Kesäloma

Nyt pidämme kesätauon. Blogi jatkuu elokuussa, kun palaamme Chileen. Hyvää kesää kaikille!

Marraskuusta toukokuuhun

Etelä-Chilen toukokuu on kuin pohjoisen pallonpuoliskon marraskuu, se ikävin aika syksyn ja talven välissä. Matkustamme kuudessa päivässä talven yli, marraskuusta toukokuuhun.

Lauttamatkalla satoi räntää ja myrskysi. Pieni Yaghan-lautta tärisi ja ryski terävässä aallokossa. Seurasimme iPadin merikarttaohjelmalla ja GPS:llä kulkua, normaali 10 solmun vauhti putosi seitsemään. Tuulta oli reilut 20 m/s. Kävin tarkistamassa pelastusliivien sijainnin. Tosin +4-asteisessa vedessä ei kauan uiskennella. Kanavilla tuulesta ei ole paljon muuta haittaa kuin vauhdin hiipuminen, sillä aallot eivät pääse kasvamaan. Joskus kuitenkin yksittäinen merivesi suihkusi kannelle, jossa oli kontteja ja autoja.

Lautalla on rampit kummassakin päässä. Matkustamo on vain toisella laidalla.

Reitillä on kohta, jossa aallot vyöryvät esteettä Drakensalmesta. Olimme siellä onneksi valoisaan aikaan. Lautta alkoi voimakkaasti keinua sivuaallokossa ja mietin matalan syväyksen omaavan, tasapohjaisen aluksen vakautta. Avomeriosuus oli onneksi pian ohi ja jatkoimme myötätuulessa kohti Magalhaesinsalmea.

Aamu paljasti upean marrasmaiseman.

Olimme ostaneet kahdesta paikkakategoriasta kalliimman. Penkit olivat leveät ja ne sai käännettyä sängyksi. Yllättävän hyvin sai nukuttua, vaikka moottorin jyly kuului korvatulppien läpi ja ilmanvaihto oli surkea. Lisäksi oli kylmää ja kosteaa, ikkunat valuivat sisäpuolella vettä. Kävimme välillä istumassa halvemmassa osastossa, jossa oli hiljaisempaa ja lämmintä.
Lauttamatka on varsin tyyris: 200 e/hlö, mutta sentään ateriat sisältyivät hintaan. Kun henkilökunta kävi kutsumassa syömään, muodostimme jonon keittiön edustalle. Lautasia ei ollut, vaan ruoka annosteltiin lokeroidulle alumiinitarjottimelle: keitto, lämmin ruoka, leipää, jugurtti, hedelmä, mehu. Spagettia ja jauhelihakastiketta, kanaa ja riisiä, lihapiirakkaa. Mautonta, mutta vei nälän.
Viihdykkkeenä pyörivät leffat, joista jokainen sijoittui jonkinlaiseen maagiseen kaksoismaailmaan alkaen Harry Potterista  ja Avattaresta kummallisiin scifi- ja avaruusjuttuihin, joita en jaksanut katsoa. Elokuvat oli tekstitetty espanjaksi, joten ne kävivät hyvin kielikoulusta. Välillä luimme ja torkuimme. Ulkona oli kylmä, siellä pystyi pistäytymään vain hetkeksi. Maisemat hätkähdyttivät taas kauneudellaan, vaikka olimme pari kuukautta sitten kulkeneet samaa reittiä.
Matka kesti kovan tuulen vuoksi 32 tuntia. Saavuimme puolenyön maissa Punta Arenasiin ja otimme taksin hotelliin.

Seuraavana päivänä matka jatkui lentäen kohti pohjoista ja lämpöä. Tulivuoresta ei ollut haittaa, vaikka lennon puuttuminen lentokentän nettisivuston tiedoista aiheutti pienen paniikin aamulla. Maanantai-iltana laskeuduimme pääkaupunkiin. Vastaan tulvahti lämmin ilma. Pitkät kalsarit olivat liikaa.

Santiagossa on saman verran asukkaita kuin koko Suomessa. Kahdessa päivässä näkee vain pienen osan suurkaupunkia. Tyydyimme pysyttelemään Bellavistan kaupunginosan tuntumassa, jossa hostelimme Rio Amazonas sijaitsi. Täällä on yliopisto ja muita oppilaitoksia, mikä näkyy katukuvan nuorisopaljoudessa. Bellavista on myös turistialuetta ravintoloineen ja myymälöineen. Alpakan villasta kudottujen pukineiden lisäksi suosittuja matkamuistoja ovat kuparitavarat ja siniset lapiskivikorut.

