tiistai 28. toukokuuta 2013

Puhelin vai meili?

Olemme Kanarialle saakka suhteellisen edullisen gsm-hinnan alueella, joten paras yhteydenpitoväline on luultavasti puhelin, varsinkin tekstiviesti. Kummankin puhelinnumerot ovat toiminnassa. Sähköposti (manta ättä manta piste fi) tavoittaa silloin kun satamassa on wlan tai muuten saamme yhteyden langattomaan laajakaistaan. Norjassa meillä toimii Soneran mokkula. Portugalissa ja Kanarialla hankimme ehkä paikallisen SIM-kortin mokkulaan, kun kummassakin paikassa ollaan pitkään.

Satelliittipuhelin ei ole toiminnassa. Meiltä jäi peräti 450 minuuttia viime kesältä käyttämättä, mutta minuuttien lisäksi olisi pitänyt ostaa voimassaoloaikaa. Vuosi maksaisi lähes tuhat euroa! Siis pelkkää voimassaoloaaikaa, ei puheaikaa tai dataa. Mieluummin menetimme minuutit. Otamme satelliittipuhelimen käyttöön vasta kun lähdemme Kanarialta.

Tietoliikenne hallitsee kuten kuvasta näkyy: kämppä on nyt tyhjä ja tämä on viimeinen päivitys kodin kiinteästä laajakaistasta.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Vakuutus ja raha-asiat

Vuonna 2001 valtamerivakuutus oli hankalampi saada ja se oli kalliimpi kuin vuonna 2013. Tai ainakin niin muistan. Vuosien 2001-05 purjehdusta varten otimme (tai paremminkin saimme) vakuutuksen Pantaeniukselta, muita vaihtoehtoja ei ollut. En muista markkamäärää Atlantin alueelle, mutta Tyynellemerelle siirryttäessä maksu nousi summaan, jota emme halunneet maksaa. Kolme vuotta seilasimme tuurilla.

Nyt on vaihtoehtoja: pyysimme tarjouksen Pantaeniukselta, Yachtpoolilta sekä yritykseltä nimeltä Hamburger Yacht Versicherung. Hinnat vaihtelivat, samoin kattavuus (voimassaolo eri merialueilla). Hampurin yhtiö oli kattavin, mutta myös kallein.
Meille paras sopimus syntyi Yachtpoolin kanssa. Mantalla on kaskovakuutus Skotlannista Chileen saakka, tosin tietyin aika- ja reittirajoituksin. 50:nnen eteläisen leveyspiirin eteläpuolella saa purjehtia vain lokakuusta kesäkuuhun eli etelän kesällä. Vakuutus ei ole voimassa eteläisen Atlantin joka kolkassa, mutta sehän riittää, että se on voimassa suunnitellulla reitillä.
Entä sitten hinta? Vuosimaksu on 700 euroa enemmän kuin normaali venevakuutuksemme Suomessa. Ei paha! Vaikka en muista Pantaeniuksen vuoden 2001 hintaa, luulen että hintataso on laskenut, luultavasti veneiden lisääntymisen myötä. Lisäys 25.5.: löysin Pantaeniuksen vakuutussopimuksen vuodelta 2002 ja vuosihinta oli 36 000 tanskankruunua. Laskin, että se on noin 5500 euroa nykyrahaan muutettuna.

Vakuutushakemuksissa oli olennaisinta veneen arvo, ei sen ikä tai kunto. Kaskovakuutuksen lisäksi otimme ns. kolmannen osapuolen eli vahinkovastuuvakuutuksen. Vähintään se kannattaa olla, hinnat vaihtelevat sadasta eurosta pariin sataan euroon vuodessa eri yhtiöillä.

Toinen monia kiinnostava kysymys on raha: millä summalla aiomme pärjätä? Viimeksi meiltä kului noin 15 000 euroa vuodessa eli reilu tonni kuussa. Nyt budjetti on laskettu muilta purjehtijoilta saatujen tietojen mukaan noin pariin tonniin kuussa eli vuodessa 24 000 euroa. Se saadaan kasaan vuokratuloilla ja lehtijutuilla. Säästössä on vararahaa.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Pakkaus

Aloitin tavaroiden sortteeraamisen jo viikkoja sitten - onneksi. Muutto veneeseen on työläämpi kuin tavallinen muutto, jossa kamat lyödään laatikoihin ja kuljetetaan paikasta toiseen. Meidän täytyy punnita jokaisen tavaran kohdalla mihin se kuuluu.


Lisäksi on muistettava - tai kirjoitettava muistiin - missä mitäkin on. Jos tulemme talvella käymään Suomessa, pitää löytää talvivaatteet. Olemme vuokranneet entisen lämmönjakohuoneen varastoksi ja sinne mahtuu kaikki kaksion tavarat, muutamia huonekaluja lukuunottamatta. Ne menevät uuteen kotiin tai lainaan.

Viikonloppuna tyhjennämme asunnon ja muutamme Hanskin veljen veneeseen. Manta kun on kaukana. Hanski lähtee Norjaan toukokuun viimeisellä viikolla, minä kesäkuun ensimmäisellä.

Tavaroiden pakkaamisen lomassa on hoidettu miljoona käytännön asiaa osoitteenmuutoksista pankkiasioihin, lääkärintarkastuksista vakuutuksiin. Ei lähtökuumetta mutta pieni lähtöstressi nostaa välillä päätään ja saa pinnan tiukalle. Kaikki on kuitenkin hallinnassa ja mieli hyvä. Ystäviäkin ehtii vielä tavata.