on ollut meille suotuisa. Vaikka aina ei ole päässyt eteenpäin purjein, emme ole joutuneet odottamaan vastatuulten vuoksi. Odotettavissa on navakkaa pohjoisen puolesta tuulta aina perjantaihin asti.

Sankt Hans

Hyvää juhannusta!

Saariston sokkeloissa

Saimme suurimalle osalle 70 merimailin matkaa hyvän laitamyötäisen. Olimme jättäneet Röstin ja Lofootit kahden yön vierailun jälkeen ja suuntasimme Bodön eteläpuolelle, laajalle saaristoalueelle. Siellä oli kyläsatamia ja ankkuripaikkoja yllin kyllin.

Plotterista on helppo havainnollistaa reittiämme Lofooteilla. Moskenes-saarella
pysähdyspaikka oli Sörvågen,Flakstad-saarella Nusfjorden ja ankkurilahti.

Siihen tuuli sitten loppuikin, viime päivät ovat olleet lähes tai aivan tyyniä. Jäimme tyynen sään ja hienon ankkurilahden vuoksi kahdeksi yöksi Hjaertöyan saarelle, joka on aivan ison Dönna-saaren eteläpuolella. Matka saarelle oli mutkikas, ja päivän lopuksi saatoimme todeta edenneemme 48 nm, mutta olevamme vain 20 nm päässä edellisestä paikasta. Saaristo oli nimittäin paljon sokkeloisempi kuin miltä se ensi silmäyksellä näytti, ja navigointi plotterikartasta oli vaikeaa. Kun katsoi skaalalla, josta pystyi käsittämään mihin oli menossa, ei nähnyt yksityiskohtia, ja yksityiskohtaisessa kartassa sekosi paikasta. Merkittyjä reittejä kyllä oli, mutta osa kulki matalien siltojen tai sähkölinjojen ali. Meillä on Norjasta vain ison skaalan paperikartat, jotka sopivat suunnitteluun. Olisi ollut syytä ostaa tai lainata veneilykartat (Båtsportskart), mutta se oli yksi asioista, joka jäi tekemättä lähtöhässäkässä. Olen aina painottanut paperikarttojen turvallisuutta ja nyt olimme itse ilman käyttökelpoista karttaa - jos plotteri simahtaisi sokkeloisessa saaristossa, tuskin labyrintistä löytäisi ulos ilman pohjakosketusta. Täällä oli kareja ja matalikkoja, ja paljon.

Tuli tehtyä ylimääräinen lenkki kunnollisen kartan puuttuessa.
Mutta määränpää oli sen arvoinen: Sydänsaari, Hjärtöya, oli
täydellinen ankkuripaikka: suojainen, yksinäinen, kaunis ja rauhallinen.

Kävelimme saarella, jossa on opastaulun mukaan joskus asunut viikinkejä. Arvio ajankohdasta oli aika laaja: 500-1000 -luvulla. Saarelta on löydetty pari viikinkihautaa. Myöhemmin siellä asui talonpoikaisperheitä, joilla oli karjaa. Viimeinen perhe muutti pois 1950-luvulla.
Vaikka saari näytti mereltä katsoen hyvin karulta, löytyi kallioiden keskeltä useita isoja niittyjä. Näimme viisi lammasta, joilla oli todelliset herkkupäivät.

Hjärtöyan ankkurilahti. Syvyys 12 m.

Kallioiden keskeltä löytyi useita niittyjä ja pieniä lehtipuumetsiköitä.

Lintubongauksiin lukeutui lokkien, kuovien, meriharakoiden ja joidenkin tuntemattomien sukeltajien lisäksi merikotka. Tai oikeastaan kaksi, ilmeisesti aikuinen (tumma) ja nuorukainen (vaaleampi). Korjaus: luin vasta myöhemmin lintukirjasta, että nuori on tumma ja täyskavuinen vaalea.

Muutama merikotka-kuva lisää löytyy lasten blogista Mantan merimatka.

Toisena iltana lämmitimme saunan ja kävimme heittämässä vihdoin Atlantin talviturkit, perusteellisesti kolme kertaa. Vesi oli 12-asteista.