Santiagon yllä leijuu saastepilvi.

 Oli mukava olla isossa kaupungissa monen kuukauden "maaseutumatkailun" jälkeen. Edellinen kaupunkivisiitti oli Buenos Airesissa neljä kuukautta sitten.  Puerto Williamsin kurateiden, yhden ravintolan ja nescafen jälkeen nautimme jalkakäytävistä, kunnon kahvista ja mahdollisuudesta valita ruokapaikka. Istuskelimme katukahviloissa ja nautimme lämmöstä.

Kiipesimme Santa Lucian kukkulalle, jossa on vanha linnoitus, ja nousimme "funicularilla" San Cristobalin huipulle, jossa seisoo iso madonnan patsas. Kävimme ihmisoikeusmuseossa, joka kertoo Chilen sotilasdiktatuurin ajasta (1973-1990). Kylmiä väreitä nostattava historia.

Neitsyelle esitettyjä kiitoksia matmoritauluissa.

Huomenna matka jatkuu Helsinkiin Amsterdamin kautta. Kohta ollaan keväässä!
Hostelin netti on näköjään niin hidas, ettei kuvia saa mukaan. Ne myöhemmin.

Lisäys 9.5.: perille päästiin! Lauttamatkan lisäksi viisi lentoa.

Tuhka uhkaa

Olemme ostaneet lauttaliput 30 tunnin merimatkalle Punta Arenasiin, varanneet yöksi sieltä hotellin, ostaneet lennon Punta Arenasista Santiagoon (Puerto Monttin kautta), varanneet hostelin kolmeksi yöksi Santiagosta ja ostaneet lennon Helsinkiin. Lähtö on täältä 2.5., Suomessa olemme 8.5. Jos olemme, sillä aktiivinen tulivuori Calbuco sijaitsee matkan varrella, Puerto Monttin lähellä. Sen purkaus on jo nyt estänyt joitakin lentoja laskeutumasta Santiagon kentälle, mutta Punta Arenasin ja Puerto Monttin lentokenttäsivustojen mukaan liikenne sujuu normaalisti.
Tulivuori purkautui viime torstaina 23.4. ja peitti Ensenadan kylän tuhkaan. BBC:n uutisissa varoitettiin mahdollisesta uudesta purkauksesta.
Meillä on mahdollisuus muuttaa Europan lennon ajankohtaa, mutta ei Chilen sisäistä lentoa. Jos kone ei kulje, en tiedä miten taittaa 3000 km matka Punta Arenasista Santiagoon. Puerto Monttista pääsee Santiagoon bussilla, se kestää 14 tuntia. Elämme jännityksessä. Tasan viikko lautan lähtöön.

Vene on nyt lopullisessa paikassaan - toivottavasti. Paikkojen suhteen käytiin pieni laituridebatti, mutta kerrankin satamakapu palautti yksityisjärjestelijät ruotuun ja piti kiinni siitä, mitä aiemmin oli sovittu. Olemme keskirivissä kolmantena veneenä ja samaan riviin tulee kaksi ranskalaista alumiinivenettä, Cachoeira ja Natsiq. Hauska sattuma, että Cachoeiran on suunnitellut ja rakentanut Jean-Franҫoise André, joka talvehti vaimoinsa Sylvien kanssa Alaskassa samaan aikaan kuin me. Kaikki alumiiniveneet eivät siis kaihda teräspaattia. Se oli yksi laituriparlamentin kuumista aiheista. Vaikka me emme ole uskaltaneet poistua satamasta paikan menetyksen pelossa, ovat nuo kaksi ranskalaisvenettä vielä purjehtimassa kanavilla.

Tyhjilleen jäävään veneeseen on palkattava vastuuhenkilö. Asiasta tehdään paperi, joka käydään leimauttamassa kunnantoimiston henkikirjoittajan luona. Tämä on pakollinen menettely, luultavasti laivaston vaatimus. Me päädyimme palkkaamaan jollakoulun opettajan, nuoren argentiinalaismiehen, joka käy satamassa joka päivä. Maksamme hänelle 40 euroa kuussa.

