torstai 23. tammikuuta 2014

Hapero tiiviste

Ainakin yksi syy kierrosten jumittumiseen ja vaihteluun löytyi: ruiskutuspumpun tiiviste oli hapertunut ja yksi muru mennyt pumpun suuttimeen. Tällä ei ole mitään tekemistä dieselbakteerin kanssa, mikä ei tienkään tarkoita, etteikö se ongelma edelleen olisi olemassa. Mutta ainakin yksi vika on selvitetty. Uusi tiiviste on tilattu.
Tiiviste on murentunut. Kuvassa näkyvä muru tukki suuttimen.
Eipä ihme, ettei käynti ollut tasaista!
Tiivistettä odotellessa on aikaa tehdä huoltotöitä. Hanski on pessyt pilssiä ja vaihtanut vaihdelaatikon öljyt. Koneen öljynvaihto tehdään, kun saadaan ostettua lämpimän ilmaston öljyä. Normaali 15W40 menee liian juoksevaksi kuumuudessa.

Minä olen siivonnut kaappeja. Hieman hometta löytyi muutaman tiukkaan pakatun kaapin perältä. Aika ajoin on hyvä tuulettaa kaikki tekstiilit ja pyyhkiä kaapit. Aikomus on myös porata taas muutama reikä lisää ilmanvaihtoa varten.

Konerikkoisena emme voi lähteä Puerto de Mogánista, mutta eipä haittaa. Ystävämme Sirpa ja Harry asuvat täällä ja ovat sekä avuksi että seuraksi. Eilen kävimme yhdessä isommilla kaupoilla. Ostimme uuden pölynimurin, tällä kertaa tavallisen kotikoneen, tosin pussittoman. Edellinen 12V imuri ei enää toimi kunnolla. Suursiivous voi jatkua.

Lounas Sirpan ja Harryn parvekkeella viime viikolla, kun Anu ja Masa
vielä olivat täällä.

Minun on tietysti ollut hyvä olla jaloista pois, kun konekoppa ja työkalut ovat levällään. Löysin punttisalin (2 viikkoa/13 euroa) ja lenkilläkin on tullut muutaman kerran käytyä. Vielä kun löytyisi espanjankielen kurssi tai opettaja, niin odotteluaika tulisi maksimaalisesti hyödynnettyä.

Puerto de Mogán on kuuluisa kukistaan.





2 kommenttia:

  1. Hei,
    kaikki kumitiivistet ovat alttiita murtumiselle ennemmin tai myöhemmin. Minulla alkoi polttoainemittarin tiiviste vuotaa jo 7 kauden jälkeen. Las Palmasissa norjalainen tarvikemyyjä Morten neuvoi vaihtamaan korkkiin. Kuulemma norjalaiset merenkulkijat vaihtavat tiivisteet korkkisiin jo ennen kumin murtumista.
    Terveisin: Kalle / s/y Akvarelli

    VastaaPoista
  2. Kiitos hyvästä huomiosta Kalle. Kone ja ruiskutuspumppu olivat ennen lähtöä täydellisessä huollossa/korjauksessa, johon oletimme sisältyvän tiivisteiden vaihtamisen.

    VastaaPoista