Hyvästi Irlanti

Kolmisen viikkoa Irlannin länsirannikolla on ollut mukavan leppoisa – lukuun ottamatta rapumertoja! Takertumisen jälkeen tähystys on ollut niin intensiivistä, että päivän lopulla on aivan kuitti. Normaalisti näin tyhjällä merellä vilkaisu silloin tällöin riittäisi, mutta poijut, milloin minkäkin kokoiset ja väriset, eivät näy pitkälle.

Punaisella reittimme Irlannin ilmatieteen laitoksen
karttapohjalla (met.ie).

Sligosta purjehdimme parin ankkurilahden (Broad Haven ja Ballynakil) kautta Aransaarille Galwayn lahden edustalle. Saaret, varsinkin suurin (Inismore, iiriksi Árainn), on vilkas turistikohde. Isot yhteysalukset tuovat päiväretkeläisiä, jotka vuokraavat polkupyöriä, ajavat hevosrattailla tai minibussilla ympäri saarta ja ostavat Aransaaren valkoisia villapaitoja.

Aransaaren länsirannikko murenee mereen vähitellen.

Saari oli täynnä kivistä kasattuja aitoja.

Saari on matala, puuton ja loputtomien kiviaitojen kirjoma. Länsipuoli on pystysuoraa kallioseinämää, jota meri syö hiljalleen. Kalliot (tai koko saari, en ole varma) on Unescon luonnonperintökohde. Kallion päällä, aivan reunalla on linnoitusraunioita, joista osa on jo vajonnut mereen. Jäi selvittämättä koska ja ketä vastaan kivilinnoitukset on rakennettu, ja kuka ne rakensi. Keltit saapuivat saarille muistaakseni noin 600-luvulla (j.a.a.), mutta linnoitukset on turistitoimiston tytön mukaan rakennettu 1000-luvulla e.a.a.

Muratti pehmensi hieman vaikutelmaa, mutta työ ja tuska huokui
edelleen muureista.

Turisteista huolimatta tietoa Aranin historiasta ei ollut helposti saatavilla. Nettiyhteys oli pubin oikuttelevan wlanin varassa, joten ei tullut etsittyä tietoa sieltäkään. Myös asukasluku jäi selvittämättä. Täällä kuulimme ensimmäisen kerran iiriä arkitilanteessa. Killeanyn kylä (iiriksi Cill Einne) vaikutti varsin vauraalta kivitaloineen ja hoidettuine puutarhoineen. Rantatietä reunustivat jopa katuvalot. Ruokakauppa oli iso ja hyvin varustettu. Tulojen täytyy tulla turismista, koska viljelymaata ei ole, lampaita ei enää pidetä eikä kalastusaluksiakaan ollut muutamaa enempää. Ja luultavasti villapaidat neulotaan koneellisesti Aasiassa.

Satamassa oli niin uusi aallonmurtaja, ettei sitä ollut plotterikartassa tai purjehdusoppaassa. Se suojasi mukavasti Killeny-lahtea. Keltaisia vieraspoijuja oli useita, kaikki tyhjiä kun saavuimme, mutta muutama vene liittyi joukkoon päivien kuluessa. Ja poijut olivat jälleen ilmaisia.

Vuorovesi oli neljän metrin luokkaa.

Pääsimme vihdoin patikoimaankin, mikä teki todella hyvää. Loputon kivimuurimaisema vaan alkoi ahdistaa: miljoona pinottua kiveä toi mieleen ankean raadannan. Selkä tuli kipeäksi pelkästään kiviä katsoessa. Koko saari on kivimuurien verkottama. Ne kulkevat saaren poikki rannalta toiselle, ympäröivät pienen pieniä maaplänttejä ja reunustavat jokaista tietä ja polkua.

Harvoin syödään ravintolassa, mutta Aranilla simpukat houkuttelivat.

Aransaarelta lähdimme viimeiselle Irlannin etapille, 80 merimailin päässä olevaan Dinglen kaupunkiin, jossa on marina. Täällä on tarkoitus valmistautua avomeripurjehdukseen. Reedsin mukaan Dinglen marinassa on wlan ja pesukone, mutta eipä ollut. No, pääsin pyykkäämästä, kun veimme koko kasan pesulaan. Netti veneessä olisi ollut tarpeen varsinkin säätietojen seuraamista varten, ja muutenkin mukava. Ollaan siis pubi-netin varassa, täällä kun ei ole linja-autoasemaa kuten Sligossa – siellä nimittäin oli wlan ja rauhallista istua. Eikä tarvinnut ostaa mitään.

Iiri on vähemmistökieli, mutta se on voimissaan länsirannikolla,
varsinkin Aranilla ja Dinglessä, jossa katukyltit ovat ensin iiriksi, sitten englanniksi.

Kolmen viikon aikana olemme olleet kahdessa marinassa, Sligossa ja Dinglessä. Sligossa maksoimme viidestä vuorokaudesta yhteensä 50 euroa, puolet listahinnasta. Satamakapu oli myötämielinen matkapurjehtijoille. Dinglen hinta on 2 euroa/metri eli Mantalta 24 euroa/vrk. Siihen ei sisälly muuta kuin laituripaikka. 

Vuorovedestä on hyötyä: pääsimme ylävedellä suojaiseen lahteen
0,3 metrin kannaksen yli (Ballynakil).

 Ilmaiset poijut ja lukuisat ankkurilahdet ovat olleet ehdottomasti plussaa. Kun edessä on kaupunkeja ja pakollista marinaelämää, on ollut hauska viettää aikaa pikkukylissä ja luonnonmaisemissa. Maisemat ovat vaihdelleet vihreistä kukkuloista draamaattisiin kallioihin. Sää on ollut kohtalainen, ei sateita kuin vasta nyt, eikä kovia tuulia yhtä lukuunottamatta. Virrat ovat keikuttaneet vain niemenkärjissä, joita täällä kylläkin riittää. Purjehdus länsirannikolla jää kokemuksena plussan puolelle, ainoana miinuksena rapumerrat. Mertojen runsaslukuisuudesta huolimatta emme ole löytäneet rapuja syötäväksi, ne taitavat mennä suoraan vientiin.