Eilen kukkulan takaa näkyi taivaisiin asti kohoava masto. Laivaston laituriin oli saapunut 66 metriä pitkä Ahimsa. Masto on 86-metrinen. Miehistöä on kymmenen. Alus tuli Atlantilta ja on menossa kanavia pitkin Puerto Monttiin.

Ihmettelimme, kun keulalla ei ollut ankkuria. Se laskeutuu pohjaluukusta.
Navigointi- ja hallintalaitteet ovat ilmeisesti ruorien välissä näkyvässä
mustassa "pöydässä".

Salongissa on maisemaikkunat.

Käsittämättömät mittasuhteet!

Megajahdin miehistö kertoi tulevansa illalla Micalvin baariin - tai oikeammin klubitiloihin, sillä baaritoimintaa täällä ei enää ole. Jääkylmä ja iltaisin synkeä tila ei tavallisesti houkuttele, mutta nyt kamiinassa pidettiin tulta koko päivän ja illalla keräännyimme klubille. Ei täällä tosin ole kuin yksi hollantilaispariskunta, kaksi charterkipparia ja amerikkalaisperhe. Megajahdin porukka oli käväissyt paikalla ja poistunut ennen kun me Hanskin kanssa kahdeksan maissa saavuimme. Mutta meillä oli mukava ilta purjehtijoiden kesken: huimia tarinoita etelän ja pohjoisen hyisiltä vesiltä. Joimme muutaman oluen ja jotkut jakoivat viinipullon. Rauhallista rupattelua. Kymmenen maissa tuli koppalakkinen upseeri paikalle, selvästi tarkastuskäynnille, ja hieman sen jälkeen siviiliasuinen nainen, joka ilmoitti kello 22.45 että tila suljetaan.

Maailman eteläisimmän jahtiklubin baari on värikkäistä lipuista huolimatta
kuollut ja kylmä. Katossa vasemmassa ylänurkassa Fågel Blån seuralippu
(Olli Tikkanen ja Merja Pynnä) ja sohvan vieressä jenkkilipun alla
Tinjan (Timo ja Leena Hopeavuo) viiri.

Kylän kodittomien koirien joukosta ihastuimme pieneen susikoiranarttuun, joka seurasi meitä usein lenkille. Se kaipasi selvästi ihmisen seuraa, totteli käskyjä ja paimensi meitä - kaipasi kai laumaa. Juoksuaikana koira laihtui entisestään jolkottaessaan jatkuvasti pakoon innokkaita kosijoita. Veimme sille muutaman kerran ruokaa. Salaa, sillä satamakapu ei pidä koirien hyysäämisestä. Niitä on kuulemma joskus kymmeniä Micalvin kannella.
Kysyin turistiopas Carinalta, mitä voisin tehdä koiran hyväksi, ja vastaus oli selkeä: toimittaa se eläinlääkärille steriloitavaksi. Sain ohjeet, ajan ja talutushihnan. Arkailin kuitenkin. Olin ulkopuolinen enkä edes aivan varma koiran kodittomuudesta. Kun koiralle varattu vastaanottoaika koitti, menin klinikalle ilman koiraa, juttelemaan suoraan eläinlääkärin kanssa. Hänen mukaansa ihmiset eivät ota vastuuta kulkukoirista, vaikka sekä koiralle että yhteisölle on parasta, ettei katukoiria tule lisää. Luin netistä steriloinnista ja se alkoi tuntua koirankin kannalta hyvältä ratkaisulta. Leikattu narttu kerää helpommin kiloja, mikä on täällä pelkästään hyvä asia. Lisäksi koira saattoi olla jo raskaana, eikä se ja pennut välttämättä selviäisi pitkään. Päätös kypsyi, ja kun koira vielä yhtenä aamuna lähti vapaaehtoisesti kanssamme kylälle, kävelimme saman tien klinikalle. Se on nyt leikattu ja saa toipua klinikalla 10 päivää. Taidetaan ensi viikolla mennä muonapaketin kera tervehtimään hurttaa.

Koira ei pääse Mantaan, vaikka mieli tekisi. Tämä kuva
on jonkun kävelyretken jälkeen.

Eläinlääkärissä.