Paikoin kalliolla oli läjittäin simpukoiden ja merisiilin kuoria - linnut olivat pitäneet kekkereitä. Siispä oli mahdollisuus löytää vesirajasta sinisimpukoita - ja niin niitä alavedellä löytyikin. Höyrytimme simpukat ja Hanski pisteli niitä vielä lämpiminä poskeensa. Yhdestä löytyi helmi! Pienenpieni, mutta helmi sittenkin.

Sinisimpukasta löytynyt helmi.

Hjärtöyalta moottoroimme 30 merimailin matkan Brönnöysundiin, jossa oli kätevästi iso ruokakauppa sataman vieressä. Sekä hieman nopeampi gsm-datayhteys. Wlaniakin etsin, mutta kaikki olivat salasanan takana. Huomenna jatketaan moottorointia, sillä tuulesta ei näytä olevan tietoa.

Syv systrar eli seitsemän sisarusta. Ei hassumpi näköala veneestä Hjärtöyalla.

Ulommaisella saarella

Olemme kulkeneet Lofoottien saariketjua etelään, pysähdellen muutamissa paikoissa: Stramoyalla, Nusfjordenissa, Södervågenissa ja lopuksi Röstin saarella, joka on pieni, matala ja karikkoinen saaristo, se pieni läiskä kartassa Lofoottien alapuolella, kuin piste iin alla. Tunnetut, isot paikat kuten Svolvaer, jäivät väliin, koska olemme käyneet niissä aiemmin. Pysähdyimme myös Skrovan saaressa, joka ei varsinaisesti kai kuulu Lofootteihin. Satamaan oli rakennettu paljon kesämajoja tai -taloja, joita norjaksi kutsutaan nimellä rorbua. Ne olivat aikoinaan soutuveneellä liikkuvien (ro) kalastajien majoja (bo), nykyään tasokkaita majoituspaikkoja. Skrovalla oli myös kalatehdas. Katsoimme kaihoten ikkunan takana, kun pulleat lohet kiitivät liukuhihnalla. Pihalla odotti pakastusrekka ja osa tästä kassilohesta päätyy varmaan Suomen marketteihin. Tuoretta kalaa ei saa täällä kaupasta, eikä meillä ole ollut kalaonnea - tai oikeastaan emme ole kalastaneet tarpeeksi kärsivällisesti.

Nusfjorden oli täysin kulissikylä, turismin tarpeisiin muutettu entinen kalastajayhteisö. Kylään oli jopa 50 kruunun sisäänpääsymaksu. Satama oli kuitenkin näkemisen arvoinen, kapea ja suojaisa poukama kallion suojassa. Sen sijaan Södervågen Måskenes-saarella oli jo enemmän aito kalastajakylä, joskin hyvät patikointireitit vetivät sinnekin turisteja - niin kuin kaikkialle Lofooteille. Mekin kävimme rasittamassa hieman reisilihaksia.
Satamat ovat olleet maksuttomia tai sitten kukaan ei ole tullut rahastamaan. Varsinaisia vierassatamia ei ole ollut. Södervågenissa saimme maasähkön ja tietenkin lämmitimme illalla saunan. Vedestä ei ole täällä pulaa, joka laiturilla on vesiletku ja usein se valuu jatkuvasti. Hanaa ei ole.

Nusfjorden. Kalastuspaatti vie turisteja merelle.

 Röst onkin sitten jo ihan aito kalastajakylä, joka elää täysin kuivaturskasta. Kylässä on 600 asukasta ja 650 kalapaattia. Sesonki on tammikuusta huhtikuuhun, ei mikään miellyttävä aika olla merellä. Turska kuivataan ulkona, pitkien seipäiden päällä. Kuivatustelineitä on kilometritolkulla. Haju on mieto, ainakin tässä vaiheessa, mitä lienee kun kala on tuore.
Nyt näytti olevan viimeinen aika hakea kuivatut kalat: traktorit ajoivat telineiden keskellä ja peräkärryyn lastattiin tönkköä kalaa kuin puuta. Tärkeä vientimaa on Portugali. Luin paikallisesta tiedotteesta, että kuivaturska tuo vuodessa saarelle 400.000 NOK/asukas eli noin 52.000 euroa.

