maanantai 18. toukokuuta 2015

Kesäloma

Nyt pidämme kesätauon. Blogi jatkuu elokuussa, kun palaamme Chileen. Hyvää kesää kaikille!


keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Marraskuusta toukokuuhun

Etelä-Chilen toukokuu on kuin pohjoisen pallonpuoliskon marraskuu, se ikävin aika syksyn ja talven välissä. Matkustamme kuudessa päivässä talven yli, marraskuusta toukokuuhun.

Lauttamatkalla satoi räntää ja myrskysi. Pieni Yaghan-lautta tärisi ja ryski terävässä aallokossa. Seurasimme iPadin merikarttaohjelmalla ja GPS:llä kulkua, normaali 10 solmun vauhti putosi seitsemään. Tuulta oli reilut 20 m/s. Kävin tarkistamassa pelastusliivien sijainnin. Tosin +4-asteisessa vedessä ei kauan uiskennella. Kanavilla tuulesta ei ole paljon muuta haittaa kuin vauhdin hiipuminen, sillä aallot eivät pääse kasvamaan. Joskus kuitenkin yksittäinen merivesi suihkusi kannelle, jossa oli kontteja ja autoja.

Lautalla on rampit kummassakin päässä. Matkustamo on vain toisella laidalla.

Reitillä on kohta, jossa aallot vyöryvät esteettä Drakensalmesta. Olimme siellä onneksi valoisaan aikaan. Lautta alkoi voimakkaasti keinua sivuaallokossa ja mietin matalan syväyksen omaavan, tasapohjaisen aluksen vakautta. Avomeriosuus oli onneksi pian ohi ja jatkoimme myötätuulessa kohti Magalhaesinsalmea.

Aamu paljasti upean marrasmaiseman.


Olimme ostaneet kahdesta paikkakategoriasta kalliimman. Penkit olivat leveät ja ne sai käännettyä sängyksi. Yllättävän hyvin sai nukuttua, vaikka moottorin jyly kuului korvatulppien läpi ja ilmanvaihto oli surkea. Lisäksi oli kylmää ja kosteaa, ikkunat valuivat sisäpuolella vettä. Kävimme välillä istumassa halvemmassa osastossa, jossa oli hiljaisempaa ja lämmintä.
Lauttamatka on varsin tyyris: 200 e/hlö, mutta sentään ateriat sisältyivät hintaan. Kun henkilökunta kävi kutsumassa syömään, muodostimme jonon keittiön edustalle. Lautasia ei ollut, vaan ruoka annosteltiin lokeroidulle alumiinitarjottimelle: keitto, lämmin ruoka, leipää, jugurtti, hedelmä, mehu. Spagettia ja jauhelihakastiketta, kanaa ja riisiä, lihapiirakkaa. Mautonta, mutta vei nälän.
Viihdykkkeenä pyörivät leffat, joista jokainen sijoittui jonkinlaiseen maagiseen kaksoismaailmaan alkaen Harry Potterista  ja Avattaresta kummallisiin scifi- ja avaruusjuttuihin, joita en jaksanut katsoa. Elokuvat oli tekstitetty espanjaksi, joten ne kävivät hyvin kielikoulusta. Välillä luimme ja torkuimme. Ulkona oli kylmä, siellä pystyi pistäytymään vain hetkeksi. Maisemat hätkähdyttivät taas kauneudellaan, vaikka olimme pari kuukautta sitten kulkeneet samaa reittiä.
Matka kesti kovan tuulen vuoksi 32 tuntia. Saavuimme puolenyön maissa Punta Arenasiin ja otimme taksin hotelliin.

Seuraavana päivänä matka jatkui lentäen kohti pohjoista ja lämpöä. Tulivuoresta ei ollut haittaa, vaikka lennon puuttuminen lentokentän nettisivuston tiedoista aiheutti pienen paniikin aamulla. Maanantai-iltana laskeuduimme pääkaupunkiin. Vastaan tulvahti lämmin ilma. Pitkät kalsarit olivat liikaa.

Santiagossa on saman verran asukkaita kuin koko Suomessa. Kahdessa päivässä näkee vain pienen osan suurkaupunkia. Tyydyimme pysyttelemään Bellavistan kaupunginosan tuntumassa, jossa hostelimme Rio Amazonas sijaitsi. Täällä on yliopisto ja muita oppilaitoksia, mikä näkyy katukuvan nuorisopaljoudessa. Bellavista on myös turistialuetta ravintoloineen ja myymälöineen. Alpakan villasta kudottujen pukineiden lisäksi suosittuja matkamuistoja ovat kuparitavarat ja siniset lapiskivikorut.

Santiagon yllä leijuu saastepilvi.
 Oli mukava olla isossa kaupungissa monen kuukauden "maaseutumatkailun" jälkeen. Edellinen kaupunkivisiitti oli Buenos Airesissa neljä kuukautta sitten.  Puerto Williamsin kurateiden, yhden ravintolan ja nescafen jälkeen nautimme jalkakäytävistä, kunnon kahvista ja mahdollisuudesta valita ruokapaikka. Istuskelimme katukahviloissa ja nautimme lämmöstä.

Kiipesimme Santa Lucian kukkulalle, jossa on vanha linnoitus, ja nousimme "funicularilla" San Cristobalin huipulle, jossa seisoo iso madonnan patsas. Kävimme ihmisoikeusmuseossa, joka kertoo Chilen sotilasdiktatuurin ajasta (1973-1990). Kylmiä väreitä nostattava historia.

Neitsyelle esitettyjä kiitoksia matmoritauluissa.

Huomenna matka jatkuu Helsinkiin Amsterdamin kautta. Kohta ollaan keväässä!
Hostelin netti on näköjään niin hidas, ettei kuvia saa mukaan. Ne myöhemmin.

Lisäys 9.5.: perille päästiin! Lauttamatkan lisäksi viisi lentoa.