Syksyn lehtiä ja kaasua

Muutamina öinä lämpötila on pudonnut nollaan, mutta päivisin aurinko lämmittää. Kylmien öiden jälkeen ruska valtaa alaa ja värit kirkastuvat. Vuorenrinteet ovat ruosteenpunaisia, alarinteillä on punaista ja keltaista. Navarinosaari kuuluu sub-antarktiseen vyöhykkeeseen, ja täällä on maailman eteläisin metsä. Puulajeja on 6, joista suurin osa on erilaisia pyökkejä. Ne muistuttavat koivua, yksi myös nimeltään: coigüe (lat. Nothofagus betuloides). Se on ikivihreä ja kestää pakkasta pariinkymmeneen asteeseen saakka - niin alas lämpötila ei täällä kuitenkaan laske, vaan kylmimmät lukemat ovat -10 C asteen tietämillä. Samaa sukua oleva lenga (Nothofagus pumilio) ja ñire (Nothofagus antarctica) värittävät maisemaa. Olkoonkin pyökin sukulaisia, mutta lehdet ovat kuin vaivaiskoivun.

Muutamat kylmät päivät todistivat käytännössä kaasuseosten erot. Kaasupullomme täytettiin Uruguayssa butaanilla, vaikka tilasimme propaania. Liesi ei toimi kylmässä butaanilla. Uunin liekkikaari ei syty lainkaan ja lieden poltin palaa huonosti jos ollenkaan. Onneksi oli kamiina, ja pian ilma taas lämpenikin. Yksi kakku jäi leipomatta.
Uruguayn "palvelu" harmitti, sillä olimme nimenomaan pyytäneet propaania ja jättäneet pullot Brasiliassa täyttämättä siksi, että siellä myytiin ainoastaan butaania.
Valutimme puolikkaan butaanipullon tyhjäksi rannalla ja se täytettiin propaanilla. Kaasulaitoksen auto haki ja toi pullon, hinta 14 euroa. Nyt voi taas huoletta leipoa ja valmistaa uuniruokia.

Päivät ovat kuluneet pienissä askareissa. Hanski valmistelee venettä talvikuntoon. Minä olen istunut  läheisessä museossa kirjoittamassa. "Työhuoneeni" ikkunasta näkyy Beaglekanava ja lumihuippuisia vuoria. Tila on rauhalllinen, museossa käy harvoin ketään. Yhtenä päivänä sisään pelmahti koululaisia. Kylässä on paljon lapsia, koulussa on noin 150 oppilasta. Viidettä luokkaa käyvän Cristobalin luokalla on 45, ekalla luokalla 22 oppilasta. Nämä pojat taisivat olla kolmannella.

Työtila on yleensä tyhjä, yhtenä päivänä koululaisilla oli museopäivä.
Sain osakseni uteliaita katseita, mutta vain yksi poika rohkaistui tervehtimään.

Moni 6-15-vuotias tulee vapaa-ajalla satamaan, jonka toisella rannalla toimii purjehduskoulu. Sillä on käytössään optimistijollia ja kajakkeja. Koulu aloitti vuonna 2014. Idea ja rahoitus on yksityisen henkilön. Koululla on sympaattinen argentiinalaisopettaja, nuori mies nimeltä Mauro. Hän on vesillä aamusta iltaan, ainoastaan maanantait ovat vapaat. Koulun tavoitteena on opettaa lapsille yhteishenkeä ja ympäristön huomioimista purjehdus- ja navigointitaitojen lisäksi.

Kylmyys ei ole este.

Turistitoimiston Carina tutustutti meidät paikalliseen perheeseen, jonka rouvan luona käyn kerran viikossa harjoittamassa espanjaa. Carolina on kolmen lapsen äiti ja hoitaa kotona perheen nuorinta, 2-vuotiasta tyttöä. Mies työskentelee lennonjohtajana. Kävimme Hanskin kanssa yhtenä iltana kylässä. Oli kiinnostavaa kurkistaa chileläiseen elämään. Seuraavaksi vuorossa on vierailu Mantassa. 12-vuotias Cristobal kävi on yhtenä päivänä tutustumassa veneeseen. Hän puhuu erinomaisesti englantia.

Olemme patikoineet edelleen paljon ja etsineet uusia reittejä.

Kahden tunnin kiipeilyn ja rämpimisen jälkeen merkit katosivat, oli käännyttävä takaisin.
Vanhasta hiihtomajasta oli vain pari hirttä jäljellä.

Metsä on täynnä kaatuneita puita. Silti lehmät ja hevoset kulkevat siellä.
Ihmisen jälkiä ei näkynyt.