Turska on kuivaa ja valmista vientiin.

Sää on ollut epätavallisen lämmin ja aurinkoinen. Södervågenissa pärjäsimme pelkällä t-paidalla, mutta täällä ulkosaarella pipo ja hanskatkin ovat tarpeen. On ollut aurinkoista tähän päivään, lauantaihin saakka. Vallitseva tuulensuunta on ollut pohjoinen eli meille suotuinen, mutta välillä - kuten nyt - on liian heikko tuuli purjehtimiseen. Rannikon reunassa tuuli vaihtelee kovasti, joku korkea huippu tai avoin salmi voi nostaa yhtäkkiä mittarin lähelle kymmentä sekuntimetriä.

Röstistä suuntaamme mantereelle. Tarkoitus oli mennä aika pitkälle etelään, mutta jos tuulta ei ole tarpeeksi, taidamme moottoroida lyhimmän pätkän jonnekin Bodön tietämille. Toivottavasti mantereella on parempi gsm-yhteys, että saan ladattua kuvia.

Matka on alkanut

Olemme edenneet Lofooteille mahtavassa auringonpaisteessa ja myötätuulessa. Vene toimii ja kaikki on hyvin - paitsi ettei päivitys oikein onnistu. Mokkula on edge-tilassa ja liian hidas, wlan verkkoja ei ole. Kirjoitan tätä iPadilla, se on hankalaa ja kuvat ovat pc:llä.

Mutta matka on alkanut, matka Etelämantereelle! Ennen sitä täytyy tosin poiketa aika monessa satamassa, ensin nyt vaikka tuossa viereisessä kylässä.

Kuvia tulee sitten kun nettiyhteys on parempi. Terveisiä helteisestä Nusfjordista.

Vene ylös

Työntäyteinen viikko takana. Saavuin maanantaina helteisestä Suomesta kymmeneen asteeseen ja sateeseen, mutta onneksi sää muuttui myös Tromssassa aurinkoiseksi, sillä edessä odotti ylösnosto ja pohjan maalaus.

Sitä ennen oli kuitenkin sijoitettava valtava tavaramäärä paikoilleen. Hanski oli kaksi kertaa tuonut pakettiautollisen tavaraa, joka odotti laukuissa ja väärissä paikoissa stuuvaamista. Hanskin aika veneellä oli kulunut viimesyksyisen myrskyn vaurioiden korjaamiseen ja normaaleihin kevätpuuhiin, kuten purjeiden laittamiseen paikoilleen. Työnjako sopi minulle mainiosti. Sitä paitsi viihdyin veneen sisällä viileässä paremmin kuin kovassa auringonpaisteessa.

Keskiviikkona Manta nousi lukkinosturilla kuiville. Pohja oli hyvässä kunnossa, olihan viime maalauksesta vain vuosi. Sen sijaan sinkit olivat kuluneet, potkurin sinkki kokonaan kadonnut. Hanski vaihtoi kiinteälapaisen potkurin takaisin J-Propiin. (Kiinteälapainen oli otettu käyttöön Huippuvuorten reissun ajaksi.) Myrskyn teloma uimataso suoristettiin ja parraslista korjattiin. Toukokuussa oli maalattu naarmuuntunt kylki sekä oiottu kaiteet.

Nostimme vesilinjaa - kolmannen kerran! Nyt pohjaväri näkyy vedessäkin. Nosturissa ei ollut vaakaa, mutta arviolta Manta painaa tässä tuhdissa reissukunnossa noin 14 tonnia.

Alunperin vesilinja oli noin parikymmentä senttiä alempana!

Ennen kuin pääsemme lähtemään kohti etelää on vielä tutkittava autopilotissa ilmennyttä ongelmaa. Pilotin tietokone on uusi eikä se ensimmäisellä kerralla suostunut asentumaan oikein. Samanlaista salapoliisityötä tehtiin jo parin päivän aikana plotterille ja datamittareille, varsinkin tuulimittari on oikkuillut lähes aina. Tietokoneista ei siis pääse eroon edes veneessä.

Autopilotin johtojen tarkistus