Keväthangilla

Sunnuntaiaamun taivas oli sininen, ei hattaraakaan. Päätimme lähteä Cerro Banderalle, Lippuvuorelle. Pekoni- ja kananmuna-aamiaisen, eväsleipien teon, repun pakkauksen ja vaelluskenkien rasvaamisen jälkeen taivas oli peittynyt ohueen harsoon, mutta se ei haitannut, oli mukava päästä metsään ja liikkeelle. Hankalin osuus oli pari kilometriä pitkä jäinen tie vuoren juurelle metsäpolun alkuun. Liukastuminen ja murtunut käsi tai nilkka muuttaisi purjehdussuunnitelmat. Köpöttelimme varovasti ja turvallisesti liukkaalla.
Lumi on viikossa sulanut paljon, mutta paikoin sitä vielä riittää. Cerro Banderalla lunta oli parhaimmillaan metrin verran, jonka yöpakkaset olivat kovettaneet hankikannoksi. Nousimme 400 metriin, sitten lumikansi alkoi pettää ja kulku hidastui. Pureva tuuli vei viimeisen halun nousta ylemmäs. Joimme teetä, söimme sämpylät ja kävelimme takaisin alas. Polulla on valtavia kaatuneita puita, joiden yli ja ali joutuu kiipeilemään ja ryömimään, hyvää vaihtelua liikuntaan. Neljän tunnin reissun jälkeen posket punoittivat ja reisiä pakotti.

Pyökeissä on outoja, kellertäviä kasvannaisia.