Jonkun hylkäämä susikoira on ollut pari kertaa mukana. Se on kiltti, tottelee vihellyksiä
ja jopa suomenkielisiä komentoja. Sitten nartulla alkoi juoksuaika ja kylän
koiraat seuraavat herkeämättä kintereillä. Ei olla otettu laumaa mukaan.

Ainakin osa hevosista on villejä tai hylättyjä. Laumat kulkevat
kaikkialla: metsässä, teillä ja pihoilla. Ruoho on lyhyttä.
Tämä varsa tuli lauman mukana joelle juomaan.

Rodeokenttä. Ehkä hevoset hylättiin, kun kisat loppuivat.

Neljän viikon aikana on ollut yksi kovatuulinen päivä. Usein on
aurinkoista, mutta harvoin näin tyyntä.

Mustanaama ibis, bandurria austral.

Satama täyttyy

Oli tarkoitus lähteä vielä purjehtimaan tänne oman kunnan alueelle, mutta satama täyttyy eikä paikkaa voi varata, joten emme uskalla poistua. Täällä on pidettävä puoliaan, sillä veneet - varsinkin charterveneet - tulevat ja töijaavat paattinsa kiinni talveksi. Satamakapteeni ei pysty pitämään tilannetta hallinnassa, kenellekään ei osoiteta sopivaa paikkaa, vaan nopeimmat ja eniten tietävät vievät parhaat. Aiempina vuosina veneitä ei ole ollut näin paljon. On todella tylsää, että täällä makaavat veneet (osa lähes vuoden!) vievät paikan ja mahdollisuuden niiltä, jotka haluaisivat purjehtia.

Satamassa on tällä hetkellä 25 venettä. Tietääksemme vain yhdessä asuu
viisihenkinen perhe läpi talven, muut ovat 3-10 kk tyhjillään.

Yksi kuuden veneen rivi on jo täynnä, niistä kolme keskikokoisia, noin 50-jalkaisia charterveneitä. Rivin ensimmäinen, 20-metrinen puukuunari, oli täällä jo Merivuokon käynnin aikana vuonna 1992. Silloin se vielä liikkui, nyt vaikuttaa hylätyltä. Peran tammikuussa 1992 ottamassa kuvassa satamassa on kuusi venettä. Nyt 25 venettä plus poijussa kaksi.
Isoimmat charterveneet, kuten Pelagic Australis, Icebird, Australis ja vastaavat, lähtevät joko Falklandsaarille tai Etelä-Afrikkaan.

Manta on keskimmäisessä rivissä, jossa on jo kolme talvehtimaan jäänyttä isoa venettä eli tähän riviin mahtuu enää kolme lisää. Meidän kyljessämme on kahdeksanmetrinen ranskalainen alumiinivene. Pariskunta on ollut täällä kolme vuotta ja suunnitteli myös syyspurjehdusta, mutta tuskin uskaltaa lähteä. Poijupaikkaa ei kukaan tunnu haluavan, mikä sai myös meidät jäämään kyljittäin, vaikka se tietää maalien kulumista ja pahimmillaan lommoja kylkiin.

Charanco eli southern crested  caracara.
Täällä on valtavasti erilaisia lintuja papukaijoista pingviineihin.
Haukkoja, kotkia, vesilintuja, pikkulintuja, tikkoja.

Koska emme enää purjehdi, tulemme Suomeen jo toukokuun alussa ja palaamme tänne elokuussa.  Lippuja ei vielä ole ostettu, sen verran tilanne satamassa on vielä auki. Saimme jo venepaikkalaskun: miljoona ja rapiat päälle elokuun loppuun. Pankkiautomaatista nostettiin eilen pinkka kymppitonneja, vielä pitää hakea parisataatuhatta. Pesoissa on muutama turha nolla. Paikka maksaa kymmenen euroa päivässä eli viisi ja puoli kuukautta maksavat noin 1500 euroa.

Muu maa mustikka... calafate on mustikan tyyppinen, maukas mutta täynnä kovia
siemeniä. Sitä kaytetään monen mausteena, mm. oluen.

Ilma alkaa viilentyä, öisin on ollut nollassa, mikä on kuorruttanut huiput lumella. Ruskaa alkaa myös olla, vaikka ison vaivaiskoivun näköinen puu ei pudota kaikkia lehtiään. Havupuita täällä ei näy. Päivisin lämpötila nousee 7-15 C asteeseen. Olemme patikoineet erilaisia reittejä. Joskus joku kylän koirista lähtee mukaan ja kulkee rinnalla kuin olisimme sen perhe. Eilisellä kahden tunnin kävelyllä meillä oli kolme hurttaa seurana.

Susikoira paimensi myös meitä, pieni musta ajoi tieosuuksilla autoja takaa,
vaalea pitkäkarva oli hieman arka.

Yhdellä reissulla paistoimme makkaraa,  yleensä eväänä tee ja leivät.

Jokia ja järviä on paljon.

Metsästä löytyi pari vanhaa tykkiä ja miehistönkuljetusvaunu. Piippu sojottaa
kohti Ushuaiaa.

Rantareitti on hieno ja mukavaa vaihtelua metsässä kulkemiselle,
missä polut vaativat enemmän jalannostoa ja kuntoa.

Maailman eteläisin kylä

Joka kuukauden viimeisenä sunnuntaina Punta Arenasin ja Puerto Williamsin väliä liikennöivä lautta tekee matkan Puerto Toroon. Silloin kylän asukkaat saavat tarvikkeita ja pääsevät liikkumaan muutenkin kuin omilla kalastusveneillään. Toroon menee myös metsätie, jonka armeija raivasi joskus 1970-luvulla, kun naapurimaiden suhteet olivat lähellä sotaa. Jos Argentiinan sotilaat olisivat nousseet maihin, olisivat Toron asukkaat päässeet pakenemaan tietä pitkin. Nykyään tie on patikkareitti. Kävellen matka Puerto Williamsiin kestää kaksi päivää.

Puerto Toro. Lautta käy kerran kuukaudessa.

Laivalla kesti reilut kaksi tuntia ajaa Navarinosaaren itäpuolelle, missä Puerto Toro sijaitsee suojaisessa lahdessa. Purjehdimme ehkä joskus Mantalla tänne. Puerto Toro on Kap Hornin kiertäjien pysähdyspaikka - siis niiden, jotka lähtevät Puerto Williamsista kiertämään maailman kuuluisisimman saaren, jota yleisesti luullaan niemeksi.

Aamu vasta sarasti, kun lautta oli lähdössä kello 8.

Mutta takaisin viime sunnuntaihin. Lauttamatkalle P. Toroon pääsee ilmaiseksi mukaan. Paikan päällä on mahdollisuus osallistua vajaan tunnin opastettuun kävelyyn halki metsän. Näin polku pidetään auki ja vapaaehtoinen maksu kartuttaa kylän yhteistä kassaa. Lähdimme mukaan, vaikka kellon herättäessä kuudelta ajatus ei houkutellut: oli pimeää ja satoi. Kävelimme aution kylän halki lautan lähtöpaikalle. Vähitellen alkoi väkeä kerääntyä, pääosa turisteja ja maailmankiertäjiä. Oli kiinnostavaa tutustua lauttaan, sillä se on meidän tuleva kulkupelimme pois täältä. Matka Punta Arenasiin kestää 30 tuntia.

Hyttejä ei ole, mutta penkit saa käännettyä alas ja jaloille on tuki.
Tässä sitä tullaan keväällä istumaan 30 tuntia... Nyt meillä oli eväät mukana,
mutta Punta Arenasin reitillä hintaan (200 e) sisältyy kolme ateriaa päivässä.

Puerto Torossa on vain parikymmentä asukasta, ei 70 kuten kirjoitin aiemmassa päivityksessä. Asukkaista viisi on poliiseja ja yksi laivaston upseeri, jotka on määrätty asemapaikalleen. Poliisien määrä hämmästytti, mutta ehkä sillä on joku muu merkitys kuin kylän asukkaiden tarpeet. Lapsia on kuusi ja heille on juuri rakennettu uusi, iso koulutalo vanhan viereen. Talot olivat samanlaisia pieniä aaltopeltitaloja kuin Puerto Williamsissa. Jokaisessa oli kamiinan piippu ja valtava satelliittilautanen. Kylässä oli yksi auto ja poliisien mönkkäri. Lautan mukana tullut traktori ajoi polttopuut varastoon ja kantoi kauhassa suurimmat tavarat. Mönkkärin trailerilla kuskattiin kaasupulloja ja jollekin uusi jääkaappi. Kylässä oli myös kappeli ja liikuntasali, mutta ei kauppaa tai kahvilaa.
 

Turisteja tuli lautalla enemmän kuin kylässä on asukkaita. Lautalla ei
ole rakennettua luiskaa, vaan se ajaa rantahietikolle. Toimii hyvin.

Puinen kulkutie pitää kengät kurattomina.

Kuvassa ei näy, mutta kylässä oli katuvalot - tai olisko tievalot oikeampi ilmaisu!

Carina kertoo englanninkieliselle ryhmälle sammalkonferenssista,
joiden osallistujat täyttivät Puerto Williamsin majapaikat. Navarinolla on
valtava määrä erilaisia sammal-, turve- ja jäkäläkasveja. Suomalaisiakin tutkijoita
on ollut täällä.

Asiat Puerto Williamsin satamassa alkavat selkiytyä. Tänne on jäämässä talveksi useita veneitä, jotka järjestetään uudestaan sesongin loputtua, kun liikenne hiljenee. Ilmeisesti on myös mahdollisuus jättää vene poijuun. Charterveneet kulkevat vielä kuukauden. Meidän ei ole tarvinnut siirtyä kuin kerran, eilen, kun ranskalaisvene lähti. Sen sijaan Mantan vapaan kyljen puolella on porukka vaihtunut tiuhaan. Koska nähtävyydet (jäätiköt, Kap Horn) ovat Chilen alueella, täytyy charterveneiden tulla tänne kirjautumaan. Suurin osa pitää Ushuaiaa kotisatamana, siellä on enemmän asiakkaita. Se tarkoittaa pikaista käyntiä Puerto Williamsissa jokaisen charterin alussa ja lopussa. Ja noin 120 turhaa merimailia.

Kuvia Punta Arenas - Puerto Williams

Muutamia kuvia matkan varrelta. Maileja kertyi lokiin 311 ja aikaa kului 2 viikkoa.

Caleta Hidden. Tuuli kääntyi yöllä koilliseen ja puhalsi suoraan
aukosta. Ankkuri (tuolloin vain yksi) rekasi ja olimme peräsin edellä maissa.
Köydet irti ja ankkuri ylös, onneksi pääsimme pois rannasta ilman vaurioita.

Caleta Cinco estrellas. Suojainen potero. Hollantilaisveneen kippari oli
joutunut edellisessä lahdessa menemään kolme kertaa märkäpuvussa veteen
uusimaan kiinnitysköydet. Tuuli oli ollut liian kova jollailuun.

Tarvitaan silmälasit tämän sintin näkemiseen. Ei kalaonnea.

Kartat eivät pidä paikkaansa, eivät paperiset eivätkä sähköiset.
Meillä on Jeppesen C-Map plotterissa ja Navionics iPadissa.

Maistuu vähän puolukalta ja kukkakin on samanlainen, mutta kasvaa
pensaassa ja on piikkinen. Chaura (engl. prickly heath). Kelpoa hilloa.

Caleta Silvassa saimme säkillisen (tuon valkoisen) ravun jalkoja.

Tässä vaan osa. Syötiin aimo annokset pastaa kahtena päivänä ja lounaaksi
vielä tuhdit rapuleivät.

Centolla on piikikäs.

Ilmeisesti kalastajien huumoria. Ei sovi maisemaan.

Pääväylät on merkitty loistoin.

Yksi Beaglekanavan varrella olevista pienistä jäätiköistä.

Kävimme yhdellä isommalla jäätiköllä vuonon pohjassa, mutta kuvat ovat
huonoja, oli liian vähän valoa. Jäätiköt täällä eivät kylläkään lainkaan vedä
vertoja Huippuvuorten jäätiköille. Mutta ne ovat tärkeitä turistikohteita.

Beaglekanava Navarinosaaren pohjoisrannalta katsottuna.

Caleta Olla sijaitsee 56 mpk Puerto Williamsista länteen.
Matala puiden reunustama kannas on paras suoja tuulelta.

Nousimme Puerto Williamsin vieressä olevalle Cerro Banderalle. Huipulla oli
valtava Chilen lippu ja muuten autiota. Alarinteet ovat tiheän kasvuston
peittämiä, ensin puita, sitten pensaita. Päivä oli lämmin, +20 C.

Pursiseura Micalvin suojaisuus näkyy hyvin ylhäältä. Tosin joskus kuulemma
lahden pohjukasta puhaltaa kovaa suoraan satamaan.

Tuuli oli kaatanut valtavasti puita metsässä, osa polun päälle. Sai kiipeillä.